Siirry pääsisältöön

katseita, hyppyjä ja poliisioperaatioita


Mä oon illan vilkuillut vähintäänkin kiinnostuneena L:n uutta lelua jonka se sai siis töistä joululahjaksi – virallisesti markkinointitarkoituksiin... makee ja mä haluun kans, tosin pinkillä näppäimistöllä – kiitos!

Microsoft Surface RT - olkaa hyvät!


Oltiin M:n kanssa tänään ottamassa jaloista muotit niitä erityispohjallisia varten. Muottisetä oli ihan mahtava ja osasi tosiaan käsitellä meidän M:aa. Mutta siellä odotushuoneessa oli sellainen vanhempi pariskunta joka selkeesti ei enää muistanut minkälaisia lapset ovat,  ja ne katseet, ne katseet... ne sai M:n ensin piiloutumaan pöydän alle ja siitä siirtymään mun syliin keinuteltavaksi. Semoisia katseita tänään.

Matkalla kotiin pysähdyttiin pissalle ja siellä kaupan takapihalla oli menossa joku poliisihässäkkä. Paikalla viisi poliisiautoa ja ambulanssi ja M:n kysymys oli heti et kuoliks joku... Ei varmaan. No, ootko varma? Tässä viimeisessä kysymyksessä neidon äänensävy paljasti et olis paljon mielenkiintoisempaa  jos joku olis kuollut, eli sellainen toivonkipinä äänessä, jos sit kuitenkin olis saatu raatoja... Sivuhuomautuksena totean ettei tällaiset poliisioperaatiot tosiaankaan ole meillä mitenkään jokapäiväisiä ja todennäköisesti kyseessä ei tosiaankaan ollut mitään erityisen vakavaa.

Mä en itse jaksa koskaan lukea muitten ihmisten lasten kehityksestä... siis niitä, X on nyt n:n kuukauden ikäinen ja osaa hienosti sitä ja tätä... Sen kuitenkin kerron, että kuukausien kahden ja puolen VUODEN harjoittelun jälkeen O oppi tänään hyppäämään – siis ponnistamaan ja hyppäämään – sohvan käsinojalta sohvaan. K on osannut ton jo ainakin vuoden päivät ellei pidempäänkin. Useimmat vanhemmat kai kieltäis tämänKIN aktiviteetin, mä ensin hurrasin sitten annoin sille sen ”high five”:n ja lopuksi istuuduin valokuvaamaan näitä hyppyjä hyväksi toviksi. Puheterapeuttikin sanoi just tänä aamuna et O alkaa olla omaa ikätasoaan edellä... taidan järjestää juhlat!


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi13. joulukuuta 2012 klo 22.41

    Hienoa O!

    -Minna

    VastaaPoista
  2. sanna14. joulukuuta 2012 klo 7.25

    Mahtavaa O, ihanaa edistystä. Ja näkee, että terapiat on auttaneet. Eli sun on kannattanut säntäillä ees taas. Hyvä Yksis!!

    Ja kivalta näyttää tuo Ällän lelu. Onko se niinkun IPad näppiksellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa14. joulukuuta 2012 klo 8.01

      Se on joo iPad näppiksellä ja se näppis on siis samalla se suojaava kansi.

      Edistystä on tosiaan tapahtunut ihan valtavasti ja se taitaa olla mun paras joululahja :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää