Siirry pääsisältöön

tavallista vai tavatonta

L on huolissaan kommenttien vähyydestä. Mä lohdutan sitä ja lupaan et kommentteja tulee enemmän sit kun kirjoitan jostakin ajatuksia tai tunteita herättävästä... suomalaisuudesta, amerikkalaisuudesta, homoseksuuaalisuudesta tai jeesuksesta. Niin kauan kuin pysytään meidän tavisarjessa, puutarhanhoidossa ja autismissa ei kommentoitavaa kauheesti oo, mitä sitä edes kirjoittais? Kiva päivä tai onpa teillä kaaosta tai... eikä meillä, ja ennen kaikkea mun päässä nyt niin kauheesti tällä hetkellä tapahdu.

Raamiksen suhteen oon joutunut toteamaan ettei musta ole lukemaan raamattua päivittäin. En yksinkertaisesti ole tarpeeksi motivoitunut, enkä koe saavani siitä mitään yleistietoa kummempaa. Tehtävä oli siis lukea etukäteen annettuja osioita ja kirjoittaa niistä sit päiväkirjamaisesti mietteitä. Selviydyin ekasta kahdesta viikosta ja luovutin.

Tempoilen edelleen ja varmasti loppuikäni tässä leijonaemonidentiteetissäni. Hetkittäin tunnen itseni erityislastenäidiksi ja sit taas toisessa kohtaa musta tuntuu väärältä ottaa itselleni sellaista ”titteliä”. Oonko vaan laiska vanhempi joka hakee diagnoosien kautta lupaa omalle kykenemättömyydelleen? Vai oonko mä vaan joku superhelikopteri - AH64 Apache - omalla tavallaan vammautunut.Ei mun elämä kuitenkaan ole jatkuvaa taistelua ja kaikki sujuu hyvin ja meillähän on ihan kohtuullisen tavallista ja... jotenkin mun on vaikeeta arkistoida itseäni mihinkään laatikkoon – taaskaan. Onko se nyt miten tavatonta ettei kolmevuotias kykene istumaan kahta sekuntia aloillaan tai malta syödä tai nuku tarpeeksi tai osaa piirtää viivaa. Onko tavatonta että se karkailee ja laittaa kaiken suuhunsa eikä malta ruokapöydässä syödä tai että sen minkä se syö, se syö sormin, tai että sitä oikeesti pitää vahtia eikä voi luottaa siihen et sitä voi ohjata sanoin? Tai että se toinen kolmevuotias ei osaa tai halua riisua, saati pukea edes kenkiään – crocseja ja kumppareita ei lasketa. Tai että se leikkipuistossa sanoo muille lapsille ”hus,hus” Onko se miten tavatonta että meidän pojilla on molemmilla kaksi tuntia terapiaa viikossa ja K menee huomenna useamman tunnin testeihin. Tai se, että M käy terapiassa kaksi tuntia viikossa ja siihen  päälle kesäkoulussa kahdesti viikossa... missä menee tavallisuuden ja erityisen raja? Kertokaa jos tiedätte? Samaan aikaan mietin M:n melatoniiniannoksen nostamista. Se valvoi eilenkin melkein kymmeneen illalla ja aamulla oli kuitenkin oltava kasilta jo bussissa. Hämmästeen ystävien päiväunia nukkuvia nelivuotiaita, kun K nukahtaa kahdeksan jälkeen ja herää ennen kuutta – ei päiväunia.


Loppupeleissä mä itse kuitenkin koen että meidän arki toimii. Pelkään M:n kesäloman alkamista viikon päästä, mutta niin varmaan moni muukin vanhempi. Pelkään sitä rutiineitten vähenemistä ja väistämätöntä tempoilua muutoksessa. Meidän lapsilla on joo vähemmän leikkideittejä ja harrastuksia muihin lapsiin verrattuna. Meidän aika menee Klinikalla, toisaalta niistähän vois sanoa et ne harrastaa terapiaa siinä missä joku toinen käy jalkapallotreeneissä. 

