Siirry pääsisältöön

syyskuun ensimmäinen kuvina

Tästä tuli lopulta aika standardi lauantai. Ihan joka viikonloppu ei tehdä ruokaa näin suureellisesti, mutta aika usein kuitenkin... Lauantaisin hoidetaan yhdessä asioita, käydään puistossa ja kaupassa ja yritetään ylläpitää rentoa tunnelmaa M:n satunnnaisesta kireydestä huolimatta... Elokuun eka oli arkipäivä, ensi kuussa taas uudestaan, silloin sunnuntai.

Huomenta - heräsin puhelimeen kun L:n äiti soitti


Täällähän ei oo ketään...

...oikeesti

...ja sieltähän ne tulee. 

L soittaa joka lauantaisn puhelun äidille

kaupasta haettu aamiainen on valmis



...ja eka lasi kaatuu... meidän lapset juo keskimäärin vaan vettä ja satunnaisesti mehua tai kaakaota. Tää ei ole mikään "valinta" vaan se nyt vaan on näin. 



Add caption



Lähdössä matkaan Koiran kanssa tyylikkäässä lenkkivarustuksessa.

Tunti siellä metsässä vierähti eikä edelleenkään nähty sitä paljon puhuttua karhua... 

Sillä aikaa M oli testaillut kouluvaatteitaan - koko asu Mini Boden 

Koira kuivattelee uintireissun ja suihkun jälkeen

Päivän toinen kahvi

K katso telkkua

O nukkuu päikkäreitään
Valmiina lähtöön

mekko - Marimekko, liivit - Soma Intimates, legginsit - Eileen Fisher, kengät - Sanita 





Käytiin katsastamassa M:n psykologin uus toimipiste meidän lähistöllä 




Costcon bensa on halvempaa, siksi täällä jonotetaan bensaa

M saa päivän autoraivarit matkalla viinitiloille

Januikin moderni viinitila



St Michellen pihassa, O:n paita - Tea Collection, shortsit - Quicksilver, kengät - Crocs 






M pysyy kasassa puhelimen avulla






Hakemassa lounasta Starbucksista. M:n mekko - Mini Boden





...auto (Lamborghini)...

...ja sen omistajan talo



Puistossa lounaalla




















Ruokakaupan pihassa

Kadun toisella puolella sairaala, se tuttu jossa kaikki lapset on syntyneet ja jossa hoidin tulppaani ja jossa mut jouluna leikattiin... 


Kaksi edellä... K:n paita - Gant, shortsit - Mini Boden, kengät - Crocs 

...ja kolmas perässä - aina.






Tänään meillä syödään hyvin

Rapatessa roiskuu ja riehuessa sattuu...



Sen skumpan olis toki saanut ihan ruokakaupastakin, mutta täältä sen saa edullisemmin... 





Laastarit on meillä nyt "se" juttu

Nokka kohti kotia...





Ajoimme myös M:n koulun ohitse


Tais olla lapsille yks päivän kohokohdista törmätä tähän näkyyn kotinurkalla... 

...ja tähän...



Meidän autossa on nyt ollut Koiran ja Kanasten lisäksi myös hevonen... 



Postilaatikolla



Kädet on kätevää pestä pihalla





Ei kun leikkimään...





Kaksi vuotiaan raivo on iso kokemus...


...ja lopulta siirrytään jäähylle yläkertaan.

Ruokaa lapsille, lauantain erikoinen...

K auttaa L:llää viemään roskat ja M kattaa pöytää



Voitaikinaa





Tän takia on hyvä syödä ulkosalla






Koira siivoaa jäljet


Skumppaa meille...

...hammaspesua ja suihku pojille




Ohimennessä tikkaat pois K:lta niin pysyy paremmin sängyssä 

Tästä syntyy suklaa mousse

M auttaa ja ansaitsee viimeisen Happy Facensa

tauluun ja tienaa

tikkarin

M:n vuoro mennä nukkumaan





Illan viimeinen laastari


Pojat nukkuu jo

Risottoa

Juustoa ja loistava punkku



Alkuun muna-anjovisleipä


Tästä tulee Beef Wellington







Välissä iltapissa







Jälkkäri edessä ja päivä pulkassa

Kommentit

  1. Ihanan mahtava päivä :)

    Ja niin mahtis blogi että minutkin koukutti :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän