Siirry pääsisältöön

ei lametta meille


Aatonaatto. Ootteko muuten koskaan miettineet että suomalaisilla on tapana juhlia etukäteen, aattona. Jouluaatto, vappuaatto, juhannusaatto. Joku on varmaan tutkinutkin asiaa. Tänään leivotaan ruisleipää, käydään vielä kertaalleen kaupassa, paistetaan kinkku ja käydään jouluglögillä. Paras hetki on kinkun tullessa uunista iltamyöhään... ne ensimmäiset maistiaiset.

Siirsin kameran muistikortin sisällön koneelle ja liitän tähän vähän kuvia – joulukuusesta. Meidän, mun makuun, niin täydellisestä joulukuusesta. Ihana sekoitus lasten tekemiä koristeita ja eleganssia ja maanläheisyyttä. Sopivasti myös kitchiä. En muuten oo ainoa jolla on traumoja lapsuuden joulukuusista. Täällä on radio-ohjelma aiheesta ja sillä toimittajalla oli ihan sama trauma mun kanssa. Lame. Se miten se piti laittaa sinne kuuseen yksi kerrallaan. Ei tule meidän kuuseen lametta – ikinä.










Joku kysyi odottaako M joulua. Kai se odottaa, omalla tavallaan. Ei sillä ole perhosia vatsassa sillä tavalla kuin lapsilla yleensä, tai en mä tiedä joko tän ikäiset osaa odottaa sillä tavalla kuin itse muistaa lapsuudessa odottaneensa. Musta tuntuu et pojat melkein odottaa enemmän tietämättä edes mitä ne oikein odottaa.

Eilen meillä oli se leffailta M:n kanssa – keskellä päivää. Katsottiin Ice Age 2. Kyllä M sitä jaksoi katsoa, mutta K oli se joka nauraa käkätti mun vieressä. Ice Agen kaltainen huumoripätkä ei ehkä ole se paras valinta lapselle jolla tunnetusti ei ole huumorintajua – ei edes alatyylin huumorin. Mitä yllättävimmissä kohdissa se antaa aina muistuttaa itsestään. Autismi.





Tunnisteet:

Kommentit

  1. Veeruska23. joulukuuta 2012 klo 14.04

    Ihana kuusi ja Ice Aget on ihan parhaita.
    Hyvää joulua teille Muru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa23. joulukuuta 2012 klo 15.17

      Ice Aget onkin ihan parhaita :) Hyvää joulua myös teille!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää