Siirry pääsisältöön

opetusviidakko

Näkihän ne. Mä muistan kuinka mutsi mulle viime kesänä sanoi et kuvittelen ja liioittelen ja haluun vaan et mun lapsilla on jotain vikaa...

kahvilassa ennen evaluaatiota

tänne me mentiin

odotustilassa oli kaoottinen tunnelma


Kaavakkeessa oli kolme vaihtaria a) ei tarvetta b) arvioidaan uudelleen myöhemmin ja c) lisätestaus/tervetuloa oppimaan. Me saatiin se kolmas vaihtari. K:n ongelmat just niillä kolmella osa-alueella joita olin ajatellutkin – yhdestä en vaan tiennyt että sekin testataan. Ei siis yllätyksiä vaan lisätukea ja testejä tarvitaan hienomotoriikkaan (piirtäminen, pinsettiote, kynäote, tarttuminen, saksitaidot jne.), aistiyli/aliherkkyyteen eli siihen loputtomaan säheltämiseen ja kyvyttömyyteen pysähtyä harkitsemaan ja tönimiseen ja puremiseen ja asioiden suuhun tunkemiseen ja... kolmantena oli sosiaaliset taidot.



Tilaisuudesta poistuessani mietin kahta asiaa. Sitä et miten mä aina jotenkin aliarvioin oman vaistoni – verovaroin ei tosiaankaan tarjota huvikseen koulupaikkoja kenellekään - ja sit sitä et siellä samssa odotushuoneessa tais olla puolet lapsista kaksosia. No, kolmantena mietin sitä et M:n uuden koulun erityisope ei ollut vastannut nykyisen erityisopen sähköposteihin ja pyyntöihin tulla tutustumaan meidän M:aan ennen kouluvuoden päättymistä. Tästä komannesta asiasta otin sen verran kierroksia et päätin ajaa suoraan sinne uudelle koululle kertomaan mielipiteeni tilanteesta... siis noin vanhemman näkökulmasta.

Parkkeerasin siis seuraavaksi ala-asteen pihaan ja marssin K:n kanssa toimiston ovesta sisään. Kerroin sihteerille huolenaiheeni jotakuinkin näin; ”tyttäreni on aloittamassa koulun täällä syksyllä ja toistuvista yhteydenotoista huolimatta koulun erityisope ei ole vastannut tyttäreni erityisopen yhteydenottopyyntöihin. Ymmärrän että teillä on järjetön kiire sen tilanteen kanssa että saatte parisataa uutta oppilasta tänne syksyllä koulupiirien uudelleen jakamisen jälkeen, mutta vanhempana se kuulostaa minusta siltä ettei minun lapseni siirtymisen onnistuminen kiinnosta teitä” - Viitisen minuuttia myöhemmin meitä kuljetettiin ympäri koulua tutustumassa opetustiloihin ja erityisopetuksen tiloihin ja sen jälkeen istuin palaveeraamassa erityisopen kanssa, ja pääsin muun muassa tutustumaan koulun erityisopetuksen erityisopetussuunnitelmaan ja ryhmäjakoihin ja... niin ja lopuksi erityisope lupasi käydä tutustumassa M:aan ensiviikolla.


Mikä on tämän tarinan opetus? No se, että täällä kannattaa vanhempana pitää meteliä isestään. Ei rumasti ja vaatimalla ja polkemalla jalkaa, vaan olemalla läsnä ja ystävällinen. Sillä saa paljon aikaan. Ne lapset joiden vanhemmat näyttävät olevansa kiinnostuneita oman lapsensa opetuksesta ja oppimisesta, saavat enemmän kuin ne joiden vanhempia ei koululla näy. Epäreilua ehkä mutta totta. Poistuessani uhrasin muutaman ajatuksen niille lapsille joiden vanhemmilla ei kielimuurin tai muiden syiden takia ole mahdollisuutta tähän oman lapsen etujen valvomiseen.

sivuhuomautuksena ja loppukaneettina todettakoon että niinkin turha lisävaruste kuin ilmastoidut penkit, on itseasiassa aika jees tällä säällä, vaikkei ulkona lämpöasteita ollutkaan kuin vaivaiset 25C




Kommentit

  1. Terveisiä L.lle että täälläkin on yksi lukija. Olen opiskelija ja tuleva työpaikkani on todennäköisesti koulussa. Luen erityisellä mielenkiinnolla näitä teidän lasten kouluun liittyviä juttuja. Mielenkiintoista on myös se, miten lapsen "erityisyys" näkyy arjessa, kun koulussa joidenkin kohdalla miettii että onkohan tuo lapsi tuollainen myös kotona ja miten ne sen kanssa oikein jaksaa ja pärjää. Koululaiset täällä pääsi lauantaina kesälomille. Miten pitkään teillä vielä jatkuu? Ja mikä se SNAPS on johon teit lahjoja? Terveisiä aurinkoisesta (liian kuumasta, noin +27 C) Suomesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kun luet :) Meillä koulu jatkuu M:lla vielä viikon ja isoilla lapsilla viimeinen koulupäivä on kesäkuun 19. SNAPS on akronyymi, amerikkalaiset rakastaa niitä - SNAPS (Students Needing Additional
      Programming Support)ja on siis autististen lasten kouluohjelma. Puolet M:n koulupäivästä on ollut "tavallista" eskaria erityisryhmässä ja toinen puolikas sit tätä autististen lasten kuntoutusryhmää. Siinä "tavallisessa" eskariryhmässä on lapsia joilla aistien yli/aliherkkyyksiä, ongelmia sosiaalisissa taidoissa, tarvetta toimintaterapiaan, puheterapiaan ja/tai fysioterapiaan. Luokassa on kiinteästi kolme aikuista; tavallinen ope, erityisope ja kouluavustaja. Lisäksi siellä on sit päivittäin liuta terapeutteja ja psykologi.

      SNAPSissä työskennellään pienryhmissä ja kolmealasta kohden on yksi ohjaaja. Ryhmät jaetaan sen mukaan minkälaisia tarpeita lapsilla on. M on esimerkiksi ollut sosiaalisten taitojen ryhmässä.

      Poista
  2. Kyllä sitä kannattaa olla topakkana!

    Kiinnostaisi kuulla, suositellaanko Jenkeissä vanhempia johonkin geenitutkimukseen, jos lapsilla on yhdellä tai varsinkin useammallakin autismin kirjon häiriöitä, ADHD:tä , aistiyliherkkyyksiä yms?

    Meillä on yksi autismin kirjon lapsi ja kaksi muuta, joilla on impulsiivisuutta, keskittymishäiriöitä, aistiyliherkkyyksiä yms vaikkei vielä ainakaan mitään "kunnon diagnoosia" näillä kahdella muulla olekaan.

    Jo sen yhden autismin kirjon lapsen löytymisen jälkeen yksityiseltä puolelta minut ja mieheni pyydettiin jonkinmoisiin geenivirhetesteihin kuulema tieteellisen tutkimuksen edistämiseksi. Itse ei kyllä ole saatu kuulla tuloksia. Kovasti olisi kiinnostanut. Ehkä sitten tulevaisuudessa voi saada paremmin tietoa. Onkohan tämä neurologisiin ongelmiin liittyvien geenivirheitten tutkimus siellä teillä päin kovastikin vauhdissa? Suomessa ilmeisesti asiaa tutkitaan aika paljon.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi