tiistai 25. syyskuuta 2012

40+


Kun täytät 40... yksi ostaa moottoripyörän ja päräyttää sillä auringonlaskuun yhä uudelleen ja uudelleen, toinen pakkaa perheensä ja muuttaa kehitysmaahan jotta saa kokea ja nähdä ja tuntee olevansa elossa, kolmas jatkaa vaan sitä samaa ja toivoo että uskaltaisi tehdä jotain muuta, neljäs ottaa avioeron ja uskoo elämän muuttuvan uudestaan nuoreksi ja kauniiksi, paremmaksi – toisilla se kai muuttuukin... mä en uskonut että 40-kriisiä on olemassakaan, enkä edelleenkään koe olevani minkään kriisin ytimessä kun se eka vuosi nelikymppisenä on kääntymässä hiljalleen loppua kohden. Sen myönnän, että yllättäin sitä pystyy näkemään elämän rajallisuuden, ihan toisella tapaa kuin vuosi sitten... elämä ei olekaan enää loputonta ja tulee tunne, että pitäis oikeesti tehdä sitä mitä haluaa ennen kuin tää loppuu. 40 on se ikä kun ihmiset muuttaa maalle ja downshiftaa tai ryhtyy luomulampaankasvattajiksi tai kynttilänvalajaksi tai taiteilijaksi tai... harvempi kai päättää nelikympppisenä haluta konttoristiksi?

Elämä pysähtyi viime kesänä kun mä sairastuin – joo, tää ei tosiaan ole mun Mikael Jugner moment... munKIN elämä riippuu pienistä pillereistä, mutta silti... elämä pysähtyi ja sitä sai ehkä vähän perspektiiviä asioihin. Enemmän kuin se oma pakkopysähdys pelkästään on kuitenkin pysäyttänyt yhdistelmä... oma pakkopysähdys yhdistettynä L:n kahden kolleegan syöpään ja yhden kolleegan keuhkoveritulppaan ja tuttavan miehen vakava sairaus... elämä ei ole ikuista – kummallista, miten tässä näin kävi että sitä on yhtäkkiä sen ikäinen että ihmiset putoo ympärillä kuin kärpäset ja jopa minä itse en olekaan se ikuinen kuolematon itse, vaan ihan tavallinen kuolevainen vaan.

On unelmia ja haaveita, ja sitten on niitä unelmia ja haaveita jotka ehkä on jopa toteuttamiskelpoisia. Yksi näistä on ne sairaanhoitajanopinnot, jotka pitäis aloittaa keväällä – vihdoinkin – vuoden viivästymisen jälkeen. L:lläkin on unelmia ja haaveita, yhdessä pitää löytää ne unelmat ja haaveet jotka natsaa molemmille... L:stä ei koskaan tule karjatilallista tai ratsastuskoulun pitäjää ja musta ei tule koskaan – niin mä en edes tiedä mitä musta ei koskaan tule, mikä L:n haaveista olis mulle se totaalinen nou,nou. Jokatapauksessa pitää mieluummin ennemmin kuin myöhemmin päättää haluaako elää elämänsä loppuun kahdeksasta viiteen tyyppinä, nähdä lapsia iltaisin ja kuskailla niitä harrastuksiin... sitäkö me halutaan – siis ihan isosti ja oikeesti vai halutaanko me jotakin muuta...

Mitä me halutaan tehdä seuraavat viis, kymmenen, viistoista tai kaksikymmentä vuotta? Entä vanhana, jos sinne asti päästään?



2 kommenttia:

  1. "Opeta meille miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen."

    <3
    m

    VastaaPoista
  2. Tänään luin haastattelun, jossa neljä kertaa syövästä selvinnyt nainen sanoi, että "yhtenä päivänä minun on kuoltava, mutta muina päivinä minä saan elää". Se kolahti muhun tässä ruuhkavuosien puristuksissa, kun tuskailin pommiinnukkumista/lasten kasvatuskeskustelun unohtamista/sormusten kotiinjäämistä ja kaikkea muuta pientä päivän mittaan tapahtunutta touhotusta. Ja kyllä mä koitankin elää niin, että nautin ihan jokaisesta päivästä (en ehkä ihan joka hetkestä;)

    Enkä mä kyllä osaisi olla rauhassakaan. Mä tykkään mun duunista ja järjestän itse itselleni hommia enemmän kuin laki sallii myös vapaa-ajalle. Mustalla huumorilla sävytettynä voin sanoa, että kerroin lounastunnilla viikonlopun säädöistä ja yksi assari sai epilepsiakohtauksen omaisen sairaskohtauksen kun kuunteli mun normipäivää...

    Mutta mä oon koittanut olla siinä mielessä erilainen kuin vanhempani, että meillä juhlistetaan enemmän arkipäiviä ja syödään keksiä tai jätskiä arkena ja katsotaan yhdessä telkkarista lastenohjelmia ja ollaan lähellä ja hassutellaan ja halitaan jne. Eli nautitaan arjesta, eikä odoteta juhlapyhiä. Kämppä on ehkä välillä siivoojan käyntien välissä (kun meillä ei asu siivousfriikkiä;) mutta lapset on ainakin toistaiseksi ihan tolpillaan ja vanhemmatkin jaksaa painaa.

    Tulipas taas tilitys, onpa kiva kun saa "ajatella ääneen"

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.