Siirry pääsisältöön

mun sydämellä on kypärä

Synttärit tai ei, elämä jatkuu ennallaan. M meni pitkän aamiaisen jälkeen myöhässä kouluun, tapasi koulussa palomiehen, sai hetken istua kuskin penkillä ja kurkistaa ambulanssiin. Sillävälin kotona leikittiin – merirosvoa – nukuttiin varhaisen aamun sanelemana päiväunet ja valmistauduttiin iltapäivän terapioihin.

keijukaisprinsessa, prinssi ja O lähdössä terapiaan


Klinikalla kaikki ennallaan, käytävällä törmättään ABA ohjaajaan ja neuvoteltiin tulevan maanantain evaluaatiosta. M:lla on edessä testisessio kesää ajatellen; tunti testejä, toinen sosiaalistentaitojen ryhmää ohjaajan tarkkaillessa. Lisäksi toivomus oli että mä toisin sille M:n IEP:stä (mukautetun opetuksen suunnitelma - se oli se hojks tai jotakin sinne päin) kopsun ennen meidän palaveria.

Päivälliseksi O halus pastaa ja ”pink sauce” ja lihapullia. K:n toivomus oli kalanruotoja ja koirankakkaa. Päädyin ensimmäiseen vaikka jälkimmäinen toki olis ollut edullisempi päivällisvaihtari. Tuttua kaavaa noudattaen M ei syönyt (säästi tilaa jälkkärille), K ei malttanut syödä ja O söi kaksitoista – OIKEESTI!!!! - lihapullaa ja kaiken pastan. Jälkkäriksi tarjoiltiin eilistä kakkua, jätskiä ja keksiä. Mulla on käsissäni toinen lapsi jonka syömistä mä en osaa käsitellä. K ei malta syödä, mutta kiltisti se istuu pöydässä syömättä kunnes kaikki on syöneet. Tänään syynä oli ymmärrettävästi kaikki ne uudet ja ihanat lelut mutta eikö samaan rahaan kannattais syödä, kun kuitenkin joutuu odottamaan muita.

L kävi uudestaan lääkärissä, sai antibioottipiikin ja paremmat tropit mukaan. Huomisen sairauslomaa. Ottaen huomioon ettei täällä oikeastaan tunneta käsitettä sairausloma, on se aika huikeeta... ehkä mun olis pitänyt kannustaa sitä jäämään sänkyyn eilen.


Huomenna ihan tavispäivä, keskiviikkona K:n koulutestit, torstaina tavallista ja perjantaina meidän hääpäivä ja poikien lääkärit. 

Mielenkiinnolla seuraan miten M:n ja pyöräilykypärän suhde kehittyy. Oon tän ennenkin todennut, ainakin jouluna ja kai ennen synttäreitäkin. M on lapsi joka ei halua mitään eikä kiinny mihinkään tai ollut mitenkään mainittavan innostunut yhtään mistään. Se ei kai oo koskaan kauheesti kiintynyt mihinkään, paitsi meihin - siis meidän perheeseen. Kyllä se Kissasta aina välillä puhuu, mutta sen ettei Kissaa enää ole se ohitti olankohautuksella ja ohittaa edelleen. Koiralla ja sillä on merkillinen suhde. Koira tuntuu useimmiten olevan lähinnä tiellä, eikä sen karkailutkaan M:aa kauheesti oo huolestuttaneet - ei niin että edes pitäis, mutta... Koiralle M on kuitenkin selkeesti tärkee ja ottaen huomioon että Koira on puhtaasti mun koira eikä se nyt niin kauheesti muista kuin musta ja Kummisetä K:sta. Nyt M:llä on fillarikypärä ja se kypärä on useimmiten sen päässä. Tää on uutta.

M ja sen kypärä... kahvilassa, ruokakomerossa, lähdössä terapiaan, iltapalalla kylvyn jälkeen, aamulla suremassa...

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää