Siirry pääsisältöön

mulla oli nälkä

Ehkä kaikki suomalaiset viisveet tekee näin. Ehkä mä en vaan tiennyt et tää on ihan tavallista... emmä tiedä, mulle tää ei oo tavallista.

Musta kuitenkin oli aivan huikeeta tulla alakertaan laittamasta poikia nukkumaan ja pyykkejä koneeseen, vain huomatakseni että M:lla oli leipä leivän paahtimessa, voi esillä odottamassa sitä leipää ja sen ainoo kysymys oli et miten sen leivän saa ulos sieltä paahtimesta... en auttanut, kerroin vaan mitä pitää tehdä ja autoin sitä löytämään voiveitsen...


siinä se nyt natustaa, itse tekemäänsä leipää... isänsä sylissä

Kommentit

  1. Hienosti hoidettu, pikkuneiti!
    Meillä 3,5-vuotiaat hakevat jääkaapista ruokaa, esimerkiksi joghurttia, leipää tai viinirypäleitä. Mutteivät ole ymmärtäneet laittaa leipää paahtimeen, eivätkä ole hakeneet voita voidellakseen leipää, vaan syövät sen ilman päällisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin pojilla on tapana syödä paahtoleipää suoraan pussista ;)

      Poista
  2. Hienoa M!
    Meidän 5-v. ei todellakaan tee mitään tuollaista. Leivän varmasti löytäisi ja paahtimenkin sijainnin tietää, mutta kun ei vaan kiinnosta. Leipää syö, jos/kun se eteen tuupataan ja käsketään syömään. Niin ja leivän syö siis siinä tapauksessa, ettei sen päällä ole mitään, ei edes voita. :)

    -Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tais se syöminen täälläkin jäädä muutamaan haukkuun, mutta omatoimisuus yllätti totaalisesti ja positiivisesti :)

      Poista
  3. Kivoja kuvia, hienoa oma-aloitteellisuutta!

    By the way... tiiätkö voiko estää jotenkin jotain lukemasta blogiaan tai ettei oman blogin jutut tuu sille esille, jos se on kirjautunut lukijaksi? Ootko ite tehnyt joskus niin, jos niin voi tehä?

    Siru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En osaa sanoa voiko estää lukemasta, sen tiedän että kommenttien jättämisen voi blokata haluamastaan IP-osoitteesta.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...