Siirry pääsisältöön

rakkautta, empatiaa ja rosvoilua


Me ollaan oltu kotona – koko päivä – aamusta iltaan ja pisimmälle päästiin, kun käytiin pihalla harventamassa  porkkanat ja kastelemassa kukat. Muuten ollaan pysytty neljän seinän sisällä. K on nauttinut järjettömän määrän empatialla höystettyjä jäähyjä. Lopetin laskemisen kahden kymmenen jälkeen. O on kokeillut samaa muistaakseni kolmasti.

Jäähyjen väleissä me ollaan - minä olen – askarreltu pahvilaatikosta merirosvomiekat ja sit me ollaan katsottu ”Finding Nemo” ja rakennettu duploilla ja leikitty Polly Pocketseilla ja... kävihän ne kylvyssäkin samalla kun mä laittelin pyykkejä, tai itseasiassa K:n kylpy jäi aika lyhyeksi sen siirtyessä jäähylle.

Jos en olis käyttänyt päivää uusien kasvatusmetodeitten, tai siis enneminkin uudenlaisen lähestymistavan implementoimiseen ja harjoittelemiseen olis mulla ollut kuolettavan tylsää. Niin ja kaiken muun lisäksi tää osallistuva ja empaattisempi tapa kun estää tän takapuolituolissa karjahtelun eli omaa aikaa en tänään oo saanut puolikasta minuuttiakaan... salaa mietin et missä välissä mä luen sitä raamiksen kirjaa ja missä välissä luen muita blogeja ja missä välissä käyn suihkussa ja missä välissä kirjoitan todistukset lauantaiksi ja missä välissä... ilmeisesti iltayhdeksän ja aamukuuden välissä. Ehkä tää vielä kantaa hedelmää... oikeesti mä kuitenkin uskon et tää toimii, on se toiminut M:nkin kanssa ja tätä oikeesti suositellaan myös erityislapsille et miksei se jossakin välissä alkais tuottamaan tulosta myös K:n kohdalla. Niin siis missä vaiheessa mulla on elämä? Eiku täähän ON mun elämä.

Ekan päivän bonari on se etten kertaakaan oo nostanut omia kierroksiani ja vaikka toiminta on ollut välitöntä ja väistämätöntä ei K:kaan oo kokenut mun suuttuneen. Mä oon kyllästynyt olemaan huutava hermoraunio.

kotipiraattien piraattimiekat

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi17. toukokuuta 2013 klo 1.56

    Heippa Yksis, löysin blogeihisi kuukausi sitten ja kiitos sinun, mulla on ollut äärettömän mielenkiintoista iltalukemista kun olen kahlannut postauksesi tähän päivään asti.

    Löysin blogiisi kun etsin tietoa autismista: ystäväni lapsella on parhaillaan epäily päällä ja mietin miten voisin tukea heidän perhettään. Oon kuukauden aikana lukiessani oppinut paljon - autismista, erityislapsen kanssa elämisestä ja myötäelämisen tavoista nimenomaan erityislapsen vanhempia ajatellen. Itselläni on perustyytyväinen ja helppo vuoden ikäinen poika ja siten omat kokemukseni ovat kovin kovin yksipuolisia…

    Olisi tosi mielenkiintoista jos joskus tekisit ihan oman postauksen konkrettisista tavoista, joilla mielestäsi lähimmäiset voivat tukea perhettä jossa on autistinen lapsi ihan epäilysajoista asti.

    Toinen juttu mikä on antanut paljon, on ollut ajatuksesi ja kokemuksesi monikkoperheen arjesta. Mulla on tuttu, jolla on pienet kaksospojat ja totisesti on jäänyt monta sammakkoa sanomatta kun oma ymmärrys on lisääntynyt ekspotentiaalisesti.

    Ylipäätään matkanne on ollut huikea ja vaikea, mielestäni kaikkien teidän mieletön muutos- ja kehitys- ja sopeutumisprosessi on nähtävissä - ja se jos mikä on lohdullista.

    Juttujasi on tosi hauska lukea ja jään varmasti lukijaksesi. Toivon kaikkea hyvää teidän perheelle:)

    Minski

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa17. toukokuuta 2013 klo 17.54

      Kiitos Minski, et arvaakaan mietn kommentisi lämmitti :) Sammakoista oon joskus muistaakseni kirjoittanutkin, mutta otan aihelistalle noi tavat tukea :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a
6 kommenttia
Lue lisää

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi
Lähetä kommentti
Lue lisää

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän
2 kommenttia
Lue lisää