Siirry pääsisältöön

valkoinen elefantti


Kinkku suolassa ja kahdet juhlat juhlittu... tänään olis seuraavat ja lauantaina vielä yhdet. Tänään olisin voinut pitää taukoa ja olla vaan kotona, kotoilija kun on vähän huono iltariekkuja ja mua väsyttää jo etukäteen kun ajattelen tätä päivää ja edessä olevaa edestakaisin suhailua... ja kokoustamista ja Klinikan odotushuonetta ja... saisko kömpiä takaisin peiton alle?

Eiliset kemut oli kyllä kivat... ns. White Elephant Ornament Exchange – en osaa kääntää, siis selitän... Jokainen tuo juhliin halvan ($5) joulukuusenkoristeen ja siis pakkaa sen mahdollisimman jouluisasti ja hienosti. Jokainen juhlija nostaa pussista itselleen numeron ja se on lahjojen avaamisjärjestys... Mä olin eilen eka. Valkkasin siis kiinnostavan paketin, avasin ja kaikki asiaankuuluvasti ihailee mun saamaa joulukuusenkoristetta. Se jolla on seuraava numero voi joko avata uuden paketin TAI ”varastaa” mun avaaman paketin. Saman lahjan saa varastaa kahdesti ja sen kolmas omistaja saa siis pitää sen. Jos mun lahja varastetaan saan varastaa joltakin toiselta tai avata uuden paketin. Koska mä avasin ensimmäisenä oli mun vuoro myös viimeisenä ja näin sain sitten valita mieleiseni ja jättää ne joulukuuseen laitettavat korkokengät jonkun toisen tuskaksi. Vähän sekavaa, mutta hauskaa. Nukkumaanmenoaika vaan vähän kärsi.


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi11. joulukuuta 2012 klo 12.57

    Hei,

    Kiitos valtavan mielenkiintoisista blogeista (100+ pv autismin kanssa)! Ihan vain näin heittona ja varmaan kuuletkin tätä usein mutta ehdottomasti olisi hienoa jos kokoaisit nämä blogien kirjoitukset koviin kansiin ja kirjaksi.
    Kirjoitat niin elämänmakuisesti ja oikeasti mukaansatempaavasti, että näin tuikituntematon lukijakin, anonyymi, on viettänyt nyt jo useamman päivän kirjoituksiesi parissa!

    Mahtavaa ja voimallista joulun odotusta ja itse juhlaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa11. joulukuuta 2012 klo 18.06

      Kiitos! Kivaa kun viihdyt mukana ja tervetuloa joukkoon! Et ole eka joka ehdottaa sitä kirjan tekemistä ja mun on myönnettävä että se on harkinnassa...

      Hyvää joulunaikaa myös sinne!

      Poista
  2. Anonyymi12. joulukuuta 2012 klo 5.46

    Heips!

    Hyvä idea tuo kirja! Päädyin 100+n päivää autismin kanssa blogiin jonkun linkkauksesta ja luin samalta istumalta postauksiasi ainakin kaksi tuntia :) Sen jälkeen oon kahlaillut tekstejä eteenpäin aina kun on ollut aikaa.

    Mies oli viisi päivää reissussa, enkä ees ehtinyt ikävöidä kun oli mielenkiintoista luettavaa ;)

    Tykkään paljon sun tavasta kirjoittaa, teksti soljuu kivasti eteenpäin ja on, niinkuin aikaisemmin mainittiin, elämänmakuista ja mukaansatempaavaa!

    Kivaa joulunodotusta koko teidän poppoolle, jään takuulla seuraamaan.
    -Notte

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää