Siirry pääsisältöön

kotoillaan


Pojat on koko aamun leikkineet majaa ja rakentaneet legoilla. M ei koskaan – siis oikeesti ei koskaan – ole halunnut rakentaa majaa. Jätkät taas menee ees taas ja nauraa mennessään, rakentaa legoista ruokia ja lentokoneita ja kikattaa ja käkättää, leikkii tavalla jolla M ei vaan osaa leikkiä. Ihanaa ja haikeeta ja surullista... kunpa osaiskin olla peilaamatta näitä asioita aina myös M:n kautta ja keskittyis vaan nauttimaan siitä että nää kaksi muuta osaa.



Ilo siitä että M siirtyi omaan sänkyynsä nukkumaan saatuaan ihan oman joulukuusen ei kestänyt pitkään. Eilen illalla M palasi meidän sänkyyn ja mä muutin M:n huoneeseen taas vuorostani, useamman valvotun tai huonosti nukutun yön jälkeen. Tämä nyt vaan on niitä asioita joista taistellessa kukaan ei saa nukkua ja kaikki on väsyneitä ja kiukkuisia... helpommalla päästään kun annetaan sen olla meidän sängyssä. M nukkui kuin pieni possu ja heräskin reilusti normaalia myöhemmin, lähtien kouluun hyväntuulisena.

Mä oon poikain leikkiessä kirjoittanut tai kääntäen kirjoittanut jo kertaalleen kirjoitettua juhlapuhetta huomiseen Suomikoulun joulujuhlaan. Mun homma on pitää se puheen englanninkielinen versio. Olen siis kai niinku tehnyt töitä. Samalla leikin L:n uudella lelulla ja yritän päättää toimiiko tää vehjes mun käyttötarkoitukseen... kirjoittamiseen, kuvien editoimiseen ja bloggaamiseen. Nyt kun vielä keksisin miten pääsen käsiksi kuviin ja saan ne editoitua...

 Me vietetään kotipäivää... majoja ja junaleikkejä ja legoja ja joululauluja...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän