keskiviikko 12. joulukuuta 2012

uneliaita ajatuspolkuja


Makaan sohvalla ”päikkäreillä” ja mielessä risteilee kaikenlaisia ajatuksia. Oon siinä sellaisessa puolihorteessa niin että vaikka silmät on kiinni niin korvat toimii ikääkuin korvaavana aistina... keittiöstä kuuluu rapinaa ja mä mietin mitä rapisevaa sinne jäi esiin, kuulen kuinka jotain putoaa ja raotan silmiä ja suljen ne taas. Pienet jalat kulkee ohitse ja joku tuikkaa kostean pusun mun poskelle. Kymmenen minuutin kohdalla nousen ylös ja tarjoilen nälkäiselle M:lle lounaan, pojat liittyy seuraan ja mä istahdan tähän koneelle pohtimaan niitä samoja asioita...

Toissapäivänä pojat kasvoi tuuman ja kaikki housut – kahta paria lukuunottamatta – jäi liian lyhkäisiksi. Puolihuolimattomasti surffaan ja katson vaihtareita ja päätän tänään illalla vähän shoppailla ihan oikeestikin. Uusi suosikki on Peek, ne avas just kaupan tohon meidän ostarille... ihania ja vähän erilaisia. Niitä ”uusia” rattaitakin pitäis vähän tuunailla... ne on siis meidän uudet metsärattaat ja vaikka teknisesti ovatkin ihan toimivat niin silti tarttevat vähän TLC:tä (Tender Love and Care).

Klinikalla kaikki – oikeesti kaikki – kysyi miten M voi, tän päivän terapioita peruutellessa kun valkoinen valhe oli kuume... mulla oli huono omatunto, mutta silti silmät kirkkaina selitin kaikille kuinka se onneksi voi jo paljon paremmin ja on huomenna jo ihan varmasti täysin kunnossa. Joku sisäinen ääni mulla vaan aina toitottaa että näistä kerroista tulee vielä rangaistus... mistä kerroista? Meidän lapset kun tunnetusti käy terapiassa puolikuntoisinakin.

Marika laittoi pohtimaan äitiyttä lasten näkökulmasta. Miltä mä näytän äitinä niitten silmissä? Kiireiseltä ja poissaolevalta? Äkäiseltä vai lempeältä? Kiivaalta ainakin. Dramaattiselta? Teatraaliselta? Kivalta, mukavalta? Pelottavalta? Toivottavasti oikeudenmukaiselta ja ainakin turvalliselta... Ainakin vielä ne uskaltaa sanoa mulle mitä ajattelevat, niin soisin sen jatkuvankin. Ehkä me muutaman vuoden päästä päästään käymään äitiyden kehityskeskusteluitakin, saan sitä oikeeta palautetta, aitoa ja suoraa. Toistaiseksi mä olen joko se maailman paras tai sit suoraan kaikista kamalin. Minkälainen on se ”meidän äiti”? Mitä se tekee ja sanoo aina? Mitä ne kirjoittais musta kirjaan? Ainakin ne tänään muistaa kertoa mulle, että mä olen 41.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.