Siirry pääsisältöön

klinikkakeskiviikko ja itsepäinen, itsenäinen torstai

Keskiviikko

Tänään ei  oo ehtinyt pysähtyä taas hetkeksikään... Aamulla piti ysiltä olla jo klinikalla ja siellä sit oltiinkin lounastaukoa lukuunottamatta ihan koko päivä. Kotona oltiin vähän ennen neljää... erilaisissa väleissä rupattelin sit erilaisten terapeuttien ja niitten assareitten kanssa. Lopputulemana; eka tyyppi oli omituinen eikä tiennyt lasten syömisongelmista mitään. Toka oli innokas, mutta mä en ollut kovin innostunut sen hinnastosta (raportti arviosta $1500) ja kolmas oli muuttanut ja sulkemassa praktiikkansa. Vietin siis iltapäivän käyden uudelleen läpi sitä saamaani lista ja soittelin seuraavan ”kategorian” puhelinvastaajat läpi.

M on ollut pahantuulinen aamusta saakka. Joko me ollaan siirrytty kesäloman kiukku-raivo-itku-tuskavaiheeseen, tai sit se on tulossa kipeeksi. Kesäkouluryhmän toimintaterapeutti kommentoi mulle sen olleen tosi ahdistuneen oloinen koko koulupäivän ja aamuinen sos.taitojen ohjaaja huomautti että prinsessa oli noussut väärällä jalalla sängystä. M:n oma toimintaterapeutti puhui kuntoutussuunnitelman kohdistamisesta entistä enemmän ahdistuksen hallintaan ja erikseen huomautti vielä ”neurological overflowsta” kasvojen alueella, tai siis siitä että se on lisääntynyt ja että M:lla on suu auki ja kieli ulkona jo aika helppojakin asioita treenatessa. Syömisterapeutti kävi kertomassa että viikoittaisia tapaamisia jatketaan kunnes M saadaan syömisryhmään viimeistään elokuun alussa.

M:n lounas



Kuka tarjois mulle vaikka jotakin lepo- ja uniterapiaa? Jaksaminen ollut aika koetuksella kolmen kiukuttelijan kanssa. Seitsemältä aamulla mulla seisoi K jo keskellä autotallia karjumassa kitarisat ulkona et hän ei tosiaan aio syödä mitään pannareita, vaan haluaa vohveleita. Söi kuitenkin kolme pannaria hillolla.

***

Torstai

Nukahdin eilen vähän kahdeksan jälkeen... mä oli totaalisen uupunut ja vatsakin oli kipee ja olo nyt vaan kurja. M jäi siihen mun viereen ”pelaamaan” iPadillään.

Kolmetoista tuntia myöhemmin hiivin alakertaan kohtaamaan laumaani... eka hyppää mun kaulaan ja sanoo haluavansa katsoa telkkarista jotakin muuta, toinen kertoo olevansa nälkäinen ja haluavansa vohveleita ja kolmas tarvitsee suklaapirtelönsä – ”NYT”. Musta on oikeesti huikeeta et ne säästää kaikki tarpeensa siihen hetkeen et ne näkee mun naaman... vain kaataakseen kaikki toiveet kerralla armollisen palvelijansa niskaan. Toistaiseksi kaikki on terveitä ja M edelleen kiukkuinen.

löysin tän Pinterestistä


Tänään on itsepäisyyspäivä ja liput liehuu saloissa. Naapurin grilli on jo kuumana ja mun pitäis leipoa itsenäinen vai itsepäinen kakku grillibileisiin. Illalla on ilotulitukset.

meidän lippu


Just nyt M järkkää Legojaan, O imuroi L:n kanssa autoa – tai siis, L imuroi ja O ajaa – ja K hyppii sohvassa katsoen samalla Barney’s joulujaksoa. L:llä on ekan lomapäivänsä kunniaksi maaninen siivouskohtaus ja mä istun tässä juomassa tokaa kahvikupillistani ja pohdin mahdollista lenkillelähtöä. 


Tunnisteet:

Kommentit

  1. sanna4. heinäkuuta 2013 klo 12.39

    Hyvää itsenäisyyspäivää, toivottavasti on ihana ilta ja mukavat grillailut.

    Anteeksi, kun en ole kommentoinut, mä olin tänään ekaa päivää uudessa duunissa, JEE!! Ja siksi tietenkin kiinnostaa L:n duuni, mutta voin kysellä siitä tuolla toisellakin puolella, jos se juttu ei tänne kuulu.

    Mä oon lopettanut täysin stressaamisen meidän lasten syömisestä. Aiemmin olen murehtinut, että onko neidillä liian iso maha (äidillään kun on) jne. Mutta nämä teidän tuskailut on saaneet mut ymmärtämään, että pieni pulleus ei ole mitään verrattuna siihen tuskaan, jos lapsonen ei syö ollenkaan. Toivottavasti keijukainen saa apuja ja ruokakin alkaa taas maistua. Jaksuhali urhealle äidille. Varmasti sulle on vielä kauheampaa, kun sä teet niin paljon ruokaa itse.

    Tohon kaavioon kommentoisin, että meillä on iso muutos jo muutamassa päivässä, kun mies on jo katraan kera lomalla, kun meitsi on vielä duunissa. Tuntuu juhlalta, kun lapset huutavat ensin miestä pyyhkimään, katsomaan ja ihmettelemään milloin mitäkin. Ja samalla hiukan haikealta (mutta tätä en kyllä sano ääneen;)

    Olette ajatuksissa usein, anteeksi vielä kun en ole kirjoitellut normaalisti.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää