rankka päivä pienelle tytölle

M:n kehitystä voidaan mitata – monen muun asian lisäksi – kyvyllä sietää vastoinkäymisiä tai ennalta suunnittelemattomia tilanteita. Vielä vuosi sitten jos asiat ei menneet ihan suunnitelman tai oletusten mukaan kesti siitä aiheutunut ahdistus ja kiukku ja raivo ja yleinen raiteiltaanmeno koko päivän, mahdollisesti jopa useamman päivän.

Edelleen näitä asioita saatetaan prosessoida pitkäänkin ja vielä kuukauden päästä saattaa puheeseen ilmestyä "se kerta silloin kun..." Mutta se varsinainen asiaan liittyvä paniikki hoituu useimmiten tunneissa, joskus minuuteissa, ei enää päivissä. Ennenhän tällaisen jälkeen päivä oli peruuttamattomasti pilalla.

Tänään tätä asiaa tuli harjoiteltua ihan rehellisesti sanottua kohtuuttoman paljon ja useasti.

Aamulla pakattiin neidille mukaan myslipatukka terapiaan. Valittiin huolella ruokakomeron varastoista ja laitettiin yhdessä kassiin odottamaan sos.taitojenryhmän evästaukoa.  Vaan patukka pahus olikin karannut M:n kassista L:n auton lattialle ja kun evästauko tuli, ei patukkaa ollut missään. Ensimmäinen etappi oli siis selvitä tilanteesta siellä ryhmässä, kahden opettajan avulla. Tstä selvittiin ja M sai koottua itsensä ja tilalle kultakaloja ja elämä jatkui. Aulassa M sitten kyyneleet silmissä selitti miten hänen snackinsä oli karannut ja tässä vaiheessa meillä oli siellä aulassa täys kohtaus päällä ja tämän asian ylittämiseen meni tovi jos toinenkin, MUTTA senkin asian ylitse saatiin lopulta kiivettyä.

Kun tultiin balettikoululle tajusin ihan totaalisesti unohtaneeni otta mukaan M:n tanssirepun, jossa oli M:n balettitossut. Neidin oli siis tyytyminen lainatossuihin. Eriparisiin, erikokoisiin ja toinen oli vielä rikkikin ja nehän oli olleet jonkin tai jonkun tuntemattoman jalassa ja niissä epäilemättä oli aika valtava määrä tuntemattomia pöpöjä. Vaikea tilanne, mutta siitäkin selvittiin. Edelleen  hetkeä ennen nukkumaanmenoa keskustellaan siitä miten mä saatoin olla niin huolimaton et jätin sen repun kotiin.

Ope oli myöhässä – tai ei siis yhtä ajoissa kuin yleensä – ja tämä jo itsessään aiheutti melkoista hermostuneisuutta. Kauhu oli aika käsinkosketeltavaa kun se ope lopulta saapui paikalle kertoakseen M:lle että tänään olisi sijainen ja pukumittaus kevään tanssiesitystä varten. Mun äidinsydämeni pakahtui kiitollisuudesta kun tajusin että M:n ope – autistin äiti itsekin – oli ajanut paikanpäälle M:n takia, voidakseen ihan itse selittää tälle ettei voisi tänään opettaa ja esitelläkseen sijaisensa, tietäen että tämä olisi M:n maailmassa suuri asia ja kova paikka. Mä olen tästä varmasti ikuisesti kiitollinen. M halus välittömästi syliin, tiukkaan otteeseen ja keinutteluun... kun sijainen saapui paikalle oli M sangen epäröivä mutta suostui lopulta mittanauhatädin syyniin ja jopa jäämään tunnille, ihan ilman mua. Tunnin jälkeen sen ensimmäiset sanat oli et se oli tosi hermostunut, mutta lopulta kuitenkin oli tosi kivaa, voidaanko NYT mennä heti kotiin.

Rankka päivä pienelle tytölle jonka elämän suurimpia kompastuskiviä on yllätykset, asiat joihin ei voi valmistautua ja joita ei vaan voi aina ennakoida. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki mun pienelle tähtiselviytyjälle.