Siirry pääsisältöön

maaninen maanantai

Lähdin liikenteeseen hippasen seiskan jälkeen mennäkseni lääkäriin ja kuulakseni lääkäriltä sen minkä jo tiesinkin... stressiä se ”vaan” on ja koska se nyt tuskin vähenee niin sen kanssa pitää opetella elämään.  

autossa soi hyvä musiikki silloin kun saa ajaa yksin

Viimeksi eilen illalla olin taas vähän ja salaa kateellinen niille vanhemmille joiden kesäsuunnittelu on kesäleirien varailua, uimarantoja, leikkikavereita, mehujäätä ja shortseja... Onhan meidän kesä tehty niistä, mutta meillä on aina se toinen puoli, se mikä pitää hoitaa ensin, ennen kesäleirejä, uimarantaa, leikkikavereita ja mehujäätä... tänään taas istuttiin kolme tuntia klinikalla, M ABA testeissä, O fyssarilla ja K toimintaterapiassa. M:n testien aikana piipahdettiin jannujen kanssa puistossa. K:n terapian aikana leikittiin lelukaupassa ja O:n jumpatessa käytiin ostamassa leipää leipäkaupasta, välillä kävin vaan vaihtamassa mun seuralaiset. En valita. Olen kiitollinen siitä että me saadaan ne tarpeelliset terapiat ja siitä et ne auttaa ja toimii ja että mun ei tarvitse miettiä miten niitä saatais tai mistä tai millä ne maksetaan. Mä oon tottunut tähän elämään. Ei se tunnu erityisen erityiseltä tai raskaalta, mutta eihän se nyt ihan tavallistakaan ole. Joskus vaan mietin minkälaista meidän elämä olis, jos se olis toisenlaista – sellaista tavallista.

Lääkäristä ajelin L:n toimistolle nappaamaan kyytiin jannut ja sain autolastillisen lapsia jotka halus ravintolaan. Mentiin sit ruokakauppaan ja juotiin siellä yhdessä pullakahvit ravintolannälkään. Kotimatkalla oikastiin historiallisen nähtävyyden kautta, naurettiin yhdessä kuoppaista tietä ja tultiin kotiin rakentamaan ”meri” poikien laivoille. Ennen puoltapäivää bussista loikki iloinen tyttö iloisessa pyjamassaan... niillä oli tänään pyjamapäivä, huomenna on hassut hiukset, torstaina bileet vanhemmille ja perjantaina naamiaiset. Sit se on tässä, M:n eskari. Edessä iso koulu, uudet opettajat ja ihmiset ja systeemit. Ne sanoo että muutos on vähintään yhtäsuuri meille vanhemmille ja että edessä on taistelu. Taistelu rahasta ja lapsen oikeuksista palveluihin ja siitä että ne luvatut palvelut ja mukautukset myös toteutuu, eikä jää sanahelinäksi paperille. Syksy näyttää mitä mulla on edessä, mutta hihat on kääritty jo ylös. Leijonan lailla valmistaudun pitämään pentuni puolta.

Red Brick Road

laivat sinisellä merellä


Sen leijonanpennun testaus ja evaluaatio ABA (Applied Behavior Analysis) suunnitelmaa varten meni hyvin, tai siis no mikä nyt sit on hyvin? Hyvin, ajatellen että pitää kirjoittaa raportti vakuutusyhtiölle, jotta ne katsois M:n kesäkoulun tarpeelliseks ja maksais siitä sen $2000+ kuukaudessa... siltä kantilta se meni hyvin ja kai se muutenkin on hyvä että osaavat harjoitella oikeita juttuja ja että ope ymmärtää miksi M toimii tietyissä tilanteissa niin kuin toimii. Tän kesäkouluryhmän lapset ei siis kaikki ollenkaan ole autisteja, vaan siellä on erilaisista oppimisvaikeuksista, puheettuottamisen tai –muodostamisen vaikeuksista kärsiviä, ADHD-lapsia ja muita jotka hyötyvät kesäajan teho-opetuksesta.

tässä kuvassa on jotakin niin K:lle ominaista




Mun piti tänään illalla mennä kemuihin, mutta liian myöhäinen ilta leffaa katsoen ja aivan liian varhainen aamu – ihan siis sen mun lääkärin takia – ja tietoisuus siitä et jos tänäänkin menee myöhään, on huomennakin taas aamu ja ylihuomenna ja ylihuomisen huomenna... Ihan urpoo ja mälsää ja, mut realiteetit on se että mä en kovin kauaa pärjää näitten kanssa lähtemättä karkuun jos en ole edes semisti levännyt ja leppoisa. Niin ja munhan pitäis olla jo täydessä tällingissä ja melkein ovesta ulkona, jos johonkin menisin. En siis mene - valitsen sohvan ja mahiksen laskea pääni tyynyyn ennen illan hämärtymistä.



Darius Rucker - Wagon Wheel

Edit. Mä en yleensä harrasta näitä jälkilisäyksi, mutta tässä kirjoitellessani katselin vaan sivusilmällä et sähköpostissa on tavaraa ja sielläpä oli kappas, kappas 10-sivuinen lomake Klinikalta, joka tietty pitää täyttää ja palauttaa ASAP... saatekirje päättyi kyllä kohteliaaseen anteeksipyyntöön että tätä paperisotaa on niin hirvittävä määrä tässä kesäkoulussakin. En siis tosiaankaan lähde mihinkään illanviettoihin, vaan ryhdyn täyttämään kaavakkeita...




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi