Siirry pääsisältöön

hääpäivän humua

Hääpäivää on vietetty... no niin kuin meidän perheessä nyt vietetään sellaista arkipäivää jona molemmat aikuiset on paikalla. Ei olla osteltu hienoja lahjoja ja muistettu ruusuin ja kortein. Ei mennä illalla kahdestaan hienoon ravintolaan syömään ylihintaista päivällistä, saati sit lähdössä kahdestaan jonnekin romanttiseen kohteeseen viettämään viikonloppua...

kuumeinen K jakoi M:n prinsessasängyn L:n kanssa


Ekaks jannuilla oli kolmevuotislääkärinsä – ekaa kertaa erikseen.  K:n aika oli 9:40 ja O:n klo 11... just sen verta aikaa välissä et ehdin ajamaan kotiin vaihtamaan lapsia ja parturoimaan L:n tukan.

Koska mä sisäisesti vastustan loputonta jorinaa lapsen neuvolakäynneistä ja kuinka se –kappas vaan – on taas vuodessa kasvanut niin jätä sen osuuden kertomatta. Todettakoon vaan että M painoi samanikäisenä saman kuin O, mutta oli miltei kymmenen senttiä pidempi. M on tikku, O on pullea pallo ja K on jotain siltä väliltä. Nää meidän käynnit nyt on muutenkin vähän erilaisia kuin sen keskivertolapsen kanssa. Me ei tehdä palikkatestejä, eikä lääkärille temppuja, ja siinä missä K:n kanssa siellä lääkärissä vierähti melkein tunti, me oltiin O:n kanssa ulkona lääkäriasemalta reilussa vartissa.

Meidän lapset ei tarvitse sitä normia kehityksenseulontaa kun ne on jo aikaa sitten todettu vähän sekundaksi tältä osin. Enneminkin siellkä keskityttiin siihen, että onko kaikki tarpeelliset tukitoimet jo menossa, mitä voitaisiin tehdä toisin tai lisää ja millä keinoin voitaisiin vielä tukea sitä ruusuisempaa tulevaisuutta. Meidän tohtori oli sitä mieltä että se SID tai SPD (Sensory Integration Disorder tai Sensory Prosessing Disorder) on K:n kaltaisille lapsille ikäänkuin työdiagnoosi, ennen sitä varsinaista ADHD:ta, tai M:n tapauksessa autisminkirjoa.  K:llekin aloitettiin ihan kiinteästi melatoniini nukahtamisavuksi. Rakkaudesta ja logiikasta se oli mun kanssa yhtä mieltä siitä ettei se ehkä ole paras mahdollinen vaihtari meidän lapsille. Viimeinen kysymys mulle oli että mitä mulle kuuluu, toivon että Dr Carter tietää miten paljon mä arvostan sitä että se tajuaa pohtia myös mun hyvinvointia. Onhan se kuitenkin aika oleellista meidän lasten kannalta.

Meidän juhlava päivä jatkui sillä et me odotettiin ja lounastettiin L:n työpaikalla sillä välin kun se palaveeras ja sieltä jatkettiin matkaa mun lääkäriin – juhlavaa, eikö? Mä sain lääkärissä vähän tujumman antibioottipiikin kun ei tää helevatan tauti näytä talttuvan ja K sai taas uudet antibiootit jo aamulla, uusineeseen angiinaan.

Tästä eteenpäin päivä onneks jatkui illan herkkuja hankkiessa, mitä nyt kotimatkalla pysähdyttiin apteekissa. Illaksi on kuohuvaa, sisäfilepihviä, halloumia ja oman maan salaattia...

M:n kanssa ollaan saatu esimakua tulevasta kesästä. Tänään oli eka päivä kun sillä oli vain puolikas koulupäivä eikä iltapäivällä SNAPS:iä. Pakko sanoo että sen kyllä huomaa... tai ehkä se on tulossa uudestaan kipeeks, mutta ei oo montaa asiaa josta ei olis tullut riitaa ja itkua... alkaen aamuseiskasta. Olen taas se jykevä ja harmaa peruskallio – tervetuloa vaan kesäloma...
siellä L:n töissä...



me odoteltiin lopulta palaverin päättymistä ulkosalla
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää