Tahdon Asiat

Mitäs meille noin muuten? Tavallista viikonloppua... asioiden hoitamista ja kirkkoa ja yks lääkäri väliin ja jalka pakettiin ja uusia lankoja torkkupeittoa varten ja... tavallista ja mukavaa siis. Jalassa akillesjänteen ja jonkun toisen jänteen tulehdus ja juoksukielto muutamaksi viikoksi ja lähete jalkaspesialistille ja... plääh! Mulla on puuhakas olo ja tekee mieli käydä hakemassa kurpitsat kuistille ja leipoa pullaa ja omenapiirakkaa ja... avata hyvä viini ja laittaa hyvää ruokaa ja... Onko musta tulossa uskis? Onko Jumala puhunut mulle tai Jeesus soittanut? En tiedä ja ei... mulle vaan tulee hyvä olo kun istun siellä sen tunnin ja lapset tykkää pyhäkoulusta ja siellä on tuttuja, sellaisia puoliystäviä. Mä vaan saan sieltä voimaa itselleni ja jaksan paremmin edes yrittää olla siedettävä ja mukava ihminen. Se on mulle hyvä juttu... en mainosta en tuputa en tarjoile, L:n ei tulis mieleenkään lähteä mukaan ja mä varmaan lähettäisin sen lääkäriin jos se lähtis – ei, t...

Okei, avaan tätä arkea myöhemmin ja huomenna taas ihan niillä kuvilla.... viime yössä olis muuten ollutkin sit taas kuvattavaa vähintäänkin riittävästi, mutta ensin keskityn matkailumainontaan ja oman maan pönkittämiseen ja kilven kiillottamiseen, kun mua niin ärsytti ja koska olen ärsytettynainen on kirjoitustyyli varmasti turhankin terävä ja... pahoittelen siis jo etukäteen, mutta eksyin erään perheen amerikan lomalle ja ärsyynnyin. Minä rakastan tätä maata. Ihan oikeasti rakastan kaikkine vikoineen päivineen ja muutto ulkomaille on vuosien saatossa opettanut erilaisia asioita minusta itsestäni, omasta asenteesta, Suomesta, suomalaisista ja suomalaisuudesta... En edes haluaisi palata takaisin, mun koti on täällä, enkä varmasti edes osaisi palata takaisin onhan kymmenessä vuodessa niin kamalan paljon muuttunut... Minun amerikkani on kaunis ja puhdas ja lämminhenkinen. Täällä on päätähuimaavan kaunista, täällä on ystävällisiä, älykkäitä ja hyvin koulutettuja ihmisiä jotka välit...

Joskus pientä ihmistä lykästää... L joutui tänä aamuna  selviämään K:n kanssa sellaisena aamuna kun jätkällä on a) vaikea liimanäppikohtaus ja b) olotilana sähköjänis. Mä  puristin makkarissa tyynyä vaan tiukemmin päätä vasten ja nukuin. Mun nukkuessa K oli ensin latassut laatikollisen M:n Polly Pocketeja alas portaita, sen jälkeen jätkä eteni M:n huoneeseen ja levitti kaikki pikkulegot pitkin lattiaa ja junapöytää, aamiaisellaan silppusi omenapiirakkansa takaisin jauhoiksi ja kaatoi komeuden lattialle ja viimeiseksi vielä parkkeerasi olkkarin nojatuolin taakse ja heitteli O:ta ja M:aa sieltä pikkuautoilla nauraen räkäisesti aina osuessaan... Nousin siinä vaiheessa kun tyyny ei enää kyennyt peittämään jäähylle joutuneen jätkän ulinaa ja volinaa. Koska raakalaismaisen perheemme jäähysääntö on että jäähyllä pysytään kunnes on rauhoittunut ja ulina-raivo-kiukku-heittely-itku loppuu on jätkä viettänyt huoneessaan nyt jo pian tunnin... Välillä avaan oven ja kysyn onko tilanne...

Se olis sitten niinku perjantai ja viimeinen vapaa viikonloppu suunnilleen koko syksynä... AINA on jotakin joko lauantaina tai sunnuntaina tai molempina. Synttäreitä, olutjuhlia, halloweeniä, lisää synttäreitä, kurpitsaretkiä... Tänä viikonloppuna kalenteri ammottaa tyhjyyttään... ehditään lenkille ja kirkkoon ja... Eilisen illan istuin kuuntelemassa koulupiirin näkemyksiä ja suunnitelmia... käytännössä meille tarjottiin kaksi vaihtaria, joista se jälkimmäinen on se minkä olin itse jo vanhempana ajatellut itsenäisesti toteuttaa eli koulualueiden rajoja muokattaisiin niin että osa lapsista siirtyy toiseen tai toisiin kouluihin. Se toinen vaihtari olis siirtää kaksi luokka-astetta toiseen kouluun ja se nyt on mun silmissä aivan järjenvastaista laittaa lapsia vaihtamaan koulua useampaan kertaan... huonoimmassa tapauksessa lapset joutuisivat käymään kolmessa vuodessa kolmea eri koulua... Toivon siis että se eka vaihtari toteutuu ja jos ei niin toimin itsenäisesti. Vielä vähän ai...

Tässä sitä taas ollaan... mulla on vasemman pohkeen sisäsivu kipeänä – juoksemisesta luulisin... vaan mistä mä tiedän onko se juoksemisesta vai onko se yhdistelmä autossaistumista ja liian alhaisia veriarvoja  = veritulppa vasemmassa jalassa... Soitin niille hyytymättömyystyypeille sinne hyytymättömyysklinikalle ja sen sijaan että olisin rauhoittunut ne antoi mulle vaihtoehdoiksi a) soita lääkärille yksi b) soita lääkärille kaksi c) soita molemmille lääkäreille ja d) aja heti sairaalaan. Valkkasin toistaiseksi vaihtarin a) ja soitin lääkärille yksi ja toivon edelleen välttyväni kokonaan vaihtarilta d) sairaala.  Nyt mä istun tässä keittiönpöydän ääressä ja erilaiset kauhukuvat vilistää silmien edessä samaa tahtia kun yritän mielessäni hahmottaa erilaisia vaihtoehtoja loppupäiväksi eli kuka hakee M:n ja vie sen terapiaan ja hakee sieltä? Mihin tyrkkään noi jannut? Voiko L liueta töistä ja hoitaa edelliset jos lääkäri passittaa mut suoraan sairaalaan kulkematta lä...

Ulkona on syysaamun sakea sumu eikä mulla tänäänkään taida tän kaaoksen keskellä olla mitään järkevää sanottavaa. Päälimmäisenä on kiitollisuus näistä omista lapsista kun naapurissa 12-vuotias poika menehtyi eilen omalla kotipihallaan onnettomuudessa. Ei sellaisessa onnettomuudessa, josta kaikki salaa ajattelee että - miten ne nyt noin teki ja eihän kukaan ja minä ainakin...  vaan sellaisessa typerässä onnettomuudessa, josta ei voi ajatella että me ainakin ollaan niin fiksuja ettei meille. Mä mietin sitä kotia tuossa kivenheiton päässä meiltä, mietin sitä valtavaa surua. Mietin miten sen pojan äiti ihan varmasti suuressa surussaan syyttää itseään – turhaan. Se ei ollut kenenkään syy, se oli vaan ihan valtavan surullista ja kamalaa ja mä taas kerran toivon että mä saan nämä kolme saatettua hengissä aikuisuuteen... Ajatukset harhailee ja jatkaa matkaansa Toisaalla hyvän ystävän koira tekee kuolemaa, ystävä yhdentoista vuoden ajalta... elänyt mukana perheen iloissa ja su...

Sen sijaan että väkertäisin eväitä puistoon, suunnittelisin kattausta illan päivällisille, pukisin lapsia tai menisin itse suihkuun istun tässä, pöydän ja koneen ääressä, edessä liian mones kupillinen kahvia... pitäis kilauttaa kaverille ja olla sosiaalinen ja aktiivinen ja mennä ja tulla – ei huvita, en jaksa... Mitä leipois perjantain opekokoukseen? Pitäis vissiin leipoa se omenakakku tai muffinseja tai jotain M:n lounaaksi loppuviikoksi, pitäis ja pitäis ja pitäis... ja yläkerrassa odottaa vuorellinen viikkaamatonta pyykkiä ja... Lomat ON ihania, mutta lyhyt viikko lyhentää aikaa asioiden tekemiseen ja aika loppuu kesken ja ajatuskin uuvuttaa, eikä jaksa, eikä viitsi eikä... Mun veri sitäpaitsi elää omaa elämäänsä ilman mitään logiikkaa... taas on arvot jellullaan eikä pitäis olla mitään syytä, jos jotakin niitten arvojen pitäis olla jellullaan toiseen suuntaan... nyt mä mietin että oonko oikeesti resistentti tolle lääkkeelle? Jos joku fiksumpi lukee kun en viitsi just nyt soi...

Kun täytät 40... yksi ostaa moottoripyörän ja päräyttää sillä auringonlaskuun yhä uudelleen ja uudelleen, toinen pakkaa perheensä ja muuttaa kehitysmaahan jotta saa kokea ja nähdä ja tuntee olevansa elossa, kolmas jatkaa vaan sitä samaa ja toivoo että uskaltaisi tehdä jotain muuta, neljäs ottaa avioeron ja uskoo elämän muuttuvan uudestaan nuoreksi ja kauniiksi, paremmaksi – toisilla se kai muuttuukin... mä en uskonut että 40-kriisiä on olemassakaan, enkä edelleenkään koe olevani minkään kriisin ytimessä kun se eka vuosi nelikymppisenä on kääntymässä hiljalleen loppua kohden. Sen myönnän, että yllättäin sitä pystyy näkemään elämän rajallisuuden, ihan toisella tapaa kuin vuosi sitten... elämä ei olekaan enää loputonta ja tulee tunne, että pitäis oikeesti tehdä sitä mitä haluaa ennen kuin tää loppuu. 40 on se ikä kun ihmiset muuttaa maalle ja downshiftaa tai ryhtyy luomulampaankasvattajiksi tai kynttilänvalajaksi tai taiteilijaksi tai... harvempi kai päättää nelikympppisenä haluta kontt...

Tänään meillä on syksy, kylmää ja koleeta ja mua väsyttää edelleen... yöllä nukahdin jossakin välissä M:n sänkyyn sen viereen kun se ei päästänyt mua takaisin omaani ja lopulta hipsin aamuyöstä niska kipeenä ulos M:n huoneesta ja palasin oman peiton alle. Niin, periaatteessa mä olen siis päässyt takaisin omaan sänkyyni ilman M:aa ja M nukkuu omassa huoneessaan ihan yksin... periaate ja käytäntö vaan erilaisia kuin useimmat mielikuvat, todellisuudessa M siis noutaa mut sinne huoneeseensa minimissään sen kerran yössä, useimmiten useamminkin. Edelleen on se kalvava tunne siitä että oon unohtanut jotakin olennaista ja yritän pinnistellä ja muistaa mitä oon unohtanut... jossakin välissä se selviää ja sit mä mietin miten ihmeessä saatoin unohtaa niinkin tärkeän asian... Missä vaiheessa hyvä kristitty voi sanoa ei? Koska on ok todeta että oma tarjotin on liian täynnä? Sähköpostissa odottelee nimittäin ruokarinki pyyntö tuttavan vauvan synnyttyä... se on kuitenkin vaan tuttava, ei ystävä...

postilaatikossa odotti tämä

Väsy, väsy, väääsyyy... aamu siivottiin taloa ja pakattiin autoa ja yhdentoista maissa oltiin matkalla kotiin... ja se matka oli niin piitkä ja vähän kivinenkin. Eka pysähdys ruokakauppaan puolisentuntia startista ja siellä samalla hodarilounas koko joukolle, seuraava pysähdys kalasavustamoon, sitten poliisi pysäytti ja kirjoitti sakot, sen jälkeen tietyö jonka jälkeen pysähdyksen syynä oli O:n uninen makkaraoksennus ja  viimeiseksi vielä frouvan itsensä piti päästä pissille...  Matkaa sävytti lasten tappelu-kikatus-kirkuna-vinkuna-kitinä-itku. Jossakin välissä olis kannattanut ehkä vaihtaa jäbien vaipat niin olis säästynyt lastenistuinten pesulta... Kotona siis viideltä ja heti hysteerisesti purkamaan kasseja, pesemään pyykkejä ja ruokkimaan lapsosia. Seiskalta asetun ensimmäisen kerran aloilleni, mutta nyt on pyykit melkein pesty, lapset ruokittuna nukkumassa, autokin pesty ja enää pitäis ruokkia meidät aikuiset. Tässä viimeinen erä kuvia... Dungeness Crab ...

