Siirry pääsisältöön

rva Enkeli

Palataan normihölinöihin... ihan superplussaa on se, että M ilmeisesti – ehkä ja toivottavasti – prosessoi suurimman osan lomakriisistään männäviikolla ja tänäänkin meillä oli mukana kohtalaisen joviaali nuori nainen.

huomatkaa kypärä

Siellä uudessa koulussaan se – odotettavasti – oli aika ahdistunut, mutta silti hyvin yhteistyöhaluinen. Vastauksen Enkelin kysymyksiin oli kuiskauksia ja koska mä jo vuosi sitten lopetin M:n puolesta puhumisen sai M ja Enkeli kuiskailla ihan keskenään. Ihan hyvin ne selvis, parasta M:n mielestä oli köysiliukurata  - en mä tiedä mikä se on suomeksi, siis ”zip line” - koulun pihalla, ja kyllä se muutenkin lupas sinne syksyllä mennä. Meidän kiertäessä koulua ja tutustuessa opettajiin ja muuhun henkilökuntaan oli mun sähköpostiin kolahtanut M:n päivitetty IEP – Individual Education Plan eli mukautetun opetuksen suunnitelma. Jos Enkeli on puoliksikaan yhtähyvä kuin Ms Tiffany niin hyvällä mallilla ollaan, enempää en olis voinut toivoa, enemmästä en osannut edes haaveilla... mä uskon et tästä tulee oikein hyvä ja et M:n syksy tulee alkamaan oikein hyvin.




Jos Enkeliin on uskomista voin nostaa oman luokitukseni superäidiksi – joo, en – niin monesta asiasta sain hyväksyviä nyökytyiksiä ja jopa suoraa kiitosta:

  • -          Emme  matkusta kesäksi Suomeen
  • -          M käy kesän ”koulua”
  • -          Kesälomarutiinit pyritään pitämään mahdollisimman lähellä normaalia
  • -          Oltiin ajateltu leikkiä kesällä koulun pihalla ja siten tehdä koulua tutummaksi
  • -          Oltiin seuraavaksi menossa kirjastoon


Iltapäivällä juttelin K:n terapeutin kanssa ja K on kuulemma kerta kerralta mahdottomampi terapiassa. Toimintaterapeutti oikein hykerteli innostuksesta ja selitti kuinka hän nyt ohan tarkkaan tietää minkä asioitten kanssa pitää tehdä töitä. Tuntuu ihanalta että edes joku suhtautuu oman lapsen haasteisiin innostuneesti ja ratkaisúkeskeisesti.

Päivällisellä M ei taaskaan syönyt oikeastaan mitään. Ei vaikka se lanseerattiin iltapalana. Tänään M on syönyt:

  • Aamiaseksi yhden vohvelin ja kaakaon
  • Lounaaksi neljänneksennutellaleivästään ja marjasosetta
  • Välipalaksi banaanin, jota mutusteli ainakin sen puolisentuntia
  • Mukillisen pretseleitä, siis sellaisia suolatikkurinkeleitä
  • Päivälliseksi  yhden kananuggetin, yhden mansikkasoseen, yhden juustotikun ja jälkkäriksi "jätskin"
  • Iltapalaksi jogurtin ja taas pretseleitä






Ostin kuituvalmisteen kaupasta tänään, mutta kotona tavailin laatikosta että ne pillerit a) vähentää ruokahalua - hmm, ei tavoiteltavaa tässä kohtaa b) aiheuttaa tukehtumisvaaran ja c) ei suositella jos lapsella on nielemisvaikeuksia. En nyt sit tiedä et onko tää tuote kuitenkaan meitä varten. Kysytään torstaina lääkäriltä ja päätetään sen jälkeen et pitäiskö ne palauttaa.


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää