sunnuntai 2. joulukuuta 2012

pähkinää särkemässä


Aloitetaan siitä Pähkinänsärkijästä...

Me ollaan jo viikkoja puhuttu M:n kanssa siitä et joulukuun tokana mennään Pähkinänsärkijään ja jostain kumman syystä mulle tuli vasta tänä aamuna mieleen, et ehkä olis syytä puhua tästä aiheesta vähän spesifimmin... Ja niinhän se oli, M oli koko ajan kuvitellut olevansa menossa tanssimaan. Loppuaamun metsästin netistä valokuvaa tästä kyseisestä teatterista – huonolla menestyksellä – ja keskityin puhumaan siitä mitä on odotettavissa.

Matkalla alkoi M:n ahdistus ja hermostus nousta pintaan, ja kun se tajus miten paljon ihmisiä sinne oli menossa, se meinas lyödä liinat kiinni. Onneksi päästiin kuitenkin sovinnolla sisään ja saliin ja se ymmärsi et ei se joudu näitten tyyppien kanssa keskustelemaan... ja sit tuli R ja sen äiti ja niillä oli sattumalta paikat suoraan meidän edessä, seuraavalla rivillä alkoi tilanne helpottamaan.



Olin kuitenkin henkisesti varautunut lähtemään kesken esityksen... ajattelin että a) M ei jaksa istua ja seurata esitystä b) se ei osaa olla hiljaa vaan huutelee esityksen aikana – tästäkin on kokemusta tai c) se itse haluaa lähteä... Hyvin me selvittiin ja nähtiin koko esitys alusta loppuun vaikka onhan mun myönnettävä, et M puhui mulle koko ajan ja istui mun sylissä ja seisoi ja istui ja istui omalla tuolillaan ja mun sylissä ja toisinpäin mun sylissä ja seisoi ja oli taas omalla paikallaan ja mun sylissä ja lattialla ja seisoi ja... paikallaan se oli korkeintaan parikymmentä sekuntia kerrallaan.

Väliajan se kiipeili ensin kaiteella ja sit ohjasin sen kävelemään niitä katsomon portaita ylös ja alas ja ylös ja alas... Kun M:aa ahdistaa, se ei osaa rauhoittua – hetkeksikään se ei kertakaikkiaan kykene olemaan paikallaan.

Toka osa oli lyhkäisempi ja M:n mielestä ne tanssit oli ihania, olihan ne. Munkin mielestä esitys oli hyvä ja oli ihanaa nähdä terveen näköisiä tanssijoita – oikeesti! Vaan yksi soolotanssija näytti siltä et se pitäis hyllyttää kunnes se on oppinut pitämään itsestään huolta ja syömään. Ne oli kaikki kauniita, lihaksikkaita ja terveen näköisiä nuoria naisia – roolimallikelpoisia.

Esityksen jälkeen ne kertoi ja esitteli yleisölle miten lavasteet toimii ja miten sataa lunta ja... lapset sai kysyä kysymyksiä – aivan mahtava idea! Aulassa pääsi valokuviin tanssijoitten kanssa. Me juhlittiin balettielämystä vielä ranskalaisessa kahvilassa croissareiden ja macaroonien avulla, mukana R ja sen äiti. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.