torstai 20. joulukuuta 2012

yksisuuntainen katu


Se selviytyminen loppui sit ilta kasin jälkeen ja lopulta mä kävin väsyneen lapseni kanssa nukkumaan yhdeksältä... kädestä se päästi irti joskus aamuyöstä.

Eilisen vastoinkäymiset vieri tälle päivälle ja se päivän leikkideitti oli... no, ei siihen ainakaan leikkiä liittynyt. M halusi olla yksin omassa huoneessaan, eikä sitä olis vähempää voinut kiinnostaa se toinen ja mitä ystävä haluais tehdä. Lopulta ne lähti ja nyt se leikkii yksin ylhäällä, on leikkinyt jo hyvän aikaa.

M tarvii muutenkin aina sen ”kuittauksen” multa kaikkeen mitä on tekemässä tai tehnyt – ”Menen vessaan pissalle, laitan kengät jalkaan, syön juuston, leikin sillä tai tällä, luen kirjan, käyn sohvaan, menen ylös, tulen alas...  ja mun pitää sit vahvistaa: ”Joo, mene vaan, tee vaan, tuu vaan.” Tällaisina päivinä se tarve korostuu ja johtaa siihen että pissat on helposti housuissa ennen kuin kerkiää vessaan, koska pitää useampaan kertaan varmistaa, ja uudelleen varmistaa, ja vielä kerran varmistaa että mä ihan varmasti tiedän että se on menossa vessaan.

Tänään se on myös tavallista enemmän takertunut omaan ilmaisuunsa ja jäänyt ikäänkuin paikoilleen toistamaan lausetta tai yksittäistä sanaa, uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Vähän kuin vinyylilevyt aikoinaan jumitti. ”Better, better, better, better, better, better, better, better...”

Uudet tukipohjalliset tuntuu kummalta – tietysti – ja niiden käyttöä nyt sit harjoitellaan. Jalka on kuitenkin paljon paremmassa asennossa ja toivottavasti niitten myötä jalkojen lihakset vahvistuu oikealla tavalla tukemaan jalan liikettä.

Mä mietin tänään autossa, kun se taas raivos ja huusi ja valitti... että M on vähän kuin yksisuuntainen katu. Viesti saadaan harjoittelemalla kulkemaan yhteen suuntaan ja se alkaa jo tunnistamaan esimerkiksi omia tunnetilojaan, mutta sen viestin kulkeutuminen toiseen suuntaan vaatii vielä paljon harjoittelua. Miltä toisesta tuntuu kun lyöt sitä? Miltä toisesta tuntuu kun revit jotakin sen kädestä tai tönit tai suljet sen oven nenän edestä... Kyllä se empatia kai aina välillä nostaa päätään, mutta pääsääntöisesti maailma pyörii sen ympärillä miltä M:sta itsestään tuntuu, mistä se on jäänyt paitsi, minkä se itse kokee epäoikeudenmukaiseksi tai vääräksi. Asiaa enemmän mietittyäni olen sitä mieltä että silloin taannoin kun itkin ei ollut kyse mun tunnetilasta vaan siitä, että se mun reaktio pelotti M:aa ja se piti saada loppumaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.