tiistai 2. heinäkuuta 2013

sähkökatkos heinäkuussa

Just nyt en taas tiedä mihin suuntaan kaataisin näitä asioita, niin kaadan ne tänne... vapaasti luettavaksi, kommentoitavaksi tai kommentoimatta jätettäväksi. Liian usein tuntuu siltä että mulla ei oo juurikaan mitään annettavaa vaan enneminkin oon kaatamassa kuraa muitten niskaan.

Alkuun pitää todeta et meillä oli M:n kanssa tosi kivaa tänään kahdestaan. Shoppailtiin ja lounastettiin – M söi suklaakuppikakusta ehkä kolmanneksen – ja käytiin kampaajalla ja kierrettiin kaupoiissa ihastelemassa vaatteita ja sovittamassa TOMS:eja ja... Me selvittiin kiitettävästi siitä et M halus kattoparkkikselle ja siellä ei ollut tilaa - tää käsiteltiin kohtuullisella määrällä itkua ja kiukkua – ja me selvittiin siitäkin et M halus leikkipaikalle, mutta ei halunnut et kukaan tulee lähelle saati sit koskee siihen. Selvittiin ja oli kivaa. Teki varmasti hyvää meille molemmille viettää aikaa ihan kahdestaan.



M Disney-kaupassa...
se tarvitsee syksyksi kuulemma prinsessarepun,
sellaisen missä on myös Pocahontas...


Autismiklinikka ahdisti M:aa ja siksi ne kattoparkkiraivaritkin ja tarve olla yksin ruuhkaisessa leikkipaikassa. Se ahdisti M:aa ja se ahdisti mua varmaan vähintään yhtä paljon.  M:n paino on pudonnut huhtikuusta melkein kilon. Ton kokoisessa tytössä se antaa aiheen huoleen. Se huoli työsti sit lähetteen autismiklinikan syömispolille, nipun puhelinnumeroita psykologeille ja jonkun lippulappusen jostakin lastensairaalan lasten ahdistus kurssista. Mä oon viime kesänä suorittanut tän psykologi/terapeutti metsästyksen kertaalleen ja tiesin jo etukäteen just tasan miten syvältä se on... se vanha terapeutti ei mun mielestä koskaan ollut mitenkään täydellinen ”fit” sen enempää M:lle kuin meidän perheelle ja se sen lokaatiokin oli puolimahdoton eli tän iltapäivän oon metsästänyt terapeuttia. Terapeutin metsästäminen on rasittavaa ja syvältä ja kaikin puolin ikävää hommaa... saattaisin jopa sanoa et vastenmielistä. Ootko koskaan soittanut psykologeille? Harvempi kai on, tai mistä mä tiedän... käytännössä mulla on siis listallinen nimiä ja puhelinnumeroita ja kaupunki missä se vastaanotto on. Sit sitä yrittää netistä metsästää näitä yhden miehen tai naisen puulaakien osoitteita  ja jättää viestin lukemattomiin puhelinvastaajiin ja toivoo et joku joskus soittaa takaisin, ja jos soittaa niin et se ei kertois hoitavansa ihan toisenlaisia tapauksia tai et sillä ei oo tilaa tai... Huomisiksi oon sopinut puhelinhaastattelun yhden tyypin kanssa, kahdesta en vielä oo kuullut mitään. Nää nyt oli ne kolme parasta.

sillalla, matkalla autismiklinikalle


taustatyötä



Ennen viittä meni sähköt. Ensin ajattelin et meidän ilmastoinnit ylikuumeni ja poltti sulakkeen. Kävin autotallissa vähän säätämässä sähkötaulua todetakseni että ei meidän sulaketaulussa ollut mitään vikaa. Etupihan puolella oli useampikin naapuri pohtimassa tätä äkillistä takaiskua elämään ja todettiin ongelman olevan siis laajempi. Lapsille keittelin ruokaa kaasugrillillä. Siinä missä talossa meni sähköt meinas mulla mennä hermot näihin lapsiin, jotka – tietysti – reagoi poikkeustilanteeseen kukin omalla tavallaan eikä kukaan ainakaan mun elämää helpottavasti. Nyt kun kello lähestyy iltakahdeksaa pörisee pihalla agrregaatti ja huolehtii jääkaapista, internetistä ja muutamasta muusta ”elintärkeästä” toiminnosta. Hetken aikaa valot syttyi ja sammui kun joku jossakin yritti korjata sitä jotakin. Sit ne sammui taas, eikä oo syttyneet uudestaan... Onneksi meillä on myös valoa. Jossakin aiheessa naamiksesta selviää että vähän alempana mäjessä on pamahtanut sähkönjakeluasema. M on rauhoittunut ja pojat nukkuu. Mua rauhoittaa mukavasti toi lasillinen valkoviiniä. 

sähkötaulu

jääkaappi kiinni aggregaattiin


L kävi töistä tullessaan ostamassa meille 5 gallonaa lisää bensaa kanisteriin


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.