mieluiten kiitos eilen

Musta tuntuu vähän saman tyyppiseltä kuin maratoonarista viimeisten mailien aikana – tai mistä mäsen tiedän, en oo koskaan maratoonia juossut, enkä juokse – taisteluväsymys on ottamassa niskalenkkiä ja itselle on hoettava että jaksaa, jaksaa, jaksaa... vielä vähän jaksaa.

Aamulla oli erilaisia terapioita lapsilla ja istuinkin siellä Klinikan odotushuoneessa kai kolmasti, vai neljästi?  Autossa kirjoittelin joulukortteja niihin terapeuttien kakkuihin ja terapioiden välissä osteltiin askartelutarpeita, jotta olis jotain kivaa puuhaa ja käytiin kaupassa ja kuunneltiin riitaa ja vinkunaa ja taistoa ja valitusta elämän syvästä kurjuudesta.

Tässä lounashetken aikana olenkin sit taas leiponut neljä kakkua lisää, kun edelliset 18 pääsi loppumaan. Näillä kaakuilla mennään huomiseen iltapäivään ja sit viikonloppuna tarvitaan vielä muutama.Olen myös tarjonnut noille lapsille lounasta ja syöttänyt sen lounaan sit Koiralle. Leikistä kieltäydyin ja keitin itselleni kupin kahvia – ihan tyhmä mutsi.

Huomisaamu kuluu – kas – terapiassa ja ortoosiklinikalla ja terapiassa ja leikkideitillä ja taas terapiassa... illalla jos päästäis katsomaan jouluvalaistua kasvitieteellistä puutarhaa ja ostarin joulutapahtumaa... Perjantaina retkelle lastenmuseoon ja sit saatankin kaatua maahan mahalleen puhtaasta uupumuksesta. Perjantain keuhkospesialistiajan kuitenkin peruutin, kun ei mun keuhkoilla oo mitään tarvetta lääkärille.

Jaksaa, jaksaa, jaksaa... vielä vähän, vielä hetken. Sit saa asettua joulurauhaan ja ryhtyä miettimään perheen omia joulukakkuja ja stolleneita ja kaikkee ihanaa. Tule joulu kultainen - pian kiitos.