Siirry pääsisältöön

kriisistä kriisiin

Elämä on viimeiset vuodet kulkenut kriisistä toiseen ja välillä en voi olla miettimättä et onko muillakin tällaista, siis sitä että suvantovaiheet on vähissä ja et aina tuntuu olevan jotakin ”päällä”. Ehkä elämä lasten kanssa on vaan tällaista... toistuvasti mielessä on vastaamattomat sähköpostit, lähettämättömät kirjeet ja kiitoskortit, puhelut joihin en koskaan palannutkaan ja kaikki ne joita pitäis tavata mutta joita ei tule tavanneeksi. Ei meillä oikeesti oo niin kiire – kai. Liian usein huomaan etten vaan jaksa-viitsi-vaivaudu, energia ei vaan riitä enää siihen ylimääräiseen että sen hetken kun ehdin istahtamaan kirjoittaisin sen kirjeen tai sähköpostin tai soittaisin ja sopisin tapaamisen.

Tammikuussa M sairastui ja oli sairaalassa. Helmikuussa toivuttiin tästä läheltäpititilanteesta joita meidän perheessä tuntuu tulevan vähän turhan usein. Sit uudelleenjärkättiin terapioita ja kesäkoulua ja aloitettiin K:n terapiaa ja käytiin ravitsemusterapeutilla ja siellä ja täällä ja lopulta ollaan tässä kohdassa. Mun lapsi ei syö. Ostin kaupasta vahingossa väärän paketin niitä pirtelöitä, sellaisen jossa oli erimakuja. Oletan että saan heittää muut paitsi suklaat roskiin tai lahjoittaa ne tarvitsevalle. Eka kokeilu mansikanmakuisen kanssa johti itkuun - "I just want chocolate..." Se toinen - vaniljanmakuinen - jää juomatta; "I only do a shake in the morning" 



Maanantaiksi sain järkättyä M:lle akuuttiajan syömisterapiaan, tiistaina autismiklinikalle ja toivottavasti saadaa lisää peruutusaikoja syömisterapiaan ja autismiklinikka ottaa jotakin kantaa tilanteeseen. Elokuulle tuli aika M:n syömistilanteen uudelleenarviointiin Klinikalta. Siltä ajalta en odota kauheesti kun tiedän oikein hyvin ettei M:n ongelma ole sensorisen integraation ongelma vaan ihan puhtaasti psyykkistä. Tänään on keskiviikko ja matka maanantaihin tuntuu pieneltä ikuisuudelta katsoessani ruokapöydänääressä itkevää lasta; ”You know I don’t like to eat, don’t you...” – joo tiedän... istuisit vaan siinä, ei tartte syödä... Lopulta se lajittelee legoja yläkerrassa poikien vetäessä lihapullia napaan.

Ei ollut suklaa, oli lopulta vanilja...


M:n aamuinen uusi sosiaalistentaitojenryhmä oli menestys. Tähän asti M on tavallaan ollut siinä haastajan ja mallin asemassa monissa asiassa ja nyt asetelma vaihtui niin että kaksi ryhmäläisistä on selkeesti M:aa etevämpiä ja esimerkiksi kykeneviä vuorovaikutteiseen keskusteluun. Uskon et tää tekee neidille hyvää. Kilpailuhenkisenä sehän haluaa mukaan,osallistua, oppia ja voittaa. Toimintaterapeutti kehu et tänään oli ollut hyvä päivä. Kaikki oli sujunut hyvin ilman suurempia erimielisyyksiä ja keskustelua ja taukojakin M oli pyytänyt kohtuuden rajoissa. Tästä voidaan päätellä ettei yhteistyö aina ole ihan näin saumatonta, vaikka palaute on aina se sama ”we had a really good session today”.

Iltapäiväisellä leikkideitillä juotiin R:n äidin kanssa lasilliset valkkaria samalla kun paimennettiin jälkikasvua ja naurettiin meidän kummalliselle elämälle. Siis sille että leluton lastenhuone on ihan normaalia kuin myös kolmevuotias joka syö kaiken tai lapsen pakonomainen tarve haistella asioita tai...

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...
Lähetä kommentti
Lue lisää