Tänään meillä on taas asunut autismi eikä pienellä autistilla ole mikään hyvin...  Mennään väärään suuntaan, väärillä rattailla, väärää nopeutta, väärissä vaatteissa, väärää reittiä, väärässä seurassa, väärin... KAIKKI on väärin. Kunnes palataan takaisin lomatalolle, pojat menee päikkäreille ja M pääsee ihan rauhassa järjestämään rulettinappuloita säännöllisiksi kuvioiksi. Pieni kriisi saadaan tässäkin välissä siitä, että L yrittää tehdä viereen omaa kuviota...  Munkin syöminen vie pienen ikuisuuden kun ei vaan mitenkään voi istua alas syömään...Sen jälkeen vähän helpottaa vaikka edelleenkin tönitään ja tuupitaan ja haetaan omaa tilaa väkisin, nyt ton kanssa pystyy kuitenkin olemaan samassa tilassa saamatta hermoromahdusta. Mä en voi olla miettimättä miten me selvittiin viime keväänä tai vuosi sitten syksyllä tai kesällä tai keväällä - ennen – silloin kun tää oli meillä jokapäiväistä, eikä M:lle oltu vielä annettu mitään keinoja käsitellä tätä ristiriitaa sen M:n  oman ...

Vuodesta 2006 me ollaan käyty täällä kahdeksan kertaa, yhteensä 35 päivää ja aina tässä paikassa on jotakin yhtä ihanaa ja rauhoittavaa ja... mua ei haittaa sataa tai paistaa, on tyyntä tai myrskyä... Me ollaan oltu täällä sumussa, auringossa, sateella, myrskyssä ja jopa pakkasella. Tällä kertaa säät hellii meitä ja huolimatta siitä että eletään jo kalenterinkin mukaan syksyä on täällä aurinkoista ja lämmintä... Jokaisella kerralla me löydetään itsemme miettimässä samaa... minkälaista täällä olis asua? Minkälaista täällä olis omistaa ihan oma talo. Siihen tarvitaan lottovoitto, mutta haaveilu on kivaa... me ostettais tämä talo, kyllähän vanhat ihmiset tän homeisen vajan meille myis kun tarjois tarpeeksi... lanattais tää maantasoon ja rakennettais tilalle uusi käytännöllinen talo... alakerrassa autotallit ja kodinhoitotilat ja hiekan poispesulaarit suodattimineen, seuraavassa kerroksessa iso ja kodikas keitiö ja oleskelutila ja valtava terassi  ja ylimpänä makkarit... Sellaine...

On tietysti tavallaan ihan positiivista että pienet lapset tekee musta tai meistä muitten silmissä nuoria mutta joku siinä silti nyppii... Tänäänkin meinasin yhdeltä papalta kysäistä minkä ikäisiksi se meidät kuvittelee kun puhui vuorotellen nuoresta parista ja nuoresta perheestä... hmm... ollaan molemmat neljänkympin hurjemmalla puolen ja näitä aviovuosiakin on takana jo se viisitoista eli ei kai meistä enää mitenkään saa nuorta paria tai nuoria vanhempia vaikka toi jälkikasvu onkin nuorenpuoleista. Ensiolettama saattais olla että ehkä me näytetään jotenkin tosi nuorilta, mutta L on harmaa ja kukaan ei liene niin sokea että vois jättää nää mun rypyt huomioimatta – edes hämärässä – ja joo en kuvittele niitä ryppyjä, kyllä ne on ihan aitoja enkä niitä yhtään ymmärrä edes hävetä. Mummot on mummoja ja vanhat sedät vanhoja setiä, mutta kun tähän syyllistyy ihan tutut ja läheisetkin aina välillä. Mä muistan eräänkin keskustelun jossa L joutui muistuttamaan vastapuolta, että hän on its...

Ekaa kertaa sitten lasten syntymän – ja tämä pitää sisällään myös sen ajan kun meillä oli vain yksi lapsi – on elämä lomatalossa ollut ihan oikeesti leppoisaa... ei ole ollut sitä kellon ja ympäristön vahtaamista... ei kai se nyt tapa itseään tai riko tai... koska ne pitää ruokkia ja nukuttaa ja... äkkiä ruokaa pöytään ennen kuin... äkkiä ulos, ennen kuin, äkkiä, äkkiä, äkkiä... Yhdessä tehtiin pannariaamiaista, lapset kattoi pöydän, M teki munakokkelin ja pojat maisteli vattuja ja appelsiineja... syötiin aamiainen rauhassa ja ilman sählinkejä ja nyt mä nautin sen toisen kahvikupillisen tässä koneella lasten leikkiessä hotellia alakerrassa. L surffaa kera limulasin pöydän toisella puolen. Kun jaksetaan puetaan ja lähdetään  ulos tekemään ei oikeastaan mitään, iltapäivällä sit varmaan rannalle tekemään hiekkalinnaa... Jossakin vaiheessa päivää korkataan viinipullo ja ihaillaan merimaisemaa kera viinin ja ehkä ilmakuivatunkinkun ja hyvien juustojen... elämä on aika ihanaa! Must...

Lapset nukkui oikeastaan koko matkan, kaksikolmasosaa ryhmästä kirjaimellisesti huumattuina ja yksi ilman kemikaaleja... M puhui matkan unissaan ja näki painajaisia ja veuhtoi, mutta nukkui kuitenkin ja jossakin vaiheessa hoki siinä keskipenkillään että ”I need to go, I need to go, I want to go now...” viereisestä tuolista kuului hyvin unisesti ja ärtyneesti O:n ”GO!!!!!!!” Mä neuloin palasia siihen omaan torkkupeittooni pimeässä autossa, enkä vielä ole uskaltanut katsoa miten reikäisiä niistä tuli. Nyt mulla on edessä ”aamuviini” ja yksi kolmesta nukkuu päikkäreitään kahden muun syödessä vuorotellen sipsejä ja suklaakeksejä, niilläkin ON loma... ja tätä rataa kun jatketaan ei äitikään joudu hellanjatkeeksi kun kenelläkään ei kuitenkaan ole nälkä. M:n fleece - Northface, shortsit - Mini Boden, O:n asu kokonaisuudessaan - Mini Boden, K:n fleece - Eddie Bauer, shortsit - Mini Boden

Meidän perhe on vähän kuin huippuunsa hiottu kone – kello tai formula tai - tai huippu-urheilija tai no jotakin sinne päin eli niin kauan kuin kaikki etenee suunnitellulla tavalla systeemi toimii ja jos jossakin kohdassa tulee yskös tai myöhästyminen tai ihan vaan muutos siihen tavalliseen suunnitelmaan, niin systeemi alkaa tökkimään ja pahimmassa tapauksessa menee rikki. Toimitaan aksellilla maanantai klo 06:00 – perjantai klo 19:00 –tällä välillä meitä ajaa aikataulu ja riittävä muutos aiheuttamaan orastavaa kaaosta olis jo paljon vähempikin kuin se lomalle lähtö torstaina... Tiedättekö sen tunteen kun on kaatumassa pyörällä ja tajuaa ettei mikään enää voi pelastaa tilannetta ja kohta ollaan auttamattomasti rähmällään... koska käydään kaupassa? kuka menee? kuka vie? tuo? hakee? pakkaa? purkaa? säätää? ruokkii? pesee? Tämän päivän pelasti se että L unohti sen tietskansa tohon ruokapöydälle ja näinpä mä lähdin yksin hakemaan O:n ja siitä bensiksen kautta suomikoululle ja kun viimein ...

Koko viikko on kulkenut jotenkin puolikaoottisissa tunnelmissa eikä tämä päivä taida poiketa siitä tunnelmasta mitenkään... pika-aamiaiset, eka autoon ja terapiaan L:n mukana, toiselle lounas ja ”show and tell” – ihmeellistä kyllä mä muistin sen - ja snacksit ja vaatteet ja... toinen bussiin, kolmas telkkarin eteen ja suomikoulukamat kasaan, kauppalistaa lomaa varten, sähköposteja, pika-aamiainen itselle, äkkiä jotain riepua päälle, koira ulos, kolmas autoon ja hakemaan sitä ekaa terapiasta... autolla suomikoululle laittamaan kaikki valmiiksi sijaista varten kauhukaksikon kanssa, pika-lounas jossakin – missä? Tässä välissä mä ehkä ehtisin käymään kaupassa, mutta ehtisinkö oikeesti viedä kauppakamat kotiin ja jääkaappiin vai kulkeeko ne sit loppupäivän auringossa lavalla? Vaihtoehtoisesti kotiin lounaalle, pojat unille ja sillä välin pakkausta ja sitä pyykinpesua mikä jäi eilen tekemättä... Makkarissa on pelottavan kokoinen kasa puhdasta, viikkaamatonta pyykkiä... Puolkolmeksi koulull...

tästä tähän Pyykit edelleen laittamatta... no on ne sentään pesty ja pinaattilettujakin paistoin.

Yö meni valvoessa... kaikki muut siis nukkui ja minä valvoin, enkä edes tiedä miksi... no ehtipähän ajatella ja miettiä ja pohtia... ja aamulla kun liian lyhyiden unien jälkeen herää, on ne ajatukset taas tiessään... No ainakin pohdin taas mutsia tai ehkä enneminkin meidän erilaista äitiyttä noin yleisemminkin. Kun mä synnyin, mutsi oli huikeat 22-vuotta ja kun broidi syntyi se oli arvokkaat 34. M:n syntyessä mä olin 36, T:n syntyessä 37 ja poikien syntyessä 38. Meidän lapset on kaikki olleet haluttuja, rakastettuja, suunniteltuja ja ihan lääkärissä tehtyjä. Ei niin ettei mua olis haluttu, mutta kovin syvällisen harkinnan tulos mä en ollut. Mitä sillä on sitten väliä? No, tästä yhtälöstä mulle tulee mieleen erilaisia avoimia kysymyksiä... Minkälainen äiti mä olisin itse ollut jos olisin saanut M:n niukun naukin parikymppisenä? Sitä ei kukaan tiedä, mutta mä uskon että oli koko meidän perheen – niin lasten kuin meidän vanhempien – kannalta parempi   että oltiin patavan...

Lasten kylpiessä mä kirjoitan... tai yritän kirjoittaa eli saan just ajatuksesta kiinni ja sit tulee – "älä kaada vettä toisten päälle" – ja taas aloitan ja – "ei, älkää hei rakkaat sukeltako" – ja aloitan ja – "vielä kerran niin tuutte pois sieltä" - ja... se kerta tulee ja ne on poimittava sieltä pois lillumasta... Mä oon edelleen aivan fiilareissa siitä, että toi tyttö on saatu takaisin kouluun ja meillä on aikaa muuhunkin kuin tappeluun... Aamun puhuin naisten kanssa sitä koulupolitiikkaa poikien juostessa kahvilan pöydän ympäri. Puheet jäi aika idealistiselle tasolle ja edelleen – ellei nyt ihan ihmeitä tapahdu – olen hakemassa M:lle siirtoa toiseen kouluun... niin ja lisäksi sain kuulla että sen ihan liian ison koulun, johon M:n pitäis mennä, rehtori on vähintäänkin nihkeä näitten erityisten suhteen ja joku tutun, naapurin kaverin kaima oli jopa muuttanut toisen koulun alueelle oman erityisensä kanssa tästä syystä... Kahvilasta venkaus ...

Laita aamiaista, värjää tukka – joo yritän säästää rahaa ja värjään itse kun tuntuu järjettömälle maksaa kampaajalle satasta tän sängen värjäämisestä – yritä tällä kertaa olla värjäämättä kylppärin seinää, valmista M:n lounas (cream cheese sandwhich, omenaa, kaakao), pakkaa lounas ja snacksit (ap ja ip), tolkuta sataan kertaan missä järjestyksessä ne syödään, pue pojat, kannusta M pukemaan, pue itse, laita M bussiin, vilkuta, hyppää autoon poikien kanssa ja aja ekaan tapaamiseen... on se hyvä että meillä noustaan ennen kuutta, muuten ei mitenkään ehtis tehdä kaikkea tätä. Aamua lukuunottamatta tänään PITÄIS olla mukavan rauhallinen päivä ja toivottavasti ehdin ennen O:n toimintaterapiaa vähän valmistelemaan niitä Suomikoulujuttujakin...

Tänään on ollut sellainen päivä jona tuntuu koko ajan, että on jäljessä kaikessa ja kaikesta ja lisäksi ihan varmasti vielä unohtanut jotain oleellista... Aamuisessa autohuollossa vierähti sen verran aikaa että tuli ajettua kahdella pyörällä kotiin koulubussia vastaan, pikaruokittua lapset ja hypättyä lennossa takaisin autoon jotta ehdittiin puheterapiaan. Vähän jokaisessa välissä seurailin kiihkeänä käyvää koulupolittista keskustelua tosta meidän lähikoulun tilanteesta ja mitä pitää tehdä ja kenen ja koska ja missä ja... nyt mä olen vielä näköjään ilmoittautunut vapaaehtoiseksi kysymään ihmisten mielipiteitä – ovelta ovelle kysely – ja olemaan läsnä siinä kokouksessa johon saapuu paikalle koko meidän hervottoman ison koulupiirin hallinto. Missä kohdassa musta kuoriutui aktiivi? En ihan tosiaan tiedä... Suurin ongelma sen uuden koulun rakentamisessa on taas kerran poliittinen. Sitä koulunrakennusta varten pitää saada äänestyksessä läpi sellainen lisärahoitussuunnitelma ja sehän e...