Meillä oli tänään
kesän eka retkipäivä. Alkuperäinen suunnitelma oli terapiaan ja uimaan, vaan
kahden räkäisen nokan kanssa kun ei terapoida eikä uida niin lähdettiin
retkelle museoon. Aamusta siis pakattiin eväät, puettiin ja taisteltiin lauma
autoon. K meinas jäädä kotiin kiukutessaan nakuna olkkarissa. Lopulta istuttiin
kuitenkin kaikki riittävän hilpeinä autossa ja lähdettiin matkaan.
Ekan kahden sadan
metrin jälkeen matka pysähtyi siihen että meinasin ajaa kahden valtoimenaan
kirmaavan elefantin koiran ylitse. Oikeesti, sen ruskean näin heti jalkakäytävällä ja kerkisin jopa siinä
hetkessä jo pohtia omistajan sijaintia, mutta se lehmän kokoinen valkoinen
loikkas eteen yllättäin. Karkulaisista oli helppoa päätellä että ne oli jonkun
tai joidenkin, ja vielä ihan kohtuullisen hyvätapaisiakin koiria. Ensinnäkin
molemmat pysähtyi kun mä pysähdyin ja se ruskea tuli iloisesti tervehtimään.
Toisella oli päällään valjaat ja toisella panta. Molemmilla sankareilla oli
veromerkit ja puhelinnumerolaatat kaulassaan. Niin ja maassa missä on
keskimäärin kolmen rotuisia koiria – chihuahua, terrieri ja labradori –
riippuen siitä mitä rotua niissä on eniten, nämä oli selkeästi rotukoiria. Kuolan
ja ravan määrästä päätellen kivaa oli ollut.
Soitan ekat kaks
puhelinnumeroa, jätän viestit vastaajaan ja siirryn soittamaan sen ekan
karkulaisen seuralaisen puhelinumeroihin. Jätän viestit myös sinne ja siirryn
laittamaan tekstareita samoihin numeroihin. Tässä vaiheessa olin sen
ketterämmän ruskean – rhodesiankoira – hyppyyttänyt lavalle estääkseni retken
jatkumisen. Sen puolikkaan lehmän – pyrenneittenkoira – saamisessa lavalle
olikin sit isompi homma. Tää tyyppi katsoi mua sen näköisenä kuin olisin
kehoittanut sitä kiipeämään puuhun ja lopulta päädyin nostamaan tän arvatenkin
noin 50 kiloisen märän, kuolaisen ja savisen tapauksen lavalle. Onneksi mulla
oli siellä lavalla kiinnitysvälineet ja ajelin karkulaisten kanssa
eläinlääkäriasemalle. Hetken aneltuani ne lupas ottaa pojat päivähoitoon ja
siellä asiaa järjestellessäni ensimmäisen omistaja jo soittelikin –
Kaliforniasta. Naisen eka kysymys oli että onko koira valkoinen vai ruskea ja
koska mulla oli ne puhelinnumerot onnellisesti sekaisin puhelimessa jouduin
vastaamaan että kumpi vaan. Hämmentynyt nainen ei tietenkään tiennyt että
niitten karkulaisella oli seuralainen mukanaan, vaan sen tavoite oli vaan ollut
selvittää kumpi niitten koirista oli päässyt hoitajalta karkuun. Nainen pahoitteli
ja kiitteli ja pahoitteli vielä uudestaan.
Jätin siis koirat
sinne ja lähdin jatkamaan sitä keskeytynyttä museoretkeä. Jossakin kohdassa
moottoritietä soittaa sen toisen koiran omistaja, ei pahoittele, ei kauhistele tai ole edes hämmästynyt siitä että näin hassusti on nyt päässyt käymään, vaan iloisesti vaan sanoo ”kiitti” kun kerron jättäneeni koiran
eläinlääkäriasemalle.
Valitettavasti en tullut ottaneeksi näistä sankareista
yhtään valokuvaa.
Loppumatka menee
kommelluksitta, eikä liikennettäkään ole, joten puolessa tunnissa ollaan
parkissa museon pihalla. Meillä oli aivaan älyttömään kivaa ja riidatonta ja
ongelmatonta ja K:takin piti rauhoittaa vain muutamaan kertaan. Onneksi siellä
oli väljää ja mahduttiin hyvin juoksemaan, leikkimään ja kulkemaan ja
ihmettelemään ja ihastelemaan. M pelkäs että lennonjohtotorni romahtaa, samoin
kuin että ylikulkusiltaromahtaa. Eilen jäin illalla sen viereen kun en saanut
prinsessaa vakuutettua siitä ettei meille voi mitenkään tulla tornadoa. Autossa
se itki puussa ollutta paperinsuikaletta kummituksena. Viimekesänä, M:llä oli
oikeastaan koko kesän erilaisia pelkotiloja aina koulun alkamiseen asti ja sit
ne katos oikeastaan kokonaan. Alankin yhdistämään ne koulun loppumiseen ja
siihen tietynlaiseen rutiinittomaan rauhattomuuteen sen elämässä.
|
M testaa hävittäjää |
|
K:ta vähän hämää ääniefektit |
|
O testailee kakstasoa |
|
välillä siirryttiin avaruuteen |
|
ja seuraavaan sukkulaan |
|
tällä on joku palannut maahan |
|
lasten mielestä Presidentti Kennedyn vanha lentokone oli vanha rämä |
|
...ja sitäpaitsi oli ihan tyhmää kun mitään ei päässyt testaamaan |
|
täällä pääsi kuuntelemaan oikeeta viestiliikennettä tornin ja lentokoneitten välillä, kuuntelemaan säätietoja ja kaikkee muuta kivaa... K:n mielestä ne säätiedot oli ehkä paras puhelin "ever" |
|
tässä osiossa opittiin Boeingin historiaa |
|
matkamuistoksi murha-aseet |
Huu, mikä huimaava koirapelastus. (Kaliforniasta?!!?) Ja vinha museo!
VastaaPoistaSussu, mä siis oletan et omistaja oli siellä joko lomalla tai työmatkalla :)
Poista