Siirry pääsisältöön

hei täähän oli vaan huumoria!


Kirjoittaminen on ihan hillittömän vaikea kommunikaatioväline. Kun kirjoittaa kuulee itse mielessään sen oman äänensävynsä ja ne vivahteet joilla se kirjoitus on kirjoittajan mielessä tarkoitettu vastaanotettavaksi. Tosiasiassa kuitenkin vastaanottajan päässä on vastaanottajan oma ääni joka muodostaa lukemastaan tunnetilan omien näkemystensä ja kokemustensa pohjalta. Näinpä kirjoitus joka on tarkoitettu humoristiseksi, ei välttämättä vastaanottajan mielestä ole humoristinen. Tätä ”sävyongelmaa” lievittämään on luotu hymiöt, vaan harvapa niitä bloggatessaan käyttää kun nehän on kai tarkoitettu tekstareihin ja twitteriin ja naamikseen ja muuhun lyhytmuotoisempaan viestintään.

Liitän tähän esimerkin elävästä elämästä. Helmikuun 2011 Kaks Plus lehdessä julkaistiin kolumni ”Tuplahelppoa” Kirjoitus lienee tarkoitettu jonkin sortin humoristiseksi sarkasmiksi mutta toisin kävi. Kaks Plussan oma nettisaitti ja moni muukin saitti, ja päätoimittajan sähköposti tukkeutuivat meidän monikkovanhempien vihaisista vastineista. Harva monikkovanhempi ymmärsi kirjoituksen sisältämää vitsiä, useimmat loukkaantuivat ja monikkopiireissä tähän tuplahelppoon viitataan edelleen aina "sopivassa" tilanteessa. Tässä Kaks Plussan kolumni:

”Tuplahelppoa” kirjoittanut Maija-Liisa Nyman

Olen kateellinen kaksosten äideille. Kaksosten äidit ja isät saavat osanottoja, tukka saa sojottaa ja kaikki ovat valmiina ryntäämään hoitoapuun. Sen sijaan kahden pienen mutta eri ikäisen lapsen äiti joutuu esittämään pärjäävänsä vaikkei pärjääkään. Kaksosten äideille keitetään kahvit mutta kahden pienen äiti kestitsee muita. Kaksosten äidin päätä silitellään, kahden pienen äiti kampitetaan. Vaikka oikeasti sillä kahden pienen äidillä on tietysti tosi paljon vaikeampaa kuin sillä kaksosten äidillä.

Siis ensinnäkin synnytys: Kaksosten äiti hoitaa homman tehokkaasti:yhden kerran iso maha, yhden kerran sairaalakeikka. Kahden pienen äiti joutuu kärsimään kaksi kertaa saman piinan. Pienemmän kanssa sairaalassa äiti on huolissaan isommasta. Kotiutuessaan hän huolehtii pienemmästä, joka joutuu isomman raivon kohteeksi. Kaksosista ei kumpikaan ole elänyt ainoana lapsena, joten heidän ei tarvitse pimahtaa mustasukkaisiksi huligaaneiksi sisaruksen tullessa taloon.

Sitten se koko muu homma. Kaksoset kulkevat samaa tahtia, ovat samassa vaiheessa kehityksessä. Heidän kanssaan voi käydä vauvajumpassa tai babybiossa;kahden pienen äiti joutuu järjestämään isommalle hoitajan.

He syövät samaa sapuskaa, joten äidin ei tarvitse valmistaa samalle aterialle sekä sosetta, lihapullia että pihviä. Äidillä on näin ollen vaikka aikaa leikkiä lastensa kanssa.

Leikkiminenkin tietenkin sujuu kaksosten äidiltä helpommin kuin kahden pienen äidiltä. Kaksosten äidin ei tarvitse kehitellä erilaisia leikkejä eri-ikäisille lapsille eikä vartioida "maantierosvoa", joka yrittää maiskuttaa isomman duplot. Penskat voi viedä puistoon eikä kumpikaan kyllästy vaunuissa makaamiseen.

Sitä paitsi kaksosten isä on myös pakotettu osallistumaan arkee. Kun vauvoja tulee samalla kertaa kaksi, isä kouliutuu yhtä lailla kantamaan ja heijaamaan jälkikasvua. Hän ei lipeä hommista myöhemminkään. Kahden pienen isä ei välttämättä ymmärrä yhtä hyvin paikkaansa.

Kaksosilla on myös toisensa turvana. Vauvavuoden jälkeen he viihdyttävät toisiaan ja äiti voi keskittyä vaikka sisustamiseen. He menevät yhdessä hoitoon ja yhdessä kouluun, joten heillä on sielläkin aina ystävä lähellä.

Äidin psyykelle tekee hyvää myös se, että lapset voi pukea millaisiin vaatteisiin haluaa:tytölle voi pistää pinkit haalarit ja pojalle siniset. Kaksosten äidin ei tarvitse ostoksilla ollessaan miettiä, että tämän vaatteen pitää sitten sopia pikkusisaruksellekin. Tärkeä juttu, vaikka kaksosia kyllä ihastellaan aina, olivat he sitten miten hyvänsä puetut.

Ja sitten on vielä se kaikista tärkein asia. Eniten kadehdin kaksosten äideiltä sitä että kukaan ei tule sanomaan "oho, teille taisi sattua vahinko".


Kommentit

  1. Huumori on vaikea laji. Ihmiset käsittävät sen niin eri tavalla. Toisten huumori on hyvinkin mustaa ja kuivaa kun taas toisten mielestä huumori löytyy parhaiten ruumiintoiminnoista tai kaksimielisistä sanaleikeistä. Meitä on moneksi tässäkin asiassa. Itse en osannut yhtään kaksosten äitinä loukkaantua kyseisestä kolumnista. En pitänyt sitä erityisen onnistuneenakaan, vaikkakin siinä oli toisaalta ihan hauska vertailuasetelma ja hyvin keksityt esimerkit. Ymmärsin kolumnin kuitenkin kärjistetyksi ja yrityksen huumoriin. Ja pidän kyllä hiukan tosikkona ihmistä, joka tuollaisesta loukkaantuu. Just my opinion!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huumori on aivan äärettömän vaikea laji ja näkemyksiä hyvästä huumorista on myös aika paljon. Tämän blogin nostin esimerkiksi siksi, että se on suorastaan malliesimerkki siitä miten helppoa piiloutua sen "huumorin" taakse niin kuin tässä tehtiin.

      Sinä koit sen huumorina ja silti tunnen ihan valtavan määrän ihmisiä, jotka ei nähneet tässä kirjoituksessa mitään huvittavaa ja jos ton kolumnin otsikon googlaa saa nenänsä eteen aika mittavan määrän suuttuneita kirjoituksia.

      Poista
  2. Vastine tuplahelppoa-kolumnille

    Kiitokset keskustelua herättäneestä kolumnista. Olen samaa mieltä
    kirjoittajan kanssa siitä, että meitä kaksosten äitejä kuuluukin kadehtia.
    Minua ainakin. Mikään ei ole ihanampaa kuin nukkuva vauva - paitsi kaksi
    nukkuvaa vauvaa. Omani ovat terveitä, hienosti kasvaneita ja
    kehittyneitä vajaan vuoden ikäisiä ihanuuksia, joita kyllä kelpaa esitellä.

    Ja heillä on aina toisiinsa sopivat värikoodatut vaatteet, sillä esikoisen
    pinkeistä ihanuuksista ei ole pojilla paljon jakoa. Kertakaikkiaan
    täydellinen uraäidin pakettiratkaisu, nyt on takapenkki täynnä.

    Täytyy kuitenkin muistaa, että monikot eivät aina ole perheen ensimmäisiä tai viimeisiä lapsia, joten sisaruksista pitää monikkoperheissäkin huolehtia samalla tavalla kuin muissakin. Ja valitettavasti kaikki monikkovauvatkaan eivät synny terveinä saati sitten elävinä.

    Babybiossa en ole käynyt, mutta perheuinnissa käymme kaikkien kolmen lapsen kanssa. Haastavaa mutta antoisaa. Kuten mikä tahansa harrastus lasten kanssa. Esikoisen kanssa käytiin babybicissä, pojat joutuvat tyytymään kotizumbaan.

    Olen pahoillani, jos kirjoittaja on saanut kuulla ilkeitä kommentteja
    lastensa ikäerosta, tosin yli puolitoista vuotta on mielestäni aika normaali ikäero sisaruksille. Ja siitä kirjoittaja voi olla varma, että kaksosten äidille ei todellakaan huudella mitään vahingosta, käypä termi kun on tuplavahinko.

    Me monikkomammat olemme myös siitä ihmeellisiä, että yleensä olemme
    löytäneet juuri ne ihanat miehet, jotka osallistuvat lastenhoitoon ja arjen pyöritykseen. Tai voisiko se olla niin, että Siperia opettaa? Jos sinun miehesi ei "ymmärrä yhtä hyvin paikkaansa", niin olen äärimmäisen
    pahoillani. Ehkä kolmas lapsi "koulisi yhtä lailla kantamaan ja heijaamaan
    jälkikasvuaan".

    Palaan alkuun. Ymmärrän, että minua kadehditaan. Minulla on terveet, kauniit ja ihanat lapset ja vaikka toivoin syntymäpäivälahjaksi design-valaisinta ja sainkin vatsaani kaksi ihmisenalkua, niin en valita. Minulle on avautunut ihan oma monikoiden ja ennen kaikkea monikkomammojen maailma, jonne pääsevät vain harvat ja valitut. Näitä monikoita kun ei kaikille anneta.

    Hyvää kevättä sekä kirjoittajalle, että muille meidän tuplahelppoa elämää
    kadehtiville. Yhteystietoni saa toimituksesta. Lupaan kyllä keittää kahvit
    ja paijata päätä, jos tarvitsette tukea.

    ^^Tässä mun vastine, jota en koskaan lähettänyt. Nyt tuli hyvä paikka laittaa se jakoon. Mä taidan olla hiukan tosikko, tosin vielä enemmän muiden kuin itseni puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä sanna et vihdoinkin löytyi julkaisulle sopiva paikka :) Mä olen sun kanssa tasan samaa mieltä ettei näitä kaikille anneta ja aika paljon pitää eteen kasata ennen kuin siihen kompastuu.

      Mäkin voin mieluusti keittää kaffet ja lohduttaa, niitä jotka tarvitsee ekstratukea ;)

      Poista
  3. Mun ei ollut vaikea löytää huumoria tuosta. Johtuuko siitä, että mulla ei ole lapsia? Toivottavasti ei. Mua ihmetyttää, että ihmisten sisälukutaito on nykyään todella heikkoa. Syytän vähennettyä äidinkielenopetusta ja sosiaalisen median, netin ja matkapuhelinten aiheuttamaa heikennystä (tuo ei varmaan ole oikea sana...) kielelliseen ilmaisuun. Hymiöt ovat sitä varten, että ihmiset, joilla todella on heikko sisälukutaito, ymmärtäisivät rivien väliin kätketyn huumorin. Käytän itsekin hymiöitä, mutta ne heikentävät sanojen taakse jätettyä huumoria ja etenkin sarkasmia, jota toisten on vielä vaikeampi ymmärtää. Suosittelen Anu Silfverbergin kolumneja. Siinä toimittaja, jolla on sana hallussa ja mukana myös asia. Tässä esimerkki: http://nyt.fi/20120315-mitae-ajattelin-taenaeaen-toiset-ihmiset/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä tiedä johtuuko se siitä ettei sulla ole lapsia. Nyt toi ei enää mua suututa, mutta silloin kun perheessä oli 8kk vanhat kaksoset ja alle 3-vuotias esikoinen mä olisin voinut polttaa ton kolumnistin roviolla. Meillä kun oli sekä "kaksi lasta" pienellä ikäerolla että kaksoset... olisko se nyt sit 2 1/2 lasta?

      Mun mielestä kolumnin esimerkkien olisi pitänyt olla paljon kärjistetympiä kuin ne tossa ovat. Nythän ne oikeesti ovat monen ihmisen arkipäivää ja moni otti sen ihan todesta. Mäkään en edelleenkään ole onko se pelkkää huumoria vai pesiikö kirjoituksessa ihan aito katkeruuden siemen.

      Edelleen oon sitä mieltä että kirjallinen huumori on aivan hillittömän vaikea tyylilaji. Itse jätän sen suosiolla ihan ammattilaisille ja pitäydyn itse korkeintaan tragikomediassa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän