Siirry pääsisältöön

rva Enkeli

Palataan normihölinöihin... ihan superplussaa on se, että M ilmeisesti – ehkä ja toivottavasti – prosessoi suurimman osan lomakriisistään männäviikolla ja tänäänkin meillä oli mukana kohtalaisen joviaali nuori nainen.

huomatkaa kypärä

Siellä uudessa koulussaan se – odotettavasti – oli aika ahdistunut, mutta silti hyvin yhteistyöhaluinen. Vastauksen Enkelin kysymyksiin oli kuiskauksia ja koska mä jo vuosi sitten lopetin M:n puolesta puhumisen sai M ja Enkeli kuiskailla ihan keskenään. Ihan hyvin ne selvis, parasta M:n mielestä oli köysiliukurata  - en mä tiedä mikä se on suomeksi, siis ”zip line” - koulun pihalla, ja kyllä se muutenkin lupas sinne syksyllä mennä. Meidän kiertäessä koulua ja tutustuessa opettajiin ja muuhun henkilökuntaan oli mun sähköpostiin kolahtanut M:n päivitetty IEP – Individual Education Plan eli mukautetun opetuksen suunnitelma. Jos Enkeli on puoliksikaan yhtähyvä kuin Ms Tiffany niin hyvällä mallilla ollaan, enempää en olis voinut toivoa, enemmästä en osannut edes haaveilla... mä uskon et tästä tulee oikein hyvä ja et M:n syksy tulee alkamaan oikein hyvin.




Jos Enkeliin on uskomista voin nostaa oman luokitukseni superäidiksi – joo, en – niin monesta asiasta sain hyväksyviä nyökytyiksiä ja jopa suoraa kiitosta:

  • -          Emme  matkusta kesäksi Suomeen
  • -          M käy kesän ”koulua”
  • -          Kesälomarutiinit pyritään pitämään mahdollisimman lähellä normaalia
  • -          Oltiin ajateltu leikkiä kesällä koulun pihalla ja siten tehdä koulua tutummaksi
  • -          Oltiin seuraavaksi menossa kirjastoon


Iltapäivällä juttelin K:n terapeutin kanssa ja K on kuulemma kerta kerralta mahdottomampi terapiassa. Toimintaterapeutti oikein hykerteli innostuksesta ja selitti kuinka hän nyt ohan tarkkaan tietää minkä asioitten kanssa pitää tehdä töitä. Tuntuu ihanalta että edes joku suhtautuu oman lapsen haasteisiin innostuneesti ja ratkaisúkeskeisesti.

Päivällisellä M ei taaskaan syönyt oikeastaan mitään. Ei vaikka se lanseerattiin iltapalana. Tänään M on syönyt:

  • Aamiaseksi yhden vohvelin ja kaakaon
  • Lounaaksi neljänneksennutellaleivästään ja marjasosetta
  • Välipalaksi banaanin, jota mutusteli ainakin sen puolisentuntia
  • Mukillisen pretseleitä, siis sellaisia suolatikkurinkeleitä
  • Päivälliseksi  yhden kananuggetin, yhden mansikkasoseen, yhden juustotikun ja jälkkäriksi "jätskin"
  • Iltapalaksi jogurtin ja taas pretseleitä






Ostin kuituvalmisteen kaupasta tänään, mutta kotona tavailin laatikosta että ne pillerit a) vähentää ruokahalua - hmm, ei tavoiteltavaa tässä kohtaa b) aiheuttaa tukehtumisvaaran ja c) ei suositella jos lapsella on nielemisvaikeuksia. En nyt sit tiedä et onko tää tuote kuitenkaan meitä varten. Kysytään torstaina lääkäriltä ja päätetään sen jälkeen et pitäiskö ne palauttaa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...