Siirry pääsisältöön

nettilääketiedettä


Eilen illalla L hyppäs autoon ja lähti autokauppaan. Pojat oli jo nukkumassa ja näinpä me istuttiin M:n kanssa keittiössä kahdestaan. M söi keksejä ja me juteltiin niitä näitä. Jotakin kautta keskustelu ajautui mun sormeen ja haavoihin ja siihen M:n tammikuiseen sairaalareissuun. M kyseli ja minä vastailin parhaani mukaan. Lopulta mä huomasin istuvani tietokoneella melkein viisivuotiaani kanssa katselemassa kuvia. Me etsittiin ensin kirurginen dreeni ja keskusteltiin sen toiminnasta, muisteltiin päiviä sairaalassa ja ihailtiin arpea M:n lonkassa. Sit me katsottiin sitä pidempää arpea ja etsittiin kuva kirurgin työvälineestä – veitsestä. Me etsittiin kuva missä haavaa huuhdeltiin ja bakteerimassaa kaavitaan haavasta ja sit katsottiin kuvia haavan ompelemisesta ja tikeistä. M oli pohjattoman kiinnostunut ja analyyttinen ja pohdiskeleva. Se olis jatkanut keskustelua vaikka aamuun saakka... viimeiseksi ennen nukkumaanmenoa me käsiteltiin anestesiaa ja sitä miksei silloin satu. Ihan samalla tavalla kuin kuolema kiehtoo mun lastani, sitä kiehtoo ihmiskeho ja se mitä lääketiede voi ja ei voi tehdä. Onneksi en ole se äiti joka kokee leikkaushaavat ja/tai haavan hoidon ällöksi - jos oisin, oisin pahassa pulassa. Mä uskon että näitä kuvia katsellaan jatkossakin. Onhan se jo aikaa sitten ilmoittanut olevansa aikuisena töissä ambulanssissa tai paloautossa.

L tuli kotiin tän kanssa, tai siis sen tiedon kanssa et tää muuttaa meille ens viikolla. Sama kuin ennen, mutta se tarpeellinen peruutuskamera ja vähän muuta tilpehööriä - ilmastoidut istuimet. Onhan siinä joo lyhyt lava, kun ennen oli pitkä.. Sitä tutkaa tarvitaan siihen ettei mikään tai kukaan alle 150cm:n näy peruutellessa. Kiinteät kohteet on helppoa bongata ennen kuin pistää pakin päälle, mutta lapset ja koirat ja kissat ja pienet kiinalaiset on vaikeeta - mahdotonta - havaita. Kun auto painaa reiskat 2700kg ei sitä myöskään tunne jos jonkun yli peruuttelee epähuomiossa ;) Näppärästihän mä sen on aina taskuun pistänyt huolimatta kunnioitettavasta 625cm:n mitasta ja parkkitutkan puuttumisesta. Kiitos L! Se ON ihana!!!!!

Kommentit

  1. Toi peruutuskamera on hyva juttu! Ei ehka olisi pitanyt pihistella siina kohtaa meidan lootaa ostaessa. Mitaan vakavaa ei ole viela sattunut, mutta pari lahelta piti tapausta on saanut sydamen syrjalleen. Sain kuulla kunniani tassa yksi paiva pysahtyessani kirjaston palautusluukulla. Eteeni oli pysahdyksissa ollessani tullut auto joten en voinut jatkaa matkaa peruuttamatta ensin taaksepain. Vilkaisin olkani yli ja peileihin, ja naytti silta etta tie oli vapaa. Onneksi lahdin hitaasti liikkelle silla taakseni oli jostain pierusaharasta ilmestynyt pieni auto joten en kertakaikkiaan nahnyt, kuulin vain vihaisen tuuttauksen. En voinut muuta kuin pahoitella ja vannoa etta jatkossa kuljen aina auton takaa varmistaakseni ettei takana ole ketaan. Mutta siinakin on viela juuri se kissan tai nopean tenavan mentava aukko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon aina ollut ylpeä siitä että osaan ajaa isoa autoa ilmankin, nyt on kuitenkin tosiaan tullut todettua ettei se auton mittasuhteiden ja mitan tunteminen aina auta, kun sinne ihan oikeesti mahtuu taakse piiloon... Onneksi itse vältyit vahingolta!

      Poista
  2. Onnittelut truck:sta! Meilla on peruutuskamera 150:ssa myos, ja se on yksi parhaista featureista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on mun toinen F150 enkä kyllä ihan heti muuhun vaihda... aivan tasan paras perheauto :)

      Poista
    2. F150 on loistava! :-) Me hankittiin uusi F150 muutama viikko sitten, etta on uusi "muuttoauto" Alaska - Richmond, VA, valille...... Alle 20 paivaa road tripiin.

      Poista
    3. Mitä kautta ajelette? Siinä onkin syytä olla hyvä auto alla...

      Poista
    4. Talla hetkella reitti on Anchorage-Whitehorse-Fort Nelson-Edmonton-Saskatoon-Rapid City, SD (Mt Rushmore)-Sioux City, IA (tuttuja) - Manhattan, KS (potentiiaalinen vaitoskirjan viimeistely yliopisto, tapaan professoreita) - Valparaiso, IN (in-laws) - Charleston, WV - Richmond, VA.
      Vahan yli 5,000 mailia alle kahdessa viikossa....

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi