Siirry pääsisältöön

maksamme velkaa

Onneksi on sunnuntai.



M:n vohvelit ja jogurtti sen jälkeen kun ne on "syöty"

Siinä missä juhannusaaton kemut oli ihanat ja hauskat ja riemuisat ja... Eilen masettiinkin sit kovaa hintaa perjantai-illan riemusta. Juhannus tuli tarpeeseen ja kivaa oli. Siis ei siilleen örvelletään juhannuskivaa vaan ihan oikeesti kivaa. Lapset leikki, aikuiset söi ja jutteli ja söi ja jutteli ja... lapset paistoi notskilla vaahtokarkkeja ja M kylpi hot tubissa. Illan hämärryttyä ja lasten nukahdettua isäntäväen sänkyyn siirryttiin sinne nuotion ääreen juttelemaan mukavia. Sitähän tunsi itsensä ihan ihmiseksi, sai taas hetken olla jotain muutakin kuin äiti.


O ja sen käsilaukku

kompromissikakku - suklaata, valkosuklaata, kermaa ja vattuja






L pyytää huomauttamaan että se näyttää Michelin-mieheltä ton takin takia




söin ekaa kertaa yhteentoista vuoteen nuotiomakkaraa


Pudotus oli rankka. Niinhän se kaikissa lapsiperheissä on, jos illalla valvotaan niin seuraavana päivänä ei kellään oo kovin kivaa. O oli väsynyt ja kiukkuinen ja kiukutteli ja oli sellainen kai kohtuu tyypillinen väsynyt kolmevee. Mutta nää kaks muuta... mulla ei oo sanoja kuvaamaan sitä menoa, mutta sanotaan vaikka niin että siitä oli leikki kaukana ja myös vanhemmilla itku lähellä. M:n nukahtaminenkin kesti lopulta illalla toista tuntia, vaikka se oli melatoniininsa saanut.

M on ottanut painopeittonsa takaisin käyttöön, se oli jo välillä K:n käytössä. Täytyy miettiä jos tekis K:lle omansa. Näppylätyyny on koko perheen käytössä ja harkitsen puolivakavissani sellaisten hankkimista ruokapöydän tuolien istuintyynyiksi, sais päivällisvieraatkin treenata vähän keskivartalonlihaksiaan syödessään.

meidän lapset rakastaa tätä "kidutusvälinettä"





Kodintuunaus projekti jatkuu... löysin meille uuden sohvapöydän, keksitiin miten saadaan ruokapöytä tuunattua salonkikelposemmaksi ja tuolien tilalle tullee tässä vaiheessa valkoiset penkit.

Pebble Coffee Table - West Elm

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi