Siirry pääsisältöön

kateellinen ja vähän yksinäinen

Meillä on perheessä selkeä työnjako. Mä hoidan lapset, L tuo leivän pöytään. Käytännössä se tarkoittaa aikalailla sitä että voisin yhtähyvin olla varakas yksinhuoltaja, siis sellainen jonka ei tarvitsis käydä töissä ja vois vaan keskittyä lapsiin ja niitten elämään ja terapioihin ja systeemeihin. Noin keskimäärin pärjään tän asian ja ajatuksen kanssa oikein hyvin. Ja olenhan kaukana siitä yksinhuoltajasta siinä, että mulla on iltaisin täällä L, jos ei laittamassa lapsia nukkumaan ja iltasatuilemassa niin ainakin olemassa ja läsnä juttuseurana ja aviopuolisona.

Mä en koskaan kuvitellutkaan että L olis se isä joka harrastaa lasten kanssa ja joka hoitaa niitten iltapesut ja pusut päivittäin. Mä en koskaan ajatellutkaan et se istuis vanhempainilloissa tai olis sellainen moderni osallistuva isä. M muistuttaa enneminkin sitä vanhanajan faijjaa, sitä joka tulee nukkumaanmenoajan kieppeillä kotiin, on ehkä vähän äkäinen ja vetäytyy kotonakin tekemään töitä.

Joskus on yksinäistä olla tällainen äiti. Joskus musta tuntuu ettei sillä ole aavistustakaan siitä minkälaista mun elämä on ja joskus musta tuntuu et sen kuvitelmissa tää meidän arki on sujuvampaa ja helpompaa. Se kun katsoo tätä farssia iltaisin ehkä tunnin verran ja viikonloput. Se ei istunut meidän kanssa kahvilassa tänään silloin kun sen sijaan et olisin jutellut ystävieni kanssa, keskityin paimentamaan kolmikkoa ja kiikuttamaan niitä vuorotellen – vessaan. Mulla ei ole aavistustakaan mistä siellä puhuttiin, tai siis palanen sieltä, toinen täältä. Päätin taas et unohdetaan nää kahvilassa istumiset kunnes apinat on kahvilakelpoisia.

Mua ahdistaa se ettei M tuntunut olevan millänsäkään kun L ei ollut paikalla sen valmistujaisjuhlissa – tai L tuli siis vasta sen jälkeen kun ohjelma oli jo päättynyt ja todistukset jaettu. Mä toivon et se oli M:n mielestä ihan jees siks et se on M, eikä siks ettei se koskaan kuvitellutkaan näkevänsä isäänsä katsomossa kevätjuhlissaan. Toisaalta, ei munkaan faija koskaan niihin kevätjuhliin kai päässyt, enkä tiedä onko L:n omakaan faija niissä sen juhlissa koskaan ollut.


Toisaalta mä tiedän etten ole yksin näine ajatuksineni. Miehet on kiireisiä tässä maassa ja naiset hoitaa lapset ja niitten harrastukset. Naiselle jää käteen se, mikä jää jäljelle lasten elämän jälkeen. Joskus olen kateellinen ja pikkumainenkin.

aamulla se hyppä tokavikaa kertaa bussiin ja antoi kuljettajalle vastaleivotun leivän



kuvia vuoden varrelta


seremonia alkaa hattujen jaolla


jokainen sai vuorollaan todistuksen


Kommentit

  1. Ihanat valmistujaiset ja suloinen "jenkki"neiti varvastossuissaan <3

    Harva mies kai sellainen täydellinen isi onkaan eikä välttämättä kahden äidinkään perheissä molemmat oo yhtä "involved". Mä veikkaan, että meidän lapsille isä on ylimääräinen bonus ja äiti on se ykkönen. Niin se vaan menee, vaikka meillä mies kyllä (pakostakin;) osallistuu suunnilleen saman verran kuin minäkin.

    Mä kun murmutin duunissa miehen kalareissusta, niin yksi nainen totesi, että "ole onnellinen, kun sulla on kuitenkin se mies." Ja vaikka feministi mussa älähti, et enkö muka kellekään muulle kelpaisi, nii totesin kuitenkin nauraen, että kyllä mä oon onnellinen. Ja mä veikkaan et säkin :) Mutta aina välillä saa mussuttaa, onhan se vaimon oikeus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on meille oikeesti oikein hyvä työnjako, mutta aina välillä on pakko vähän rutista... silloin kun se töitten takia ei kerkii kevätjuhliin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän