arkea ja politiikkaa

Ihan tarkoituksella rauhoitin tätä viikkoa niin ettei oo yhtään iltamenoa eikä päivisinkään mitään muuta kuin pakolliset... josko sillä pääsis taas pinnalle ja kohtahan on jo joulu ja joululoma ja... Ne pakolliset toki tälläkin viikolla on vielä seitsemän terapiaa, baletti, kaks lääkäriaikaa ja opekokous ja perjantaina vieraita – onhan siinäkin. Ja se seuraava viikko on sit jo taas täynnä... on neljät kemut ja mops ja baletti ja leikkideittejä ja ykstoista terapiaa ja Suomikoulua ja kinkun suolausta ja... onko se mikään ihme et tammikuussa iskee aina ns. sosiaalinen krapula – sitä sulkeutuu mökkiinsä eikä halua vähään aikaan nähdä yhtään ketään tai mennä mihinkään.

***

Sit mä mietin ihan poliittiisia juttuja ja näitä hienoja Obaman säästöjä – myönnän, olis se Romneykin varmaan tehnyt ihan saman... vammaishoidosta vastaa meillä se Medicare, josta kovasti väännettiin kättä vaalien alla. Nyt näyttäis siltä että jos jotakin ei tapahdu ja nopeesti – eikä varmaan tapahdu – iskee ne suuret säästöt just tähän ja Medicaren alaisilta lapsilta (aikuisiltakin) viedään muun muassa terapiapalvelut. Käytännössä siis ne eniten apua tarvitsevat lapset ja nuoret jää ilman apua tai apua saa huomattavasti aikaisempaa vähemmän.

Okei, siis vähemmän apua ja terapiaa, mitäs siitä... vammaiset ei osaa huutaa kovaan ääneen apua ja kukas itä nyt ees kaipaa, apua vammaisille? (Huom, RAJUA sarkasmia...) Ja kuten useimmissa asioissa kai noin yleismaailmallisestikin, ne ihmiset joita tämä asia ei millään tavalla kosketa ovat autuaan tietämättömiä tästä. No, tää kaikkihan tulee jatkossa kaatumaan koulujärjestelmän niskaan, kun ns. ”Early Intervention” palvelut loppuu kunnallisina saadaan koulut täyteen lapsia jotka olis voineet hyötyä terapiasta ja kasvaa ja kehittyä, vaan eivät sitä sitten saaneetkaan. Miten koulujärjestelmä kestää tämän hurjan kasvun entistä mittavampaa erityistukea vaativassa oppilasmateriaalissa? Mistä resurssit? Mistä rahat? Ei mistään... miten käy oppimistuloksen noin ihan yleisestikin – e siis pelkästään erityislapsilla – jos luokissa on kasvava maara erityistukea vaativia oppilaita, mutta ei resursseja tarjota sitä tukea? Entä kun nää lapset  kasvaa aikuisiksi ja tarvitsevat edelleen sitä lisätukea ja apua, enemmän kuin olisivat tarvinneet jos olisivat saaneet riittävät terapiapalvelut? Terve vaan ja onnea sanon mä. Tää pee kun tulee vielä kaatumaan meidän kaikkien niskaan ja isolla kädellä.

Olen puhunut, ei vaan taida ne ”oikeat” ihmiset olla tätä kuulemassa.