Siirry pääsisältöön

syksyn eka aamu


Eka kouluaamu, kiirettä ei ainakaan tule kun kaikki oli pystyssä jo kauan ennen kuutta – bussi tulee ovelle vähän jälkeen kahdeksan. Kaikkia jännittää, ensimmäistä kertaa M ei riehu vaan osaa kertoa että häntäkin jännittää... puhutaan siitä kuinka opettajiakin jännittää aina ekana koulupäivänä ja kaikkia muitakin oppilaita. Se istuu reppu selässä, kengät jalassa ja valmiina lähtöön, kello on 7:40.

Ai miten niin valmiina?
Bussi on myöhässä niin kuin aina ekana kouluaamuna ja bussikuski iloisesti kertoo kuinka häneltä on jäänyt puolet lapsista löytämättä... onneksi löysi meille – toivottavasti löytää kouluun... M hyppäs reippaasti bussiin ja suurin jännitys tais karista sillä hetkellä kun keltainen bussi ilmestyi näköpiiriin.

Sää on ekaan kouluaamuun sopivan syksyinen...
kylmää ja märkää, iltapäivällä pitäis kuitenkin olla jo lämmintä.

O ja K odottaa sitä bussia myös...


Sinne meni...
Tässä mä nyt istun, ihan rauhassa juomassa aamukahvia ja pojat katsoo Bob The Builderia, odottelen auton tuulilasin vaihtajaa ja suunnittelen junaradan rakennusta tattien kanssa.


Päivän huumoripala... kouluun ei saa viedä EDES leikkiaseita...


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Melina10. syyskuuta 2012 klo 10.04

    Mun mies vei lapsena metsästyskiväärin Show and Telliin. Käveli vielä monta kadunpätkää kouluun pyssy kädessä, kukaan ei reagoinut. Näin villissä lännessä vielä 80-luvulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa10. syyskuuta 2012 klo 11.04

      Hih, no ihan aiheestahan se kai tossa lukee ja tiedän paljonkin perheitä joissa on ase ja meillekin on sellainen tulossa harrastuskäyttöön :)

      Poista
  2. PiKo10. syyskuuta 2012 klo 11.36

    Onnea uudelle blogille ja uudelle elämänvaiheelle sen myötä!

    VastaaPoista
  3. Anna10. syyskuuta 2012 klo 12.05

    Hyvää koulun alkua! Ja onneksi lauantaina selvisitte kovalla säikähdyksellä, kyllä mahtoi olla kuitenkin järkytys se ikkuna-juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa10. syyskuuta 2012 klo 16.19

      Kiitos! Oli se järkytys ja on vieläkin, huolimatta siitä että tähän oltiin varauduttu ja ikkunan avaaminen estetty.

      Poista
  4. Dawn11. syyskuuta 2012 klo 6.31

    Voi miten suloinen koulutyttö! Tosi ihana on myös tuo viimeisen kuvan tunnelma, pojat omissa asennoissaan ja koirakin paikalla päivystämässä. Mahtavan näköinen sohva, kun siihen mahtuu tuon ikäinen oikein mahalleen lekottelemaan noin päin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa11. syyskuuta 2012 klo 15.37

      Kiitos! Eilen oli kiva päivä ja se tosiaan näkyy tossa kuvassa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää