torstai 6. joulukuuta 2012

aamiaisella - YKSIN!


Mulla meni noin puolisen tuntia ymmärtää, että mullahan on edessä suorastaan täydellinen aamu... L on flunssassa ja päätti jäädä kotiin, ja kun mä pääsin sen tosiasian ylitse et mulla oli kakskytminsaa aikaa saada vaatteet päälle ja itseni ja O ulos ovesta ja M:n päivän jutut valmiiksi mä ymmärsin et mulla on edessä myös kaksi kokonaista tuntia ilman yhtään lasta... odotushuone vaihtui kahvilaan ja jos nyt ei tyylikkääseen, niin ainakin nautinnolliseen aamiaiseen ihan omassa rauhassa... minä ja kahvi ja tietokone!

Kun mä vähän vaille kymmenen meen hakemaan O:n Klinikalta mun tekis mieli karata kaksin sen kanssa  vielä moneksi tunniksi nauttimaan elämästä vain yhden lapsen kanssa... mennä kotiin vasta illalla tai huomenna tai joskus. Muistan silloin kun M syntyi, tai oikeastaan se aika ennen kuin pojat syntyi tai olin niin raskaana et elämä oli pelkkää kärsimystä... musta oli kummallista ettei joku halunnut olla oman lapsensa kanssa. Mä halusin olla M:n kanssa, se tarvitsi mua ja musta oli ihanaa olla siinä... ihanaa mennä ja tehdä yhdessä asioita. Ei me tarvittu omaa aikaa, eikä kahdenkeskeisiä illallisia kynttilänvalossa... meillä oli M ja M tuli mukaan, aina ja kaikkialle. Sit se muuttui, niitä olikin kolme ja kolmen tarpeet. M:n erilaisuus oli käsinkosketeltavampaa ja mä en enää voinutkaan olla olemassa vain ja ainoastaan sitä varten... tuli hetki kun aloin ymmärtää kaikkia niitä vanhempia jotka vaan halus pois – ruokakauppaan, roskikselle, vaatekomeroon... ihan sama, kunhan ne lapset ei oo siellä ja saa olla ihan yksin ja ihan hiljaa.

Mä oon kateellinen niille joilla on ne isovanhemmat tai sedät tai tädit tai kummit tai... sellaiset jotka hoitaa niitten lapsia. Päästää ne lomalle kahdestaan tai leffaan tai ravintolaan tai... mä en oo ihan varma ymmärtääkö kaikki ne ihmiset mitä niillä on. Ei se oo multa pois, mutta silti mä oon kateellinen... mulla on lastenhoitaja rahaa vastaan, tai sit on hätätilanneihmiset joilla itsellään on sama tilanne ja jotka vaan on niin ystävällisiä et auttaa meitä jos on hätä. Niillä on kuitenkin myös ne omat lapset ja omat menot ja... Olisko meidän tilanne toisenlainen jos oltais Suomessa? L:n faija varmaan ottais näitä mielellään välillä ja anoppi vois ehkä ottaa yhden kerrallaan, oma mutsi vain jos sillä olis sellainen hetki et se haluais leikittää niitä, ei silloin kun meillä olis tarve tai menoa tai... se on nähty jo täällä. Me saatiin aikanaan vuosisadan riita aikasiks siitä et se oli luvannut hoitaa M:aa sillä aikaa kun me mentiin tekemään kaupat meidän talosta... kun se päivä tuli se haluskin mennä shoppailemaan broidin kanssa ja jäi lopulta hevosen kokoinen herne nenässä katsomaan M:aa kun me nyt ei tosiaan voitu ottaa lasta mukaan sinne kauppakirjantekotilaisuuteen, joka kesti useamman tunnin. Sen jälkeen ei olla sen varaan laskettu, mutta eipä se sen keikan jälkeen oo meillä käynytkään... siitä on nyt aikaa kolme vuotta.

Tää hetki tässä kahvilla on saanut mut löytämään joulumielen taas... selän takana on joulukuusi ja se tuoksuu autuaallisen ihanalta... ens viikolla on mun synttärit – mä olen tässä asiassa vieläkin lapsi, mä rakastan mun synttäreitä ja musta on kivaa olla taas vanhempi... ei ahdista, ei yhtään. Kohta on joulu... maanantaina haetaan kinkku ja laitetaan se suolaan, joululahjat on ostettu ja odottaa paketointia, mä hymyilen – tää aamu tuli tarpeeseen, kiitos L kun tulit kipeeksi!


2 kommenttia:

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.