On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä. Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli. Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän
kaiken muun ymmärsin, mutta valkaisumuottien kohdalla repesin tyystin :D
VastaaPoistaKyllä on ihmeellinen maa se ämeriikka, kun pitää hampaitakin valkaista pitkin matkaa, siellä, täällä ja tuolla :)
mulla on veskassa nykyään vaan omia tavaroita - ilonsa siinäkin kun on isojen äiti.
Let me explain... annas kun selitän... ne hampaanvalkaisumuotit jäis sinne käsilaukkuun kun yks aamu päätin tyrkätä ne suuhun ja sit pitkin jo lähteä liikenteeseen ennen kuin ne sai ottaa pois ja sit autossa matkalla iskin ne sinne laatikkoon ja laukkuun :)
Poista...ei siis joka käänteessä pitää valkaista hampaita ;)
VastaaPoistaOkei, joo ;)
Poista