Siirry pääsisältöön

aamusumua kesäkuussa

Aamulla ulkona on sakea sumu – kesäinversio sanoo L – sakea, märkä ja lämmin sumu. Aamuseiskalta jo parikymmentä astetta, maataan M:n kanssa vierekkäin siinä sängyssä ja ihmetellään maisemaa. Sumun kuuluu tulla lokakuussa. Sumu ei kuulu kesään. Täällä kesä on kuuma ja kuiva, ei tällaista veitsellä leikattavaa nahkean kosteaa lämpöä.

Alakerrassa laitan pojille vohveleita ja M:lle sen suklaapirtelön – puolet kermaa, puolet täysmaitoa ja sit se paketti. M ei haluu vohveleita. M paljasti mulle aamulla sängyssä et se pelkää mennä uuteen kouluun ja että sitä ahdistaa sen uusi koulu. Mä tiedän että se ei syö sen takia et sitä ahdistaa... Mä en halua et sitä ahdistaa syyskuuhun saakka ja et sit sit ahdistaa uusi koulu-luokka-opettaja syyskuusta joulukuuhun. Jannut syö kolme vohvelia kumpikin, ja paljon siirappia. Lasten syödessä mä täyttelen K:n papereita, koulupiirin jatkoarviointeja varten. Mä mietin niitä kysymyksiä tai oikeastaan mä mietin tietääkö kukaan useamman lapsen vanhempi vastauksia niihin kysymyksiin... mä en ainakaan tiedä ja heittelen paperille sopivan kuuloisia arvauksia... Ensimmäiset sanat? 15kk. Selkeä puhe? 30kk. Käveli? 12kk. Istui tuetta? 7kk. Mietin mitä tekemistä mun omalla terveydentilalla on tän asian kannalta? Ehkä sillä sit on...



Mietin miten ihanaa on päästä kouluun syyskuussa. Mietin miten mahtavaa on saada jotakin niin tärkeetä tekemistä et mulla on väistämättä vähän vähemmän aikaa ajaa näitten asioita. Onhan se joo sit sähläystä ja kiirettä, mut kuitenkin mun silmissä se näyttäytyy vapautena. Mä oon kurkkua myöten täynnä sitä et yks kiipeilee pitkin seiniä ja toinen ei syö ja kolmas syö ja eka on sitä ja toka tätä ja kolmas kolmatta... ainakin sen ajan kun oon koulussa ja mun on pakko lukea ja kirjoittaa ja tehdä koulutehtäviä, mä saan olla joku muu kuin se mikä mä nyt oon. Edes muutamaksi tunniksi saan olla ajattelematta ja ahdistumatta näistä asioista. Toivottavasti keväällä saan olla myös töissä, ainakin välillä.

Kyllä mä rakastan. Rakastan niin että tekee kipeetä ja että kyyneleet nousee silmiin kun katselen niitten touhuja tai kuuntelen juttuja. Mun tekee mieli kaapata se pieni luiseva tyttö syliin ja puristaa – lujasti. Mun tekee mieli pussata pulleeta poskea ja kikattaa mun apinan kanssa. Ei se sitä ole.


Mä oon vaan uupunut lääkärinlausuntoihin, arviointeihin, terapeuttien kanssa vatvomiseen, raportteihin, kopioihin ja kaavakkeisiin. Aina ei vaan jaksais ja sit jaksaa taas. Kaipaan vähän etäisyyttä ja sitä saa koulussa ja töissä – etäisyyttä ja omaa tilaa. Mun vanhemmuus nyt on tätä ja silti haluaisin voida olla vaan vanhempi, olla vaan lasten kanssa ajattelematta liikoja.  Onneksi on kesä, onneksi kohta on loma, vaikka lyhytkin. Ja onneksi on aina skumppaa.

M:n iltalitannia:

Good night, sleep tight, don't let:
the bad guys get in our eyes (silmätulehdus)
the head lice bite (täit)
any spiders make webs on our house (hämähäkit ja niitten seitit)
any bees get in (kaikki ampiaisen sukulaiset)
any flies get in or more than five (kärpäset)
or any other bugs get in (öttiäiset)
or any tornadoes come (pyörremyrsky)
or floods come (tulva)
or anything bad happen to anyone

Lista kasvaa aina välillä, mitään ei putoo pois ja järjestys pysyy...





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän