Siirry pääsisältöön

hattuja ja juhlia

Mulla on tarve kirjoittaa taas jotain järkevää ja nasevaa ja kantaaottavaa. Mielessä on kuitenkin vaan lähinnä toi merirosvohattujen taittelu, mansikka kakku ja se et pitäis leikata pahvista 24 miekkaa. Neljä yötä bileisiin ja homma levällään kuin jokisen eväät.



Toukokuu vaihtuu pian kesäkuuhun ja sen myötä lähestyy vääjäämättä kolme asiaa. Se että noi jannut täyttää kolme. Ne täyttää kolme kesäkuun kolmantena, vikana meidän Spring Gemini 2010 ryhmästä. Hännänhuiput. Toisena tässä vääjäämättömien tosiasioitten listassa on T:n kuoleman vuosipäivä. Meidän T syntyi ja kuoli kesäkuun kuudentena 2009. Viimeisenä on se näistä kolmesta asiasta vanhin, meidän hääpäivä. Kesäkuun seitsemäntenä päivänä L ja mä ollaan oltu naimisissa 16 vuotta, se on pitkä aika. Monta hyvää vuotta, monta vaikeaa vuotta. Tässä me kuitenkin vielä ollaan. Paljon rehellisempinä kuin silloin. Kauan sitten.

Jostakin syystä suru on niistä kolmesta mielessä päälimmäisenä. Se ei enää ole niin jyrkkää, kokonaisvaltaista ja kipeää. Se antaa jo mahdollisuuden ja tilan kaikelle hyvälle mitä siitä syntyi, me saatiin K ja O. Meidän hääpäivää ei enää peitä varjo, mutta hääpäivä ei meille koskaan ole ollut mikään valtava juhlatilaisuus, se on hyvä päivällinen ja tavallista torstaita parempi pullo viiniä. Hääpäivää ei olla juhlistettu ravintoloissa suureellisin lahjoin, ei olla matkustettu, ei järkätty bileitä. Se vaan on.

Me ollaan onnellisia. Suorastaan pelottavan onnellisia. Me ollaan saatu enemmän kuin koskaan uskallettiin edes unelmoida, korkojen kera. Arjen kaaoksen keskellä mulla on aikaa ja mahdollisuus ajatella muutakin kuin selviytymistä. Mä ehdin pysähtyä nauttimaan, haaveilemaan ja muistelemaan. Se on luksusta. Seallaista luksusta jota monella ei ole. Mulla on. 

Tänään me juhlitaan sitä ettei meillä ole enää yhtään lasta vaipoissa. Avataan pullo kuohuvaa ja nautitaan. Kaksi kolmesta on kylvyssä ja se kolmas makaa kuumeessa sängyssä. Viisi vuotta, yhden kuukauden ja kahdeksan päivää mä olen pessyt kakkaisia takapuolia ja kantanut tai tilannut vaippoja kaupasta kotiin. Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, mutta aika paljon saa joessa vettä virrata ennen kuin vaihdan kenenkään kakkavaipan. Monet löytää tästä hetkestä surua, meidän perheessä tämä on syy juhlaan. Taannoin törmättiin puistoossa yhteen tuttavaan. Siis koko perheellä. Silläkin oli koko perhe mukanaan ja vaimo esitteli miehelleen meidät sanoen että meilläkin on kaksoset. Mä sanoin et ne täyttää ihan just kolme ja se mies totes että "ai, te selvisitte ne kolme ekaa vuotta" Niitten kaksoset oli vähän päälle neljä. Niin, me selvittiin. Ne kolme ekaa, loputtoman perushoidon vuotta. Sitä onkin syytä juhlia.




Mieli vaeltaa ja mä palaan siihen suruun. Tai oikeastaan en palaa suruun vaan siihen mukkään vihaan joka mussa syntyi jokaisena kertana, kun joku sanoi puolihuolimattomasti että ”kyllä mullekin on tehty abortti.” Kukaan ei sitä oo sanonut mulle vuosiin ja silti pelkkä ajatuskin tosta lauseesta puistattaa. Mulle ei tehty aborttia. Mä halusin sen lapsen. Mä haluan sen lapsen edelleen. Niin ei ollut parempi. Se ei ollut mikään valinta. Mun vaihtoehdot oli vaan kuolema ja kuolema. Ei ollut hankala tilanne, vaikea tilanne, liian nopeesti, väärä hetki... oli vain – kuolema. Odotetun ja rakkaan lapsen väistämätön, vääjäämätön kuolema.


Tänään me kuitenkin juhlitaan. Me juhlitaan yhden aikakauden päättymistä. Sitä että lapset kasvaa. Sitä että niistä tulee isoja ja osaavia, taitavia. Meillä ei enää vaihdeta vaippoja. Aamuja en laske. Ne itse osaa riisua yövaippansa. Mä kannan ne vaan roskiin.




Kommentit

  1. Kippis kaikille elämän suruille ja iloille, ja hyvin ansaitulle skumppapullolle!

    VastaaPoista
  2. Voihan pojat. Mahtavaa tuo päivävaipattomuus!! Todellakin syy kuohuvaan :)

    Ja sitten T; tuo teidän poikain isoisoveikka, M:n vanhin pikkuveli. Osanottoni menetyksenne johdosta. Viimeksi SG:ssä itkettiin menetettyjä poikasia, tää elämä ei ole reilua. Eikä se tuska koskaan katoa. Eikä sen pidäkään. Sydämiämme koskettavat ihmiset ovat tärkeitä sen takia keitä he ovat, eikä sen perusteella kuinka kauan he ovat fyysisesti luonamme.

    Onnea on pitkä hyvä liitto, luotettavan kumppanin kanssa elämä on ihanaa ja ainakin te tunnutte nauttivan kaikista hyvistä hetkistä <3 <3 <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi