perjantai 21. joulukuuta 2012

High Road


Tänään on kotoiltu koko rahalla ja vähän päälle. Edes suihkuun en ole ehtinyt. Sen verran ollaan kodista poistuttu et käveltiin kauppaan. Pojat testas uudet kärrit ja M ajeli ihan itse pyörällä. Mukavilta ne rattaat vaikutti istuskella ja kevyet oli työntääkin. Rakkaudella tuunatut $75 käytettyinä. Kaunista ja aurinkoista ja aika lämmintäkin – melkein kymmenen astetta – vuorilla uutta lunta.



Ostosten määrä rajoitettu kuljetustilan rajallisuudella... ostettiin siis vaan tärkeimmät, kuten olutta – ei ollut joo tärkeintä, mutta ostettiin kuitenkin – ja tarpeet illan meksikolaista varten ja mandariineja ja M:lle namit huomista leffailtaa varten.  Mä saan kuulemma valkata leffan.

Kansainvälisiä makuja

Kotoillessa tuli pakattua myös lasten lahjat. Niitä on taas ihan liikaa... sama ongelmahan se taitaa olla useimmilla perheillä. Aina päätetään et pysytään järjen rajoissa ja sit siitä vaan kummasti tulee lipsuttua.

Annin kommentti laittoi pohtimaan sitä blogijuttua vielä kertaalleen ja miksi sitä ei vaan kyennyt ohittamaan sillä olankohautuksella. Jos kirjoittaja asuisi jossakin muualla – siis vaikka Nebraskassa tai Alabamassa tai Ohiossa - olisin varmaan ihan vaan ohittanutkin, vaan kun se asuu täällä ja elää tässä samassa ympäristössä näiden ihan samanlaisten ihmisten ja asioiden ympäröimänä.

Mä koen, että siinä missä mun oma blogini kertoo yhden ihmisen kokemuksesta autismista ja monikkoudesta ja elämästä perseessä perheessä, se on myös eräällä tavalla tietynlainen markkinointikanava. Mä haluan itse käyttää sitä kanavaa korostaakseni tämän maan, oman osavaltioni ja asuinympäristöni hyviä ja positiivisia puolia pysyen kuitenkin kiinni myös realismissa. On siis ainakin osaksi kyse siitä, että se toinen keskittyy niihin huonoihin puoliin ja niiden puolien kärjistettyyn korostamiseen ja esiintuomiseen. Lisäksi mä kerään kierroksia siitä että se toinen kirjoittaa asioita jotka ei edes ole totta tai kirjoittaa joistakin aiheistaan totaalisesti vastoin parempaa tietoaan, mutu tuntumalla. Liian monella ihmisellä on tästä maasta stereotyypinen ja monesti turhan negatiivinen kuva. Miksi kukaan täällä asuva haluaisi sitä enää erikseen pönkittää ja heittää bensaa liekkeihin? Se mun verenpainetta siis nostaa. Henkilökohtaisuuksiin en halua mennä, enkä myöskään neuvoa – mieli kyllä tekis. I will take the high road.


Nyt se Tonttu tais pamauttaa vihille ton Tuhkimobarbin kanssa

1 kommentti:

  1. Ihana Tonttu :)

    Ja noi kärryt. Mä heitin meidän vanhat veke, kun ne lojui ulkona ja homehtui. Ja meinasin, et me ei enää tarvita rattaita. Nythän on talvi ja sit ensi keväänä tyypit on jo kolme. Mutta saa nähdä, ainakin kamojen kärräämiseen rattaat on aika kätevät...

    Mä mietin tosta M:n fillarista, et onko sillä ja/tai pojilla potkupyörät? Meillä pojat ensin talutti niitä sivulta ja vasta vähän ajan päästä uskaltautuivat ensin kävelemään ja sitten istumaan jne. Mä meinaan, et voisko se auttaa esim. O:ta koordinaatiossa? Pyörähän on sen verran painava, että sitä pitää oikeasti pitää pystyssä... No, ei nyt liittynyt mitenkään aiheeseen, mutta tulipahan mieleen...

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.