Tällaista meillä oli tänään, plus vähän Klinikkaa ja koulua ja...

tältä näyttää tukka aamulla jos nukahtaa tikkari kädessä


päivän tärkein opetus

torstaina on vika "SNAPS" ja on siis tullut aika valmistaa taas opettajalahjoja...
tällä kertaa tein sokerikuorinnat opejen kantapäille



oman maan satoa


ilmastointilaite on tehnyt paluun olohuoneeseen... toimintaterapeutti ihasteli tänään O:n kalsareita (ne oli siis harjoitelleet housujen pukemista ja riisumista)


kypärä on edelleen päässä

Kommentit

  1. Mä käyn täällä usein lueskelemassa teidän kuulumisia. Alunperin löysin blogiisi kai siksi, että ulkosuomalaisuus on tuttu juttu.
    Tykkään tosi paljon sun tavasta kirjoittaa!

    Kommentointi usein jää, vaikka välillä avaan kommentoinnin ja kirjoitan pari riviä, en sitten kuitenkaan saa mitään järkevää sanottua. :) Mutta siis, täällä ollaan kuitenkin. Terkut aurinkoisesta Keski-Suomesta!

    -Jii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jii! Ei niitten kommenttien nyt niin järkeviä tartte olla, eihän mun kirjoituksetkaan aina niin järkeviä ole :)

      Poista
  2. Minäkin käyn lueskelemassa ja ihmettelen samalla, miten sulla on aikaa kaiken arjen keskellä jopa kirjoittaa blogia, kun mulla ei tahdo löytyä aikaa lukea saati sitten kommentoida... Mutta kiitollinen olen, että ehdit ja jaksat tätä pitää. Mukava tauko kotiäidin päivässä lukaista teidän kuulumiset/sinun ajatuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun luet... kaikeen pystyy jos vaan tahtoo, eiku tää on mulle terapiaa ja tapa selkiyttää omia ajatuksia.

      Poista
  3. Mulle tuli niiiiin huono omatunto. Käyn täällä melkein joka päivä, mutta nykyään jää usein kommentoimatta. Anteeksi. Mä lähinnä hengästyn kun seuraan teidän/sun tekemisiä. Itsekin kuvittelen tekeväni paljon, mutta sä viet kyllä kaiken sellaiseen potenssiin, että huhhuh :D

    Ihanat lahjat, mäkin tahtoisin tuollaisen purkin:)

    Ja toi kirja on ihan mahtava. Mun on pakko ostaa sen mun pikkusiskolle ;)

    Mahtavat retiisit, mitä sun pioneille kuuluu? Mulla jo ensimmäinen kukkii ja mietin usein pihalla, et miltä sun penkki näyttää.

    VastaaPoista
  4. Niin ja sit yksi syy mun vähiin kommentteihin on, et mulla on vaikeuksia selviytyä noista testisanoista (tunnustaa nolona) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit ei kuki, olis varmaan pitänyt lannoittaa... Kirja on: Bill Harley and Jack E. Davis; Dirty Joe, the Pirate: A True Story

      Älä ole yhtään nolona! Munhan se tässä pitäis nolostua... lupaan parantaa tapani ja pyrkiä kirjoittamaan ymmärrettävää suomea eikä miytään erityispedalatinaa ;)

      Poista
  5. En voinut mitään, että nauru pääsi kun näin tuon tikkarin kuvan :D Vaikkakin tunnen sympatiaa kun ajattelenkin, että olet joutunut poistamaan se lapsen päästä.

    VastaaPoista
  6. Mäkin käyn lukemassa kuulumiset aina kun ehdin mutta kommentointi jää itselläkin aina väliin oon niin huono kirjottamaan :(

    Sä oot kyl ihan SUPER ja välillä mietin et kun mulla olis edes puolet sun energiasta niin se oli mahtavaa :)

    -3äippä/Heidi

    VastaaPoista
  7. Yksis. Mä tarkoitin niiden roskarobottien estosanoja. Sähän aina selität sun termit, joten kyse ei ole siitä vaan siitä, että näin puolen yön aikaan mun silmät jo harittaa, enkä saa sanoja aina oikein:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah... joo, ymmärrän ja mullakin on niitten kanssa vaikeuksia. Ne oli vaan pakko laittaa päälle kun muuten tuli aivan armottomasti spämmiä :/

      Poista
  8. Tai ehkä mä oonkin robotti :D

    VastaaPoista
  9. Heips! Löysin sun blogin eilen yöllä ja olen nyt lukenut tähän saakka. Kirjoitat kiinnostavasti ja varmasti luen jatkosskin vaikka en aina kommentoisi.

    Jonna

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi