On maanantaiaamu,
ihan virallisesti kesäloman eka päivä. Mä istun tässä keittiön pöydän ääressä,
ihan niin kuin melkein kaikkina aamuina. Pojat leikkii olkkarissa duploilla. Ne
on kotia niillä ukoilla ja mä toisella korvalla seuraan niitten jutustelua.
Mietin ettei mikään ihme että leikillä on keskeinen osa lasten elämän
selvittelyssä psykologilla.
M istuu tässä mun
vieressä, on istunut jo 45 minuuttia. Pojat söi aamiaisensa kymmenessä
minuutissa, M työstää omaansa edelleen... kaakao, kaksi vohvelia siirapilla, yksi
mansikka ja yksi mustikka. Kun se lopulta on valmis, on lautasella edelleen
yksi mansikka ja yksi mustikka ja yksi vohveli. Kaakaon se sentään joi. Mä syön
sen mansikan ja sen mustikan. M siirtyy olkkariin määräämään poikia ja leikki
muuttuu minuutissa ilmiriidaksi.
Mä pyydän sen
takaisin keittiöön ja se ryhtyy tekemään matikantehtäviä. Leikki olkkarissa
jatkuu taas... nyt ne ”istuu ruokapöydässä”. M tekee tehtäviään, se rakastaa
läksyjä ja koulutehtäviä. Kuuntelen kuinka se aloittaa laskemisen aina alusta; ”1,
2, 3 - 1, 2, 3, 4 – 1, 2, 3, 4, 5 – 1, 2 3...” kunnes päästään
kahteenkymmeneen.
Kohta pitäis
valua suihkuun ja lähteä tapaamaan Enkeliä M:n uudelle koululle. Iltapäivällä
olis tutusti terapiaa...
Kommentit
Lähetä kommentti