Siirry pääsisältöön

nälkä

Tällaisena päivänä kun epätoivo on lähellä mielessä tuntuu M:n syöminen entistä epätoivoisemmalta. Laitan ruokaa - se ei syö. Myöhemmin se haluaa paahtoleipää - se ei syö. Se haluais sipsejä tai kultakaloja - ne se kyllä syö. Tätä jatkuu päivästä toiseen. Mä katson sen jalkoja ja polvia jotka on patit jaloissa. Mä katson kuinka sen selkäranka näkyy paidan läpi. Näen että se laihtuu taas. Sillä on taas kylmä, se haluaa peiton päälleen. Aamulla se onneksi juo pirtelönsä.

Me mennään kauppaan. Kysyn siltä mitä se söis. Ostetaan juustoa ja kinkkua ja viinirypäleitä. Ostan laatikollisen protskupatukoita.

Kotona laitan lautaselle kinkkua, kahta eri juustoa, viinirypäleitä. Pojat tyhjentää lautasensa ja jää odottamaan että sisko on syönyt. Se antaa sen kinkun mulle ja käy sylkemässä sen mikä suussa on jauhautunut jo kymmenen minuuttia. Se ottaa viinirypäleen ja pureskelee sitä loputtomasti. Se työntää loput rypäleet poikien lautasille. Se sanoo ettei se haluu sitä juustoa, antaa yhden mulle ja jää hitaasti jauhamaan sitä toista. Se sanoo että sen ruoka sanoo sille ettei se halua mennä sen vatsaan ja siksi se pysyy vaan suussa loputtomiin. Se ei syönyt taaskaan. Mä en tiedä mitä mun pitää tehdä. Varaan lääkärin.


Jostain pitäis taas löytää lisää voimia. 



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi