Näkihän ne. Mä muistan kuinka mutsi mulle viime kesänä sanoi et kuvittelen ja liioittelen ja haluun vaan et mun lapsilla on jotain vikaa...
kahvilassa ennen evaluaatiota |
tänne me mentiin |
odotustilassa oli kaoottinen tunnelma |
Kaavakkeessa oli
kolme vaihtaria a) ei tarvetta b) arvioidaan uudelleen myöhemmin ja c)
lisätestaus/tervetuloa oppimaan. Me saatiin se kolmas vaihtari. K:n ongelmat
just niillä kolmella osa-alueella joita olin ajatellutkin – yhdestä en vaan
tiennyt että sekin testataan. Ei siis yllätyksiä vaan lisätukea ja testejä
tarvitaan hienomotoriikkaan (piirtäminen, pinsettiote, kynäote, tarttuminen,
saksitaidot jne.), aistiyli/aliherkkyyteen eli siihen loputtomaan säheltämiseen
ja kyvyttömyyteen pysähtyä harkitsemaan ja tönimiseen ja puremiseen ja asioiden
suuhun tunkemiseen ja... kolmantena oli sosiaaliset taidot.
Tilaisuudesta
poistuessani mietin kahta asiaa. Sitä et miten mä aina jotenkin aliarvioin oman
vaistoni – verovaroin ei tosiaankaan tarjota huvikseen koulupaikkoja
kenellekään - ja sit sitä et siellä samssa odotushuoneessa tais olla puolet
lapsista kaksosia. No, kolmantena mietin sitä et M:n uuden koulun erityisope ei
ollut vastannut nykyisen erityisopen sähköposteihin ja pyyntöihin tulla
tutustumaan meidän M:aan ennen kouluvuoden päättymistä. Tästä komannesta
asiasta otin sen verran kierroksia et päätin ajaa suoraan sinne uudelle
koululle kertomaan mielipiteeni tilanteesta... siis noin vanhemman
näkökulmasta.
Parkkeerasin siis
seuraavaksi ala-asteen pihaan ja marssin K:n kanssa toimiston ovesta sisään.
Kerroin sihteerille huolenaiheeni jotakuinkin näin; ”tyttäreni on aloittamassa
koulun täällä syksyllä ja toistuvista yhteydenotoista huolimatta koulun
erityisope ei ole vastannut tyttäreni erityisopen yhteydenottopyyntöihin.
Ymmärrän että teillä on järjetön kiire sen tilanteen kanssa että saatte
parisataa uutta oppilasta tänne syksyllä koulupiirien uudelleen jakamisen
jälkeen, mutta vanhempana se kuulostaa minusta siltä ettei minun lapseni
siirtymisen onnistuminen kiinnosta teitä” - Viitisen minuuttia myöhemmin meitä
kuljetettiin ympäri koulua tutustumassa opetustiloihin ja erityisopetuksen
tiloihin ja sen jälkeen istuin palaveeraamassa erityisopen kanssa, ja pääsin
muun muassa tutustumaan koulun erityisopetuksen erityisopetussuunnitelmaan ja
ryhmäjakoihin ja... niin ja lopuksi erityisope lupasi käydä tutustumassa M:aan
ensiviikolla.
Mikä on tämän
tarinan opetus? No se, että täällä kannattaa vanhempana pitää meteliä isestään.
Ei rumasti ja vaatimalla ja polkemalla jalkaa, vaan olemalla läsnä ja ystävällinen.
Sillä saa paljon aikaan. Ne lapset joiden vanhemmat näyttävät olevansa
kiinnostuneita oman lapsensa opetuksesta ja oppimisesta, saavat enemmän kuin ne
joiden vanhempia ei koululla näy. Epäreilua ehkä mutta totta. Poistuessani
uhrasin muutaman ajatuksen niille lapsille joiden vanhemmilla ei kielimuurin
tai muiden syiden takia ole mahdollisuutta tähän oman lapsen etujen
valvomiseen.
Terveisiä L.lle että täälläkin on yksi lukija. Olen opiskelija ja tuleva työpaikkani on todennäköisesti koulussa. Luen erityisellä mielenkiinnolla näitä teidän lasten kouluun liittyviä juttuja. Mielenkiintoista on myös se, miten lapsen "erityisyys" näkyy arjessa, kun koulussa joidenkin kohdalla miettii että onkohan tuo lapsi tuollainen myös kotona ja miten ne sen kanssa oikein jaksaa ja pärjää. Koululaiset täällä pääsi lauantaina kesälomille. Miten pitkään teillä vielä jatkuu? Ja mikä se SNAPS on johon teit lahjoja? Terveisiä aurinkoisesta (liian kuumasta, noin +27 C) Suomesta!
VastaaPoistaKivaa kun luet :) Meillä koulu jatkuu M:lla vielä viikon ja isoilla lapsilla viimeinen koulupäivä on kesäkuun 19. SNAPS on akronyymi, amerikkalaiset rakastaa niitä - SNAPS (Students Needing Additional
PoistaProgramming Support)ja on siis autististen lasten kouluohjelma. Puolet M:n koulupäivästä on ollut "tavallista" eskaria erityisryhmässä ja toinen puolikas sit tätä autististen lasten kuntoutusryhmää. Siinä "tavallisessa" eskariryhmässä on lapsia joilla aistien yli/aliherkkyyksiä, ongelmia sosiaalisissa taidoissa, tarvetta toimintaterapiaan, puheterapiaan ja/tai fysioterapiaan. Luokassa on kiinteästi kolme aikuista; tavallinen ope, erityisope ja kouluavustaja. Lisäksi siellä on sit päivittäin liuta terapeutteja ja psykologi.
SNAPSissä työskennellään pienryhmissä ja kolmealasta kohden on yksi ohjaaja. Ryhmät jaetaan sen mukaan minkälaisia tarpeita lapsilla on. M on esimerkiksi ollut sosiaalisten taitojen ryhmässä.
Kyllä sitä kannattaa olla topakkana!
VastaaPoistaKiinnostaisi kuulla, suositellaanko Jenkeissä vanhempia johonkin geenitutkimukseen, jos lapsilla on yhdellä tai varsinkin useammallakin autismin kirjon häiriöitä, ADHD:tä , aistiyliherkkyyksiä yms?
Meillä on yksi autismin kirjon lapsi ja kaksi muuta, joilla on impulsiivisuutta, keskittymishäiriöitä, aistiyliherkkyyksiä yms vaikkei vielä ainakaan mitään "kunnon diagnoosia" näillä kahdella muulla olekaan.
Jo sen yhden autismin kirjon lapsen löytymisen jälkeen yksityiseltä puolelta minut ja mieheni pyydettiin jonkinmoisiin geenivirhetesteihin kuulema tieteellisen tutkimuksen edistämiseksi. Itse ei kyllä ole saatu kuulla tuloksia. Kovasti olisi kiinnostanut. Ehkä sitten tulevaisuudessa voi saada paremmin tietoa. Onkohan tämä neurologisiin ongelmiin liittyvien geenivirheitten tutkimus siellä teillä päin kovastikin vauhdissa? Suomessa ilmeisesti asiaa tutkitaan aika paljon.