Siirry pääsisältöön

alaston leipuri

Suomalaisten juhliessa juhannusta mä hoidan M:n Erityisopen – siis sen vanhan ei Enkelin – kissoja. Mietin et miten mä nyt tänkin tulin luvanneeksi, ajaa toiselle puolelle järveä kahdesti päivässä antamaan katille penisiliiniä. Onneksi se Ope tulee takaisin kotiin tänään. Kotimatkalla käydään lauman kanssa kaupassa, syödään aamiaista ja sit keskityn jättämään erilaisia viestejä sinne ja tänne. Yhden niistä Autismi Klinikalle. Mä en tiedä miksi se edelleen tuntuu musta jotenkin tappiolta. Puhelinvastaajalle luettelen ne tavalliset... M:n nimen, syntymäajan, mun nimen ja puhelinnumeroni. Kerron et ollaan viimeksi käyty siellä elokuussa ja et haluun varata ajan joko Noalle – käyttäytymisterapeutti jota ollaan tavattu – tai sit sille uudelle tyypille.

Vakuutusyhtiöltä tulee viesti että M:n ABA korvattavuus on voimassa vuoden loppuun, kesäkoulu on siis täten maksettu. Kasaan heinäkuun kalenteria ja välillä paimennan tota taskulampuilla-kitaroilla-merirosvolaivoilla miekkailevaa ryhmää. Illaksi tarttis leipoa kakku. M haluaa suklaakakun, mä olin ajatellut mansikkaa, lopputulos on kai jonkinmoinen kompromissi – tiikerikakku kermalla ja tuoreilla vatuilla.

Ohimennessäni tungen hampaidenvalkaisumuotit suuhun. Mä oon vihdoinkin nöyrtynyt ja todennut et pakko kai munkin on hampaani valkaista. Muotit on olleet keittiön kaapissa jo useamman vuoden – ne saa täällä hammaslääkäristä udein ikäänkuin tervetuliaislahjana - ja ne tahnat jääkaapissa odottelemassa mun inspiraatiota. L valkaisi omansa ekaa kertaa kuutisen vuotta takaperin ja on sen jälkeen aina silloin tällöin – kerran tai kaks vuodessa - tehnyt uudestaan pikakuurin. Itseäni ei niinkään oo häirinnyt hampaiden keltaisuus vaan enneminkin ne kahvi ja punkkutahrat.



Iltapäivällä pojat nukkuu yläkerrassa päikkäreitä valmistautuen iltaan kauneusunilla. M lajittelee olkkarissa duploja ja mumisee jotakin mennessään. Kakun leipomisen jäljiltä se on edelleen alaston leipuri, päällä marimekon essu. Se uus ravintolisä tuntuu uppoavan ainakin pirtelössä, tilasin siis laatikollisen $35/24kpl.




Ihailen naamiksessa juhannusmaisemia, kymmeniä auringonlaskuja ja kokkoja ja kesäisiä uimarantoja, laitureita ja saunoja. 



Tunnisteet:

Kommentit

  1. vintti22. kesäkuuta 2013 klo 10.25

    Mie vaanny halusin kertoa olevani olemassa, vaikken mitään ehdi/jaksa/kykene/pysty lukemaan- edes oikeastaan itse edes päivittämäänkän.
    Elämä on nyt tässä kohden jotenkin.
    Onneksi loma
    Pian.
    ehkä.
    Jyrkkä ehkä.

    Lämpimiä ajatuksia, muista pitää huolta itsesäsi ja omasta jaksamisestasi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa23. kesäkuuta 2013 klo 9.15

      Kiitos vintti! Kyl tää taas tästä iloksi muuttuu :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää