Siirry pääsisältöön

pitäiskö pelottaa?


Mä luulen et multa puuttuu joku tärkeä osa aivoista. Naamiksessa ja muualla näkee lastensa sairastumisesta huolestuneita ja/tai kärsiviä vahempia. Ykskin tänään pelkäs et sen lapsi kuolee oksennustautiin. Pitäiskö munkin nähdä kauhukuvia aivokalvontulehduksista tai jostakin?

Enkö mä osaa huolestua näistä vakkaritaudeista vai eikö meidän lapset oo samalla tapaa kipeitä kuin muitten? Käytän ne lääkärissä, haen apteekista tropit, istutaan sohvalla ja katsotaan telkkua ja elämä jatkuu. Pelottaako mua et ne kuolee? Ei. Koenko mä tän rankaksi? En. Saako poskiontelotulehdus tai märkäinen korvatulehdus molemmissa korvissa meidän lauman itkemään ja valvomaan? Ei. Joo, ne on aika fleguja – mukavan helppoa – ei syö – ei tartte laittaa ruokaa  -  ne nukkuu ja ottaa lääkkeet taisteluitta ja... Ne ei siis oikeasti ole mitenkään rasittavia kipeinä, päinvastoin. Oksennustaudista tulee potentiaalista sotkua ja mä inhoon oksentamista, mutta muuten... sekin on aika usein nopee vieras.

Pelko-osastolla sanoisin et olen ehtinyt elämässä pelätä niin paljoa et edelleen oon jotenkin immuuni pikkupeloillepeloille. Kai sitten niin. Kyllä mä pelkään. Mä pelkään toisenlaisia asioita. Mä pelkään mitä tapahtuu ens syksynä kun M aloittaa koulun. Sitä mä pelkään niin et mietin asiaa öisin, enkä saa nukuttua. Mä pelkään et joku lapsista katoaa ja löytyy joko kuolleena tai ei löydy koskaan. Mä pelkään et L kuolee tai et mä kuolen ennen kuin ne on aikuisia.




Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a
6 kommenttia
Lue lisää

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi
Lähetä kommentti
Lue lisää

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän
2 kommenttia
Lue lisää