Siirry pääsisältöön

ostarilla

Istun ostarin sisäleikkipuistossa ja ihastelen uutta teknologiaa... Oonhan mä kotonakin pilveä käyttänyt ja L nyt tietty vannoo sen nimeen, mut onhan tää nyt aika kätsää tästä tabletilta kirjoitella Wordiin jsa tallentaa se niin et kotona voi jatkaa läppärillä siitä mihin tässä jäi. Kun siis kuitenkin kohta jää, kun joku kuitenkin haluu vessaan tai juomaan  ja juomaan. Selkee huono puoli vaipattomuudessa komen lapsen kanssa on et jollakin tuntuu olevan koko ajan vessahätä, siis siitä huolimatta että meillähän on jo politiikkana ”yks käy, kaikki käy” – ei auta, silti joku haluu vessaan. Tokan vessakiekan jälkeen mä jo vannoin et me ei koskaan enää mennä yhtään mihinkään kun me kuitenkin vietetään se aika kun ollaan siellä muualla joko vessassa tai sitä etsien.

Tässä mä nyt kuitenkin siis istun. Kotikoneella ja sähköpostissa olis kasapäin kivoja kaavakkeita täytettävänä... ne jotka tuli M:aa varten eilen ja sit tänään ilmestynyt uus läjä K:lle ja sen sosiaalistentaitojen ryhmän aloittamista varten. Jälkimmäisillä ei oo kiire, K:n ryhmä alkaa vasta syyskuussa.



Käytiin TopPotissa donitsilounaalla, sit käytiin vessassa, sit käytiin Nordstromin kenkäosastolla ihailemassa kesäläpsyttimiä, ja mä sovitin taas Tomseja – varmaan kymmenennen kerran. Sit ajeltiin rullaportailla, käytiin vessassa, tultiin leikkimään, lähdettiin vessaan ja nyt taas leikitään. Kiistaton etu on se, että mä saan kirjoittaa ja aina vaan välillä lohdutella O:ta kun se haluu kengät, kun just tänään tää matto on liian karkee, ja rauhoittaa hulinoivaa K:ta. M:sta oon ylettömän ylpee. Kävin hakemassa sen koulusta, siis ihan totaalisen yllättäin ja ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Ekaa kertaa ikinä, se oli sen mielestä jees eikä elämän suurin onnettomuus.






Nyt me lähdetään vessaan – TAAS... Ehkä mun pitäis ottaa kuvasarja; "Public Restrooms in Greater Seattle"

Muutamaa tuntia myöhemmin lapset on kylpeneet ja istuu katsomassa telkkaa... ihan vaan korostaakseni sitä tosiasiaa ettei M syö, katson tarpeelliseksi kertoa ettei se  taaskaan syönyt päivällistään, eikä myöskään K. O syö, jos nyt ei oo aivan erityisen pahaa ruokaa. Mähän voisin aina tähän päivän tekstiin liittää yläreunaan sellaisen systeemin jossa on kaikki kiinnostavat ketään kiinnostamattomat eli mielenkiinnottomat tiedot:

M: ei syönyt
K: ei syönyt – maistoi
O: söi

Siis vähän niin kuin vanhanajan päiväkirjoissa oli päiväys ja säätila ja auringon nousu ja lasku... mulla vois olla tää ruokailutiedote.


M päätyi ostamaan itselleen valmistujaisasun... joo M tykkää aina välillä käydä vaateostoksilla ja silloin se useimmiten tietää tasan tarkkaan mitä aikoo ostaa. Mulle ei tullut mieleenikään ostaa sille eskarin juhliin uutta asua, neiti vaan oli toista mieltä. Edellisen kerran se teki tän pari vuotta sitten ennen ystävän synttäreitä, kun sillä ei ollut ”yhtään mitään päälle pantavaa” – nainen on nainen on nainen. Nyt se istuu tuolla telkkarin edessä pukeutuneena uuteen asuunsa. 

mikä tän nimi on suomeksi? Englanniksi se on "romper"

"crazy" girl with crazy hair

Kommentit

  1. en tiiä ton vaatteen nimeä; meidät tytöt kutsuvat tommosta "vilttitossu-haalariksi" tuttavallisesti "vilttikset"
    Heinähattu ja Vilttitossu -elokuvissa ilmeisesti toinen päähenkilö esiintyy tuommoisissa vermeissä.

    VastaaPoista
  2. Tossa on ilmeisesti niin ku sortsit ja toppi yhdistettynä.. Jos se olis farkkua, sanoisin että farkkuhaalari (joka on yleensä pitkälahkeinen vaate), mutta koska se ei oo farkkua niin en tiiä mikä se on. Sortsiasu? Sortsimekko? Ei sille varmaan oo suomeks nimeä.. Täällä kesävaatteiden käyttöaika on niin lyhyt, ettei muille kuin hameelle ja paidalle oo suomenkieliset nimet. Sortsitkin (ja kai toppikin?) on joku suomalaisväännös englanninkielisestä sanasta. Kivan vaatteen M kyllä valitsi :)

    VastaaPoista
  3. Mä sanoisin tuota shortsihaalariksi. Kaunis kesäinen vaate on :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi