Siirry pääsisältöön

oodi oolle

Voi mikä ihana iltapäivä meillä oli O:n kanssa samalla kun lastenhoitaja - se ei tosiaankaan ollut mikään Maija Poppanen - teki kuolemaa meillä kotona K:n ja M:n yrittäessä riehua sitä hengiltä... Lastenhoitajat muuten jakautuu karkeesti kahteen tässä asiassa, niihin jotka ymmärtää että noitten kahden riehuttaminen johtaa vain ja ainoastaan siihen et kierrokset nousee ja nousee ja nousee, ja sit siihen tämänpäiväisen kaltaiseen joukkoon joilla on joku käsittämätön kuvitelma siitä että ne uupuu ja väsyy ja siirtyy jossakin välissä rauhallisiin leikkeihin.

Autossa kysyin O:lta et mitä se haluu tehdä ja vastuas oli; ”Oh, I just wanna go to Bellevue Square Mama” Suunnattiin siis nokka kohden ostaria... se ei halunnut leikkimään, se halus ekaks karkkikauppaan, sit mun kanssa kahville ja syömään ne karkit (3 karkkia). Disneykaupassa tehtiin pikainen kierros mut muuten se halus kiertää saippuakauppoja, lastenvaateliikkeitä ja lahjatavaraliikkeitä... jannu oli siis selkeesti shoppailemassa.

Me oltiin L:n kanssa sovittu tärskyt ravintolaan ja L:llää odotellessa me leikittiin iPadillä ja luettii ruokalistaa ja lopulta miehen päätös oli selvä ja selkeä; ”I just wanna eat octopus” Tilattiin sit pojalle lautasellinen calamaria ja kyllä se ne söi – kaiken. Onneksi meillä on edes yksi lapsi jolla on tän asian suhteen toivoa... M ei syö mitään, K on lihapulla- ja nuggettimies. Jälkkäriks jätski ja sit jannu kävi vielä Gapin alessa ostamassa itselleen shortsit ja paidan.


Kiitos O!






Kommentit

  1. Gulle... <3 Oolla oli varmasti kiva päivä jonka muistaa pitkään. =) Pätee varmasti äitiinkin.

    /Älskling

    VastaaPoista
  2. Voi että hän on niin suloinen - shoppailuineen kaikkineen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi