Kirjoittaminen on ihan hillittömän vaikea kommunikaatioväline. Kun
kirjoittaa kuulee itse mielessään sen oman äänensävynsä ja ne vivahteet joilla
se kirjoitus on kirjoittajan mielessä tarkoitettu vastaanotettavaksi.
Tosiasiassa kuitenkin vastaanottajan päässä on vastaanottajan oma ääni joka
muodostaa lukemastaan tunnetilan omien näkemystensä ja kokemustensa pohjalta. Näinpä
kirjoitus joka on tarkoitettu humoristiseksi, ei välttämättä vastaanottajan
mielestä ole humoristinen. Tätä ”sävyongelmaa” lievittämään on luotu hymiöt,
vaan harvapa niitä bloggatessaan käyttää kun nehän on kai tarkoitettu
tekstareihin ja twitteriin ja naamikseen ja muuhun lyhytmuotoisempaan
viestintään.
Liitän tähän esimerkin elävästä elämästä. Helmikuun 2011 Kaks Plus lehdessä julkaistiin kolumni ”Tuplahelppoa”
Kirjoitus lienee tarkoitettu jonkin sortin humoristiseksi sarkasmiksi mutta
toisin kävi. Kaks Plussan oma nettisaitti ja moni muukin saitti, ja
päätoimittajan sähköposti tukkeutuivat meidän monikkovanhempien vihaisista
vastineista. Harva monikkovanhempi ymmärsi kirjoituksen sisältämää vitsiä, useimmat
loukkaantuivat ja monikkopiireissä tähän tuplahelppoon viitataan edelleen aina "sopivassa" tilanteessa. Tässä Kaks Plussan kolumni:
”Tuplahelppoa” kirjoittanut Maija-Liisa Nyman
Olen kateellinen kaksosten äideille. Kaksosten äidit ja isät saavat osanottoja,
tukka saa sojottaa ja kaikki ovat valmiina ryntäämään hoitoapuun. Sen sijaan
kahden pienen mutta eri ikäisen lapsen äiti joutuu esittämään pärjäävänsä
vaikkei pärjääkään. Kaksosten äideille keitetään kahvit mutta kahden pienen
äiti kestitsee muita. Kaksosten äidin päätä silitellään, kahden pienen äiti
kampitetaan. Vaikka oikeasti sillä kahden pienen äidillä on tietysti tosi
paljon vaikeampaa kuin sillä kaksosten äidillä.
Siis ensinnäkin synnytys: Kaksosten äiti hoitaa homman tehokkaasti:yhden
kerran iso maha, yhden kerran sairaalakeikka. Kahden pienen äiti joutuu
kärsimään kaksi kertaa saman piinan. Pienemmän kanssa sairaalassa äiti on
huolissaan isommasta. Kotiutuessaan hän huolehtii pienemmästä, joka joutuu
isomman raivon kohteeksi. Kaksosista ei kumpikaan ole elänyt ainoana lapsena,
joten heidän ei tarvitse pimahtaa mustasukkaisiksi huligaaneiksi sisaruksen
tullessa taloon.
Sitten se koko muu homma. Kaksoset kulkevat samaa tahtia, ovat samassa
vaiheessa kehityksessä. Heidän kanssaan voi käydä vauvajumpassa tai
babybiossa;kahden pienen äiti joutuu järjestämään isommalle hoitajan.
He syövät samaa sapuskaa, joten äidin ei tarvitse valmistaa samalle
aterialle sekä sosetta, lihapullia että pihviä. Äidillä on näin ollen vaikka
aikaa leikkiä lastensa kanssa.
Leikkiminenkin tietenkin sujuu kaksosten äidiltä helpommin kuin kahden
pienen äidiltä. Kaksosten äidin ei tarvitse kehitellä erilaisia leikkejä
eri-ikäisille lapsille eikä vartioida "maantierosvoa", joka yrittää
maiskuttaa isomman duplot. Penskat voi viedä puistoon eikä kumpikaan kyllästy
vaunuissa makaamiseen.
Sitä paitsi kaksosten isä on myös pakotettu osallistumaan arkee. Kun
vauvoja tulee samalla kertaa kaksi, isä kouliutuu yhtä lailla kantamaan ja
heijaamaan jälkikasvua. Hän ei lipeä hommista myöhemminkään. Kahden pienen isä
ei välttämättä ymmärrä yhtä hyvin paikkaansa.
Kaksosilla on myös toisensa turvana. Vauvavuoden jälkeen he viihdyttävät
toisiaan ja äiti voi keskittyä vaikka sisustamiseen. He menevät yhdessä hoitoon
ja yhdessä kouluun, joten heillä on sielläkin aina ystävä lähellä.
Äidin psyykelle tekee hyvää myös se, että lapset voi pukea millaisiin
vaatteisiin haluaa:tytölle voi pistää pinkit haalarit ja pojalle siniset.
Kaksosten äidin ei tarvitse ostoksilla ollessaan miettiä, että tämän vaatteen
pitää sitten sopia pikkusisaruksellekin. Tärkeä juttu, vaikka kaksosia kyllä
ihastellaan aina, olivat he sitten miten hyvänsä puetut.
Ja sitten on vielä se kaikista tärkein asia. Eniten kadehdin kaksosten
äideiltä sitä että kukaan ei tule sanomaan "oho, teille taisi sattua
vahinko".
Huumori on vaikea laji. Ihmiset käsittävät sen niin eri tavalla. Toisten huumori on hyvinkin mustaa ja kuivaa kun taas toisten mielestä huumori löytyy parhaiten ruumiintoiminnoista tai kaksimielisistä sanaleikeistä. Meitä on moneksi tässäkin asiassa. Itse en osannut yhtään kaksosten äitinä loukkaantua kyseisestä kolumnista. En pitänyt sitä erityisen onnistuneenakaan, vaikkakin siinä oli toisaalta ihan hauska vertailuasetelma ja hyvin keksityt esimerkit. Ymmärsin kolumnin kuitenkin kärjistetyksi ja yrityksen huumoriin. Ja pidän kyllä hiukan tosikkona ihmistä, joka tuollaisesta loukkaantuu. Just my opinion!
VastaaPoistaHuumori on aivan äärettömän vaikea laji ja näkemyksiä hyvästä huumorista on myös aika paljon. Tämän blogin nostin esimerkiksi siksi, että se on suorastaan malliesimerkki siitä miten helppoa piiloutua sen "huumorin" taakse niin kuin tässä tehtiin.
PoistaSinä koit sen huumorina ja silti tunnen ihan valtavan määrän ihmisiä, jotka ei nähneet tässä kirjoituksessa mitään huvittavaa ja jos ton kolumnin otsikon googlaa saa nenänsä eteen aika mittavan määrän suuttuneita kirjoituksia.
Vastine tuplahelppoa-kolumnille
VastaaPoistaKiitokset keskustelua herättäneestä kolumnista. Olen samaa mieltä
kirjoittajan kanssa siitä, että meitä kaksosten äitejä kuuluukin kadehtia.
Minua ainakin. Mikään ei ole ihanampaa kuin nukkuva vauva - paitsi kaksi
nukkuvaa vauvaa. Omani ovat terveitä, hienosti kasvaneita ja
kehittyneitä vajaan vuoden ikäisiä ihanuuksia, joita kyllä kelpaa esitellä.
Ja heillä on aina toisiinsa sopivat värikoodatut vaatteet, sillä esikoisen
pinkeistä ihanuuksista ei ole pojilla paljon jakoa. Kertakaikkiaan
täydellinen uraäidin pakettiratkaisu, nyt on takapenkki täynnä.
Täytyy kuitenkin muistaa, että monikot eivät aina ole perheen ensimmäisiä tai viimeisiä lapsia, joten sisaruksista pitää monikkoperheissäkin huolehtia samalla tavalla kuin muissakin. Ja valitettavasti kaikki monikkovauvatkaan eivät synny terveinä saati sitten elävinä.
Babybiossa en ole käynyt, mutta perheuinnissa käymme kaikkien kolmen lapsen kanssa. Haastavaa mutta antoisaa. Kuten mikä tahansa harrastus lasten kanssa. Esikoisen kanssa käytiin babybicissä, pojat joutuvat tyytymään kotizumbaan.
Olen pahoillani, jos kirjoittaja on saanut kuulla ilkeitä kommentteja
lastensa ikäerosta, tosin yli puolitoista vuotta on mielestäni aika normaali ikäero sisaruksille. Ja siitä kirjoittaja voi olla varma, että kaksosten äidille ei todellakaan huudella mitään vahingosta, käypä termi kun on tuplavahinko.
Me monikkomammat olemme myös siitä ihmeellisiä, että yleensä olemme
löytäneet juuri ne ihanat miehet, jotka osallistuvat lastenhoitoon ja arjen pyöritykseen. Tai voisiko se olla niin, että Siperia opettaa? Jos sinun miehesi ei "ymmärrä yhtä hyvin paikkaansa", niin olen äärimmäisen
pahoillani. Ehkä kolmas lapsi "koulisi yhtä lailla kantamaan ja heijaamaan
jälkikasvuaan".
Palaan alkuun. Ymmärrän, että minua kadehditaan. Minulla on terveet, kauniit ja ihanat lapset ja vaikka toivoin syntymäpäivälahjaksi design-valaisinta ja sainkin vatsaani kaksi ihmisenalkua, niin en valita. Minulle on avautunut ihan oma monikoiden ja ennen kaikkea monikkomammojen maailma, jonne pääsevät vain harvat ja valitut. Näitä monikoita kun ei kaikille anneta.
Hyvää kevättä sekä kirjoittajalle, että muille meidän tuplahelppoa elämää
kadehtiville. Yhteystietoni saa toimituksesta. Lupaan kyllä keittää kahvit
ja paijata päätä, jos tarvitsette tukea.
^^Tässä mun vastine, jota en koskaan lähettänyt. Nyt tuli hyvä paikka laittaa se jakoon. Mä taidan olla hiukan tosikko, tosin vielä enemmän muiden kuin itseni puolesta.
Hyvä sanna et vihdoinkin löytyi julkaisulle sopiva paikka :) Mä olen sun kanssa tasan samaa mieltä ettei näitä kaikille anneta ja aika paljon pitää eteen kasata ennen kuin siihen kompastuu.
PoistaMäkin voin mieluusti keittää kaffet ja lohduttaa, niitä jotka tarvitsee ekstratukea ;)
Mun ei ollut vaikea löytää huumoria tuosta. Johtuuko siitä, että mulla ei ole lapsia? Toivottavasti ei. Mua ihmetyttää, että ihmisten sisälukutaito on nykyään todella heikkoa. Syytän vähennettyä äidinkielenopetusta ja sosiaalisen median, netin ja matkapuhelinten aiheuttamaa heikennystä (tuo ei varmaan ole oikea sana...) kielelliseen ilmaisuun. Hymiöt ovat sitä varten, että ihmiset, joilla todella on heikko sisälukutaito, ymmärtäisivät rivien väliin kätketyn huumorin. Käytän itsekin hymiöitä, mutta ne heikentävät sanojen taakse jätettyä huumoria ja etenkin sarkasmia, jota toisten on vielä vaikeampi ymmärtää. Suosittelen Anu Silfverbergin kolumneja. Siinä toimittaja, jolla on sana hallussa ja mukana myös asia. Tässä esimerkki: http://nyt.fi/20120315-mitae-ajattelin-taenaeaen-toiset-ihmiset/
VastaaPoistaEn mä tiedä johtuuko se siitä ettei sulla ole lapsia. Nyt toi ei enää mua suututa, mutta silloin kun perheessä oli 8kk vanhat kaksoset ja alle 3-vuotias esikoinen mä olisin voinut polttaa ton kolumnistin roviolla. Meillä kun oli sekä "kaksi lasta" pienellä ikäerolla että kaksoset... olisko se nyt sit 2 1/2 lasta?
PoistaMun mielestä kolumnin esimerkkien olisi pitänyt olla paljon kärjistetympiä kuin ne tossa ovat. Nythän ne oikeesti ovat monen ihmisen arkipäivää ja moni otti sen ihan todesta. Mäkään en edelleenkään ole onko se pelkkää huumoria vai pesiikö kirjoituksessa ihan aito katkeruuden siemen.
Edelleen oon sitä mieltä että kirjallinen huumori on aivan hillittömän vaikea tyylilaji. Itse jätän sen suosiolla ihan ammattilaisille ja pitäydyn itse korkeintaan tragikomediassa.