Siirry pääsisältöön

rva Enkeli

Palataan normihölinöihin... ihan superplussaa on se, että M ilmeisesti – ehkä ja toivottavasti – prosessoi suurimman osan lomakriisistään männäviikolla ja tänäänkin meillä oli mukana kohtalaisen joviaali nuori nainen.

huomatkaa kypärä

Siellä uudessa koulussaan se – odotettavasti – oli aika ahdistunut, mutta silti hyvin yhteistyöhaluinen. Vastauksen Enkelin kysymyksiin oli kuiskauksia ja koska mä jo vuosi sitten lopetin M:n puolesta puhumisen sai M ja Enkeli kuiskailla ihan keskenään. Ihan hyvin ne selvis, parasta M:n mielestä oli köysiliukurata  - en mä tiedä mikä se on suomeksi, siis ”zip line” - koulun pihalla, ja kyllä se muutenkin lupas sinne syksyllä mennä. Meidän kiertäessä koulua ja tutustuessa opettajiin ja muuhun henkilökuntaan oli mun sähköpostiin kolahtanut M:n päivitetty IEP – Individual Education Plan eli mukautetun opetuksen suunnitelma. Jos Enkeli on puoliksikaan yhtähyvä kuin Ms Tiffany niin hyvällä mallilla ollaan, enempää en olis voinut toivoa, enemmästä en osannut edes haaveilla... mä uskon et tästä tulee oikein hyvä ja et M:n syksy tulee alkamaan oikein hyvin.




Jos Enkeliin on uskomista voin nostaa oman luokitukseni superäidiksi – joo, en – niin monesta asiasta sain hyväksyviä nyökytyiksiä ja jopa suoraa kiitosta:

  • -          Emme  matkusta kesäksi Suomeen
  • -          M käy kesän ”koulua”
  • -          Kesälomarutiinit pyritään pitämään mahdollisimman lähellä normaalia
  • -          Oltiin ajateltu leikkiä kesällä koulun pihalla ja siten tehdä koulua tutummaksi
  • -          Oltiin seuraavaksi menossa kirjastoon


Iltapäivällä juttelin K:n terapeutin kanssa ja K on kuulemma kerta kerralta mahdottomampi terapiassa. Toimintaterapeutti oikein hykerteli innostuksesta ja selitti kuinka hän nyt ohan tarkkaan tietää minkä asioitten kanssa pitää tehdä töitä. Tuntuu ihanalta että edes joku suhtautuu oman lapsen haasteisiin innostuneesti ja ratkaisúkeskeisesti.

Päivällisellä M ei taaskaan syönyt oikeastaan mitään. Ei vaikka se lanseerattiin iltapalana. Tänään M on syönyt:

  • Aamiaseksi yhden vohvelin ja kaakaon
  • Lounaaksi neljänneksennutellaleivästään ja marjasosetta
  • Välipalaksi banaanin, jota mutusteli ainakin sen puolisentuntia
  • Mukillisen pretseleitä, siis sellaisia suolatikkurinkeleitä
  • Päivälliseksi  yhden kananuggetin, yhden mansikkasoseen, yhden juustotikun ja jälkkäriksi "jätskin"
  • Iltapalaksi jogurtin ja taas pretseleitä






Ostin kuituvalmisteen kaupasta tänään, mutta kotona tavailin laatikosta että ne pillerit a) vähentää ruokahalua - hmm, ei tavoiteltavaa tässä kohtaa b) aiheuttaa tukehtumisvaaran ja c) ei suositella jos lapsella on nielemisvaikeuksia. En nyt sit tiedä et onko tää tuote kuitenkaan meitä varten. Kysytään torstaina lääkäriltä ja päätetään sen jälkeen et pitäiskö ne palauttaa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi