Siirry pääsisältöön

liian vanha vai vaan liikaa?


Edelliseen viitaten... ehkä mä tosiaan olen liian vanha näin pienten lasten vanhemmaksi? Toki monet saa lapsia paljon vanhempanakin, mutta ehkä just mä olen aivan liian vanha... Ehdittiinkö me olemaan kaksistaan liian kauan? Niin kauan, että ollaan liian itsekkäitä ja kärsimättömiä? Niin kauan, ettei edes haluta omistautua kokonaan tälle vaiheelle ja näille lapsille... ehkä mä tai me siksi kapinoidaan eikä osata vaan heittäytyä mukaan tähän vaiheeseen. Tosiasiahan on, että mä oli 36 kun M syntyi ja 38 poikien syntyessä. Tosiasiahan on myös se että meillä oli takana  10 vuotta avioelämää ja  13 vuotta yhteiseloa siinä vaiheessa kun taloon tuli ensimmäinen lapsi. Onhan siinä siis paljon hyvää, että on näin mutta ehkä se on myös osa tätä ”ongelmaa”.

M:n käyttäytymisongelmat on myös lisääntyneet, ja jos mä en yritä tasotella tietä ja tilanteita huudetaan meillä melkein jatkuvasti... kaikki on väärää tai väärin tai väärässä järjestyksessä eikä ainakaan M:n mielestä oikein ja... veljet saa tästä osansa. Musta tuntuu säännöllisesti et mulla on kolme kaksvuotiasta kun nää kaikki yhtäaikaa tai vuorotellen kiukkuaa ja raivoaa ja itkee ja potkii.

Odotushuoneongelmaan on onneksi vuodenvaihteen myötä tulossa ratkaisu. Onhan se ihan järjelläkin ajateltuna ihan itsemurhaa lykätä 1-3 lasta odotushuoneeseen tsiljoona kertaa viikossa... eihän sitä kukaan lapsi kestä, eikä sen lapsen vanhempi. Suurin osahan välttää odotushuoneita lasten kanssa – mä hullu elän niissä. Tätä tilannetta vaikeuttaa vielä tällä hetkellä se lähestyvä vuodenvaihde ja se, että sen takia kaikki lääkäreihin tai terapioihin liittyvät asiat on pakko hoitaa tämän vuoden puolella ja niinpä on ihotautilääkäriä ja sisätautilääkäriä ja terapiaa ja psykologia ja ortoosintekoa ja keuhkospesialistia ja... sanon vaan että eihän tässä oo mitään tolkkua. Yleensähän se päivän alamäki alkaa just siellä odotushuoneessa kun mä tajuun ettei mulla taaskaan ole mitään kontrollia niihin. Ennen joululomaa istun vielä noin 30 kertaa odotushuoneessa vähintään yhden lapsen kanssa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän