Tää on taas yksi niistä aiheista joihin palaan säännöllisesti, varmaan
ajasta iäisyyteen ja taas takaisin... Se on myös se aihe, josta puhutaan
vertaisten kanssa aina säännöllisesti.
Hyvää tarkoittava vähättely.
Elämää autistisen lapsen kanssa on vaikeaa kuvailla. Useimmille
ulkopuolisille se kai piirtyy mieleen sanoilla hankala, huonostikäyttäytyvä,
vaikeasti ennakoitava... Elämä autistisen lapsen kanssa on. Se on sellaista
jatkuvaa luistelua puoliviistolla pinnalla, konfliktien välttelyä, odottamista,
tukemista, sataan ja taas sataan laskemista. Ymmärtämistä ja hirvittävää turhautumista
kun joskus on vaan niin kamalan vaikeeta ymmärtää toinen toistaan, mun M:aa ja
sen mua.
Mä puhun asiasta ulkopuoliselle ja se kertoo kuinka heidän lapsi on IHAN
samanlainen. Kivaa, kiitos... joo, EI OO tai JOS ON suosittelen menemään
tutkimuksiin. Käytän esimerkkejä ja saan vastaukseksi että eihä M nyt sellainen
ole, ai ei vai? Kumpi meistä asuu ja elää sen kanssa?
Mä katson aamulla kun mun kolme lasta syö mandariinia. O keksii että se on talo
jossa on ovi ja avaa ja sulkee sitä ovea. K:n mandariini on pyörä ja M:n
mandariini on mandariini. Me ajellaan naapurustossa katselemassa jouluvaloja...
pojat nauttii ja osoittelee värikkäitävaloja ja joulupukkeja ja poroja ja
enkeleitä ja... M kysyy mihin me ollaan menossa ja miksi – ei ole järkevää
ajella ilman päämäärää.
Mä tiedän että ne kaikki tarkoittaa hyvää, ne haluaa kai lohduttaa vaikka
eihän me lohtua tarvita, lähinnä kai ymmärrystä jos edes sitä. Se on asia joka
on, niin kuin taivas on sininen tai maa
kiertää aurinkoa... Enhän mäkään sano sydänsairaan lapsen äidille että meidän
lapsilla on varmaan vähän samanlaiset sydämet.
Kommentit
Lähetä kommentti