Siirry pääsisältöön

eilen


Mitä kulkee mielessä tänään... aamukahvia juodessa – taas – ja lasten melutessa jossakin taustalla. Tuokiokuvia eilisestä tai ehkä enneminkin ajatuksia jotka niistä hetkistä nousee.

Aamulla pieni tyttö ihmispaljoudessa, vieraassa paikassa, vieraitten ihmisten keskellä. Se painautuu muhun kiinni kaksin käsin hakien turvaa, kunnes mä löydän sille paikan lukea kirjoja – yksin ja hiljaisuudessa. Hetkeä myöhemmin me ollaan joulujuhlassa ja se samainen pieni tyttö painautuu kiinni tuoliinsa, yrittäen saada mahdollisen suuren osan kehostaan kosketuspintaan tuolinsa kanssa... mä muistutan sitä siitä, että pitää puhua niin ettei muut häiriinny. Kun ihmiset taputtaa esitysten jälkeen se peittää korvansa ja sanoo liian kovalla äänellä – ”too loud”. Oikeastaan ensimmäistä kertaa mä olin itse tilanteessa, jossa M:n erilaisuus ei jäänyt epäselväksi yhdellekään lähellä istujalle.

Myöhemmin se esiintyy iloisesti mun ryhmän lasten kanssa, M tykkää esiintyä. Sen jälkeen se ei enää peitä korviaan taputusten aikana, taputettiinhan sillekin kun se esitti. Samalla se ikäänkuin rakentaa itselleen sellaisen kuplan jossa on M ja minä. Sen kuplan sisällä se istuu kahvipöydässä kaikkien niitten vieraitten ihmisten ympäröimänä, hirveässä hälinässä – yksin -  ja on kuin paikalla ei olis ketään muuta. Sillä on keino pärjätä, mä olen ylpeä.

Illalla mä istun nojatuolissa pieni koira sylissäni, ei meidän Koira, vaan olen ystävän luona, ystävän nojatuolissa. Tästä pienestä otuksesta huokuu kiitollisuus siitä, että se on päässyt uuteen maailmaan... saanut ihan oikean kodin, rakkautta ja hyviä ihmisiä. Sen elämällä on ollut toisenlainen alku. Se on syntynyt jossakin roskiksen takana ja elänyt elämänsä ensimmäiset kuukaudet kadulla, taistellut selviytyäkseen. Enää sen ei tarvitse. On lämpöä, ruokaa ja rakkautta, vain ystävällisyyttä. Osaisipa itse olla samalla tavalla kiitollinen siitä mitä on saanut.

Siellä ystävän luona illalla, sellainen eläinkortti kehoittaa mua pitämään itsestäni parempaa huolta. Muistuttaa ettei kukaan voi keskittyä vain toisten hyvinvointiin menemättä itse rikki. Se neuvoo myös päästämään irti ristiriitaisista ja kuluttavaista ihmissuhteista. Sitä olen tämän syksyn harjoitellut. Ei ole helppoa päästää lopullisesti irti siitä ainoasta äidistään, minä opettelen.

Aamulla nousen viimeisenä ja kun viimein hiivin alkakertaan kohtaan maailman kauneimman näyn... mun omat ihmiset.


Tunnisteet:

Kommentit

  1. marikan polut16. joulukuuta 2012 klo 22.21

    ihmettelen ja ihailen sitä, että pikkuisellasi on jo nyt kyky (ja ilmeisen hyvä sellainen) käsitellä vaikeita tilanteita ja löytää keinoja selviytymiseen.
    Himppasen verran yliaistiva (mutta "tavis") kouluikäiseni ei siihen kykene aina vieläkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa17. joulukuuta 2012 klo 9.28

      Sillä tosiaan on aina ollut ihan hillittömän hyvä kyky selviytyä niissä tilanteissa itsessään ja purkaa vasta sit kotosalla.

      Poista
  2. v17. joulukuuta 2012 klo 8.58

    <3 tolle kuvalle. Ihana!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää