Siirry pääsisältöön

erkkayskös

Vaihdan sen opehatun taas tähän erityislapsen vanhemman pipoon. Se on aika tiukka hattu ja istuu toisinaan tarpeettomankin syvällä päässä.

Juttelin tänään M:n koululla piipahtaessani M:n erityisopen kanssa niistä K:n eilisistä testeistä. Palaute oli toisaalta karua kuultavaa, mut eihän siinä mitään ylläreitä tullut. Se sanoi et se ei olis tuntenut testattavan lapsen vanhempaa olis sen näkemys ollut ettei poika ole ikinä pitänyt kynää kädessä tai leikannut saksilla. Erityisope totes myös että hänen kokemuksensa mukaan meillä on käsissämme ADHD-lapsi. ADHD:sta ei yleensä puhuta alle kouluikäisellä lapsella - jos ei ole ”pakko” – vaan tarkastellaan tilannetta SI-häiriönä eli aistiyli- ja aliherkkyyksinä. K:n kohdalla puhutaan laajasti SI-häiriöisestä lapsesta. Sosiaalisista taidoista puhuttaessa Ms Tiffany sanoi ettei saanut K:n katsekontaktia kertaakaan sen tunnin aikana ja ettei K suostunut asioimaan kenenkään muun kuin hänen kanssaan. Autismista ei kuitenkaan K:n kohdalla puhuta, vaan enneminkin just ADHD:sta ja siitä ettei K vaan ehdi katselemaan ketään silmiin kaiken sen ärsyketulvan keskellä. Musta tuntui lohdulliselta että joku rehellisesti sanoo ääneen ton kirjainyhdistelmän joka on meidän vanhempien mielestä aika ilmiselvä. Sanoo vaikkei poika vielä olekaan kouluikäinen. Sanoo vaikkei me sitä diagnoosia vielä "metsästetäkään".

K:n terapeutti suositteli meille tällaista "wiggle seatia" Idea on siis se että tää tyyny tuolilla vaatii niin paljon huomiota lihaksistolta ettei jannu ehdi enää pyörimään pyllyllään istuessaan.  


Periaatteessahan O:lla on vastaavia ongelmia, mutta ne on päinvastaisia kuin K:lla ja ihan hirvittävän paljon lievempiä. Päinvastaisina ja lievempinä ne häiritsee O:n elämää ja oppimista vähemmän. Koulunkäynnin kannalta ei ole kovin olennaista että kylpeminen ja/tai hiustenpesu on yhtä taistelua tai ettei O halua kävellä paljain varpain. Mä olin totaalisen häkeltynyt tänään O:n juostessa pihalla paljainvarpain vesisuihkun alla... ennenkuulumatonta.



M:lla oli tänään vika SNAPS (Students Needing Additional Programming Support), yhden aikakauden loppu. Viimeisenä koulupäivänä M sai mukaansa sosiaalisentarinan isosta koulusta, eli monistekirjasen jossa kerrottiin mitä se koulun vaihtaminen tulee käytännössä tarkoittamaan M:n elämässä. Kuvituksena oli tuleva koulu ja tulevan koulun koululuokka.


kuvassa M:n uuden koulun rehtori 



Meillä on M:n kanssa ollut pulmana sormet jotka hakee itselleen puuhaa ikäänkuin huomaamatta. Ensin M repi huuliaan kunnes ne oli verillä. Kun tää saatiin loppumaan siirtyi se sama repiminen ja nyppiminen sormiin ja nyt M aina stressaantuessaan alkaa repimään sormenpäitään. Ollaan tilanteessa jossa kynsinauhojen tulehtuminen alkaa olemaan lähellä. Juttelin asiasta eilen M:n toimintaterapeutin kanssa ja hän suositteli hankkimaan M:n sormille vaihtoehtoista puuhaa pienen lelun muodossa. Siis sellaisen jota voi rauhassa repia ja puristella ja tänään Taideope tarjos mulle ratkaisun tähän asiasta mainitessani... nämä on helppoja tehdä ja halpoja ja saivat myös hyvän vastaanoton. 

ilmapallojen sisällä on perunajauhoja ja toisessa riisiä

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi6. kesäkuuta 2013 klo 20.43

    Äidinvaisto on vaan niin kummallinen asia. Ja hyvä niin. Monet ongelmat olis varmasti painettu villaisella tai lakaistu maton alle, ellei juuri äiti olisi leijonaemon lailla vaatinut vastauksia. Isiä siis yhtään väheksymättä...

    Kuten aikoinaan myös M:n kohdalla, on varmasti jatkon kannalta hyvä, että K on arvioitu ja todettu tarvitsevan erityistä tukea. Eihän se ikinä ole mukavaa kuulla niitä "negatiivisia" asioita omasta kultakimpaleestaan, mutta hyväähän tässä vaan haetaan. M on edistynyt niin paljon niin lyhyessä ajassa, että päätä huimaa. Uskon ihan täysillä, että K hyötyy varmasti näistä erityisopetuskuvioista. Noi näppylätyynyt eivät oman takaliston alla ole mitään miellyttäviä, mutta auttavat joitakin levottomia lapsia rauhoittumaan.

    Pitääkin kokeilla tuollaista ilmapallojuttua. Luokassa on ollut käytössä sinitarran palasia tai stressipalloja tai jotain muuta pientä ja äänetöntä. Kerrothan, kuinka M:lla sujuu ilmapallojen kanssa.

    Aurinkoisin ja hikisin terveisin Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa7. kesäkuuta 2013 klo 20.11

      M ainakin toistaiseksi tykkää ilmapalloistaan ja kuljettaa sitä mukanaan jatkuvasti. Mä tykkään siitä et ne on helppoja ja halpoja, kun niitä kuitenkin hukkuu.

      Näppylätyynyä on nyt suositellut mulle toimintaterapeutti, lastenlääkäri, erityisope, sä ja kaks lastentarhanopea... pitänee siis investoida sellaiseen :)

      Poista
  2. marikan polut6. kesäkuuta 2013 klo 22.07

    ihanan niminen tuo uusi koulu - meillä olisi kaksi pientä kateellista tyttöä, jos kertoisin... (Pieni talo preerialla -kirjat ovat supersuosikkeja!)

    Kerrothan, toimiiko tuo "tyyny", harkitsin jossain vaiheessa sellaisen hankkimista yhdelle tuosta joukkiostani, mutta aikeeksi jäi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa7. kesäkuuta 2013 klo 20.14

      Mä saan myös hyvät vibat tosta koulun nimestä :) Toinen vaihtari olis ollut Rosa Parks - musta nainen, joka ei antanut julkisessa kulkuneuvossa valkoiselle paikkaansa... ihmisoikeusaktivistilla on toki sija sydämessa, mutta kyllä se Ingallsin Laura vaan on jotakin :)

      Kerron kun saan sen hankittua. Mulle on nyt muutaman päivän sisällä suositeltu sitä aika monelta suunnalta...

      Poista
  3. Anonyymi6. kesäkuuta 2013 klo 22.22

    Noi tyynyt on ainakin toiminu meidän töissä niillä lapsilla joille on kokeiltu. Suosittelen.
    Oon joskus itsekin istunu semmosen päällä huvikseen ja silloin istuu paljon ryhdikkäämmin. Lihaksille kyytiä. ;)

    Ilmapallo jauhon kaa ainakin tuntuu tosi muikeelta. =D Hyvä stressilelu myös muille.

    / Älskling

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää