Siirry pääsisältöön

no mutta syöhän se

Oon toistuvasti tilanteessa jossa puhuttuani M:n syömättömyydestä saan kuulla, että syöhän se. Jokainen kerta menen hämilleni, en tiedä mitä sanoisin.

M syö silloin kun tarjolla on muropatukoita, keksejä, karkkia, jätskiä. M syö silloin kun syö tavallaan epähuomiossa, mutta silloinkin niitä muropatukoita, keksejä, karkkia tai jätskiä. Se saattaa ruokakaupassa ottaa maistiaisia, jopa palasen pihviä. Joskus se jopa nielaisee sen palasensa, usein se palanen on suussa vielä tunninkin päästä. Kyllähän se siis teknisesti kai syö.

Jotenkin tilannetta ehkä kuvaa se, että musta on jo aivan täysin normaalia, että aamiainen korvataan proteiinijuomalla. Lounaaksi syödään suklainen proteiinipatukka, välipalaksi hedelmäpatukka ja päivällinen – se viisi tai kuusi suupalaa, jotka lautasella on – käydään lopulta sylkemässä pönttöön vessassa. Teen mehujäätä kotona ja ”kätken” niihin kreikkalaista jogurttia ja tuoreita hedelmiä. Mä en osaa olla enää edes huolissani tästä, siis sillä samalla tuskalla kuin vielä alkukesästä. Nythän se sentään syö, edes muropatukoita, keksejä, karkkia ja jätskiä. Jotenkin tästä on tullut normaalia syömistä.


Mä katson mun lasta kun se on iltapesulla. Voin laskea kylkiluut siltä sen seisoessa siinä kylppärin jakkaralla. Yöllä tunnen sen selkärangan kun se makaa mun vieressä. Päivällä se kaikki on piilossa vaatteiden alla. Se leikkii, se juoksee, se ui, se kiukuttelee... Se on ihan ja ihanan tavallinen - edes hetken.







Tunnisteet:

Kommentit

  1. Hannele Ruusukummusta1. elokuuta 2013 klo 5.37

    Löysin blogiisi "100+n päivää autismin kanssa", luin päivä päivältä se, aina alkuun asti....en osaa tunteitani sanoin kuvailla....koskettavaa luettavaa.
    terv. uusi lukijasi Irmastiina/Ruusukummusta

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää