Siirry pääsisältöön

alaston leipuri

Suomalaisten juhliessa juhannusta mä hoidan M:n Erityisopen – siis sen vanhan ei Enkelin – kissoja. Mietin et miten mä nyt tänkin tulin luvanneeksi, ajaa toiselle puolelle järveä kahdesti päivässä antamaan katille penisiliiniä. Onneksi se Ope tulee takaisin kotiin tänään. Kotimatkalla käydään lauman kanssa kaupassa, syödään aamiaista ja sit keskityn jättämään erilaisia viestejä sinne ja tänne. Yhden niistä Autismi Klinikalle. Mä en tiedä miksi se edelleen tuntuu musta jotenkin tappiolta. Puhelinvastaajalle luettelen ne tavalliset... M:n nimen, syntymäajan, mun nimen ja puhelinnumeroni. Kerron et ollaan viimeksi käyty siellä elokuussa ja et haluun varata ajan joko Noalle – käyttäytymisterapeutti jota ollaan tavattu – tai sit sille uudelle tyypille.

Vakuutusyhtiöltä tulee viesti että M:n ABA korvattavuus on voimassa vuoden loppuun, kesäkoulu on siis täten maksettu. Kasaan heinäkuun kalenteria ja välillä paimennan tota taskulampuilla-kitaroilla-merirosvolaivoilla miekkailevaa ryhmää. Illaksi tarttis leipoa kakku. M haluaa suklaakakun, mä olin ajatellut mansikkaa, lopputulos on kai jonkinmoinen kompromissi – tiikerikakku kermalla ja tuoreilla vatuilla.

Ohimennessäni tungen hampaidenvalkaisumuotit suuhun. Mä oon vihdoinkin nöyrtynyt ja todennut et pakko kai munkin on hampaani valkaista. Muotit on olleet keittiön kaapissa jo useamman vuoden – ne saa täällä hammaslääkäristä udein ikäänkuin tervetuliaislahjana - ja ne tahnat jääkaapissa odottelemassa mun inspiraatiota. L valkaisi omansa ekaa kertaa kuutisen vuotta takaperin ja on sen jälkeen aina silloin tällöin – kerran tai kaks vuodessa - tehnyt uudestaan pikakuurin. Itseäni ei niinkään oo häirinnyt hampaiden keltaisuus vaan enneminkin ne kahvi ja punkkutahrat.



Iltapäivällä pojat nukkuu yläkerrassa päikkäreitä valmistautuen iltaan kauneusunilla. M lajittelee olkkarissa duploja ja mumisee jotakin mennessään. Kakun leipomisen jäljiltä se on edelleen alaston leipuri, päällä marimekon essu. Se uus ravintolisä tuntuu uppoavan ainakin pirtelössä, tilasin siis laatikollisen $35/24kpl.




Ihailen naamiksessa juhannusmaisemia, kymmeniä auringonlaskuja ja kokkoja ja kesäisiä uimarantoja, laitureita ja saunoja. 



Kommentit

  1. Mie vaanny halusin kertoa olevani olemassa, vaikken mitään ehdi/jaksa/kykene/pysty lukemaan- edes oikeastaan itse edes päivittämäänkän.
    Elämä on nyt tässä kohden jotenkin.
    Onneksi loma
    Pian.
    ehkä.
    Jyrkkä ehkä.

    Lämpimiä ajatuksia, muista pitää huolta itsesäsi ja omasta jaksamisestasi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vintti! Kyl tää taas tästä iloksi muuttuu :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...