keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

yllättävä palkinto maailmankaikkeudelta

Tällaista aamua tai yötä ja aamua meillä ei oo ollut vielä koskaan, siis viiteen vuoteen kuukauteen ja kahdeksaantoista aamuun... Havahdun viileässä makuuhuoneessa, hiljaisessa talossa seitsemän – siis 07.10 - jälkeen siihen että Koira pyrkii mun kainaloon ja L lukee kännykästä sähköpostejaan. Tajuntaan hiipii tietoisuus siitä ettei M ole meidän sängyssä ja ennen kuin ehdin kunnolla herätä meidän huoneen ovi aukeaa ja hyväntuulinen M loikkaa meidän väliin ilmoittaen nukkuneensa koko yön omassa sängyssään ja nähneensä vain hyviä unia... Makoillaan hyvän aikaa siinä saman peiton alla juttelemassa ja samalla yritän toisella korvalla kuunnella mitä jannut puuhailee, mutta korvaan kantautuu vain hiljaisuus. Ajatus siitä ettei moinen hiljaisuus tähän aikaa päivästä voi mitenkään olla hyväksi ajaa mut pystyyn ja saapuessani poikien huoneen oelle kuulen oven toiselta puolelta ilooista rupattelua. Avaan oven ja löydän molemmat leikkimästä autoilla yläsängystä. K on herättyään käynyt pissalla. Molempien vaipat on kuivia. Olen hämmentynyt... ei meidän aamut oo tällaisia, ihan varmasti oon joutunut johonkin toiseen perheeseen, tai sit meidän lapsille on tapahtunut yöllä jotakin kamalaa. Meillä heräillään yöt ja itketään ja tapellaan jo ennen kuin kukko kiekuu. M ei nuku omassa sängyssään vaan hikoilee meidän välissä. Huikeeta! Oma olo on levännyt ja hyväntuulinen... En odota tän toistuvan seuraavaan viiteen vuoteen. Nostin eilen M:n melatoniiniannoksen 3mg:aan, ilmeisesti kannatti.


Maija Poppanen – se joka petaa meidän sängyt – tulee ennen puoltapäivää ja me lähdetään K:n kanssa testeihin. Vaikka järjellä mun pitäis tietty toivoa ettei ne sitä kelpuuta erityisopetukseen - kun minkälainen vanhempi haluaa sellaista - niin salaa toivon että ne ottaa sen. Mä oikeesti uskon ettei se pärjää normaalissa opetusryhmässä. Taas eilen löysin O:n selkänahasta hampaanjäljet. Taas eilen se jätti syömättä kun ei malttanut keskittyä ruokaan vaan halus päästä katselemaan pöydän alustan soraa – syötiin ulkona – taas eilen mun piti pitää siitä kiinni odotushuoneessa ettei se pyörinyt siellä kuin myrskytuuli, taas eilen... Salaa siis toivon ja yritän luottaa M:n erityisopen ja K:n toimintaterapeutin arvioon. Yritän luottaa että nekin siellä näkee että se tarvitsee tukea oppimiseen.

lupiinit kukkis jos puput ei olis niitä syöneet... T:n hortensia on jo näin suuri ja siinä on toistakymmentä nuppua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.