Siirry pääsisältöön

yksisuuntainen katu


Se selviytyminen loppui sit ilta kasin jälkeen ja lopulta mä kävin väsyneen lapseni kanssa nukkumaan yhdeksältä... kädestä se päästi irti joskus aamuyöstä.

Eilisen vastoinkäymiset vieri tälle päivälle ja se päivän leikkideitti oli... no, ei siihen ainakaan leikkiä liittynyt. M halusi olla yksin omassa huoneessaan, eikä sitä olis vähempää voinut kiinnostaa se toinen ja mitä ystävä haluais tehdä. Lopulta ne lähti ja nyt se leikkii yksin ylhäällä, on leikkinyt jo hyvän aikaa.

M tarvii muutenkin aina sen ”kuittauksen” multa kaikkeen mitä on tekemässä tai tehnyt – ”Menen vessaan pissalle, laitan kengät jalkaan, syön juuston, leikin sillä tai tällä, luen kirjan, käyn sohvaan, menen ylös, tulen alas...  ja mun pitää sit vahvistaa: ”Joo, mene vaan, tee vaan, tuu vaan.” Tällaisina päivinä se tarve korostuu ja johtaa siihen että pissat on helposti housuissa ennen kuin kerkiää vessaan, koska pitää useampaan kertaan varmistaa, ja uudelleen varmistaa, ja vielä kerran varmistaa että mä ihan varmasti tiedän että se on menossa vessaan.

Tänään se on myös tavallista enemmän takertunut omaan ilmaisuunsa ja jäänyt ikäänkuin paikoilleen toistamaan lausetta tai yksittäistä sanaa, uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Vähän kuin vinyylilevyt aikoinaan jumitti. ”Better, better, better, better, better, better, better, better...”

Uudet tukipohjalliset tuntuu kummalta – tietysti – ja niiden käyttöä nyt sit harjoitellaan. Jalka on kuitenkin paljon paremmassa asennossa ja toivottavasti niitten myötä jalkojen lihakset vahvistuu oikealla tavalla tukemaan jalan liikettä.

Mä mietin tänään autossa, kun se taas raivos ja huusi ja valitti... että M on vähän kuin yksisuuntainen katu. Viesti saadaan harjoittelemalla kulkemaan yhteen suuntaan ja se alkaa jo tunnistamaan esimerkiksi omia tunnetilojaan, mutta sen viestin kulkeutuminen toiseen suuntaan vaatii vielä paljon harjoittelua. Miltä toisesta tuntuu kun lyöt sitä? Miltä toisesta tuntuu kun revit jotakin sen kädestä tai tönit tai suljet sen oven nenän edestä... Kyllä se empatia kai aina välillä nostaa päätään, mutta pääsääntöisesti maailma pyörii sen ympärillä miltä M:sta itsestään tuntuu, mistä se on jäänyt paitsi, minkä se itse kokee epäoikeudenmukaiseksi tai vääräksi. Asiaa enemmän mietittyäni olen sitä mieltä että silloin taannoin kun itkin ei ollut kyse mun tunnetilasta vaan siitä, että se mun reaktio pelotti M:aa ja se piti saada loppumaan.



Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää