Siirry pääsisältöön

no trespassing

Jos jotakin oon joskus katunut niin sitä ettei K:sta tullut Eemeliä; ”Voi herranjestas minkälainen lapsi oli hän...” Viidessä minuutissa se oli taas kerinnyt kääntämään yläkerran patterit päälle, heittämään kaikki vuodevaatteet lattialle, täyttämään Koiran vesikupin ruualla – ”keittoa, se sanoi” – ja tyhjentämään puhdaspyykkikorin lattialle. Minne K ei ehdi-kerkee-riennä-keksi sitä ei ole olemassakaan. Ai mitä mä tein kun kaikki tää tapahtui? No, siirsin pyykkejä koneesta kuivariin ja laitoin uuden lastin pesuun. Aamiaiseksi Koira oli muuten ehtinyt nauttimaan yhdet kakat potasta.

Siinä missä mä rentouduin pusikossa Koiran kanssa, L teki samaa kunnostaen meidän ruokapöytää. Kerros lakkaa vielä, ja hyvä siitä tulee. Edelleenkään ei nähty karhua, ei vaikka se oli taas tarinoiden mukaan viimeyönä kaatanut jonkun aidan. Mä ihmettelen tätä meidän urbaanikarhua joka välttelee mua selkeesti koska kaikki jotka ei halua siihen törmätä näkee sen siellä ja täällä ja me muutamat innokkaat, jotka mieluusti näkis sen joksus ei näe siitä vilaustakaan – no kakkaa oon nähnyt. Ehkä ongelma on siinä et mä liikun metsässä ja ne karhunkokijat istuu autoissaan tai sisällä talossa.


mun tulosuunta oli tuolla kyltin takana, sitä ei siis lasketa





Muita sunnuntain rentoutumisharjoituksia on ollut lakanoiden vaihto viiteen sänkyyn, leivonta, poikien ja L:n hiusten nyrhintä kesäkuntoon, ja taisin mä vielä jotakin muutakin tehdä. Mun täytyy kyllä myöntää et oon lakannut laittamasta pussilakanoita pojille. Peitot tulee kuitenkin pestyä vähintään kerran kahteen viikkoon, useimmiten kerran tai kaksi viikossa jomman kumman tai molempien vuotaessa yli öiseen aikaan.


Hiuksia leikatessa O:n pää pyöri kuin väkkärä ja noin puolivälissä se ilmoitti olevansa ihan valmis. Suostuttelin sitä vielä kestämään ja jaoin palkaksi tikkareita.  Siinä istuessaan se juoni miten me leikataan K:lta kaikki tukka pois. Ei leikattu. K taas huusi suoraa huutoa koko toimituksen alusta loppuun. Sitä kuulemma sattui ne katkenneet hiukset niskassa – ne hiuksenpätkät jotka kutittaa. K:n ihoa vasten ne tuntui kivulta ja siltä se sitten kuulostikin, siis siltä että äiti pahoinpitelee lastaan saksilla kylpyhuoneessa.

heinäkuukin muotoutuu hyvää vauhtia



Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää