Siirry pääsisältöön

hoppua ennen loppua

Lomakesulkeiset - terapiaan – asioille –lounaalle – asioille – terapiaan – asioille – terapiaan – ruokakauppaan – kotiin – leikkideitti – opelahjojen askartelua... Kokonaisaika yhdeksän tuntia siirtymätaipaleineen. Kello in viittä yli kuus ja mua uuvututtaa ja hengästyttää... vielä tarttis ruokkia noi natiaiset ja kirjoittaa kiitoskortit kolmelle opettajalle ja kahdelle bussikuskille ja päättää mitä itse vie huomenna sinne kemuihin ja laittaa pyykit ja jatkaa niitä lomakesulkeisia... tällaista tää on, siis tää koulun päättyminen. Voin vaan arvailla miten kaoottiseks se menee vuoden päästä kun opettajia on kominkertainen määrä.

lasten mielestä hieno ja epäilemättä uuden omistajansakin mielestä hieno...


Ei kannata rutista, ei tän päivän ”palkassakaan” ollut vikaa.




R:llä ja M:lla oli kyllä tosi kivaa tänään. Kertaakaan ei tullut riitaa ja meno oli aivan hulvatonta. Niitä kahta on ihanaa seurata kun yhdessä ovat kulkeneet niin pitkän matkan. Silloin kun ”leikittiin” yhdessä ekaa kertaa oli deitin kesto kai puolisentuntia ja kumpikaan ei itsenäisesti sanonut sanaakaan. Sitäpaitsi on aina kivaa leikkiä sellaisten kanssa jotka ei korvaansa lotkauta kun K vetää tunnin raivarit ja puree veljeään, sellaisten joitten kanssa nää erityiset on aika tavallisia. Ja oli meillä muutenkin mukava ja hyvä päivä, kiire vaan ja niistä lahjoistakin tuli kivan näköiset. Bussikuskeille on leivät kohoamassa aamuksi, saavat huomenna lämpimäisiä.
 


Mulla ei oikeesti oo edes mitään sanottavaa... pää on tyhjä. Tai siis pitäis kirjoittaa siitä Kaitaan vammaistentalosta ja Kultarannan - vai minkä se nyt oli - autistienkodista, tai ei niistä vaan siitä miten lyhytnäköisiä ja ahdasmielisiä ihmiset on. Siitä miten vieraat asiat pelottaa ja siitä miten ihminen aina jotenkin kuvittelee etteivät niin sanotut ikävät asiat osu omalle kohdalle. En mäkään ikinä ajatellut että me menetetään lapsi ja että niillä muillakin olis erityishaasteita. Nämä asiat ei varsinaisesti kuuluneet suunnitelmaan. Enhän mä villeimmissä unelmissanikaan kuvitellut meille kolmea lastakaan. Kuka tietää koska liukastuu kadulla ja halvaantuu, tai lapsi jää auton alle ja jatkaa elämäänsä pyörätuolissa. Niin et sille invataksille saattaa siis yllättävästi tulla käyttöä.


Kello on vähän päälle seitsemän ja L kurvailee autotalliin... pyykit on edelleen vaiheessa ja lomakkeet. Yksi kolmesta on nukkumassa. Kaikki kolme on ”syöneet”.



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi